Äänemäki pyritään avaamaan viikonlopuksi


Äänemäen talkooporukka tekee kovasti töitä laskettelurinteen avaamiseksi.

 

Tammikuun alussa lumitykit ovat pauhanneet Äänemäessä lähes yötäpäivää, jotta rinteet saataisiin kuntoon. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ykkösrinne saadaan avattua perjantaina 12. tammikuuta tai lauantaina 13. tammikuuta.

Viime vuonna Äänemäki avattiin jo joulukuun puolella, mutta tänä vuonna avajaisia on jouduttu odottelemaan reilusti pidempään, sillä pakkaskelejä ei ole juuri ollut.
– Vaikka luonnonlunta onkin tänä vuonna saatu reippaasti, ei ole ollut kunnon pakkasia. Jos ei ole pakkasta, ei lumetusta voi tehdä, eikä rinteitä saa laskukuntoon, ÄU:n Jorma Kiviranta kertoo.

ÄKS seuraa tilannetta.

Vastaa