ÄKS

”Enemmän kuin hulluutta” – hoitajat eivät hyväksy leikkauksia

14.10.2015 08:58 (muokattu 14.10.2015 15:37)
Monica Stolt, Riitta Sällinen, Heli Joukainen ja Kirsi Viik pistävät päättäjille hanttiin.
Hallitus aikoo kiristää nyörejä vanhuspalveluista. Hoitajat eivät leikkausaikeita purematta niele!

 

Vasta julkistetun valtiovarainministeriön kuntatalousohjelman mukaan vanhuspalveluiden henkilöstömitoitusta lasketaan tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa vuodesta 2017 alkaen. Tulevaisuudessa yhtä vanhusta kohti olisi 0,4 hoitajaa, kun nyt on 0,5 hoitajaa.

– Tämäkin on vähän! Välillä saa juosta, että kerkeää hoitaa edes ne perustoimet, Monica Stolt sanoo tiukasti.

KONGINKANKAAN palvelukeskuksessa mitoitus on tällä hetkellä hieman yli 0,61. Vaikka henkilöstömitoitus on erittäin hyvä, ovat hoitajat leikkausaikeista järkyttyneitä.

– Kyse ei ole siitä, että meille tulisi kiire. Vaan siitä, ettei se olisi enää asiakkaalle inhimillistä. Toisaalta yritetään korostaa omatoimisuutta ja antaa asiakkaalle aikaa toimia, mutta sitten viedään siihen valmiudet, Stolt sanoo.

Tälläkin hetkellä perustoimien kuten ruokahuollon, peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen ei aikaa juuri jää yli. Mikäli hoitajia joudutaan vähentämään joudutaan ”ylimääräisestä” luopumaan.

– Asiakkaat jäävät sänkyihin, Kirsi Viik sanoo.
– Nytkään ei ehdi pukea ja tuoda kaikkia muiden kanssa seurustelemaan. Välillä on ihan pakko vuorotella, että kuka tänään pääsee ylös, Stolt sanoo.

HOITAJAT VAATIVAT ettei rahan annettaisi mennä inhimillisen elämän edelle.

– Kaiken ylimääräisen tekemiseen tarvitaan ihmisiä. Mikäli leikataan, niin sitten jäävät toimintatuokiot, ulkoilutus, saunotus ja kaikki. Ja näistä kaikista on kuitenkin leikattu jo! Viik sanoo.

Mistä sitten voisi säästää?

– En minä näe, että täällä voisi säästää enää mistään. Nykyisetkin säästöt ja suositukset on välillä liikaa, Sofia Lyytikäinen sanoo.

Miten vanhustenhoitoon voisi sitten saada helpotusta?

– Eikö niitä työttömiä voi ottaa tänne lisäkäsiksi? Vaikka ulkoiluttamaan tai lukemaan edes lehtiä, Riitta Sällinen pohtii.

Hoitajien mukaan on myös todennäköistä, että henkilöstön väheneminen johtaisi lopulta ainoastaan lisäkustannuksiin. Kova työpaine, kahvitaukojen puute, pitkät työputket ja vapaapäiviltä töihin tuleminen rasittavat jo nyt.

– Tätä työtä tehdään nyt jo välillä ihan viimeisillä voimilla. Jos kiire ja työ lisääntyy, niin kohta hoitajat joutuu itse hoidettavaksi. Kohta on koko ajan paha olo ja huono omatunto, kun ei ehdi tehdä, vaikka tekee kuinka. Eikä asiakkaita voi hoitamattakaan jättää, Viik sanoo. 

PALVELUKESKUKSEN asukas Esko Lapio pitää tiukasti hoitohenkilökunnan puolta.

– Onhan se aivan justiin niin, ettei hoitohommista pidä leikata. On totta, ettei aina mene kauaa minunkaan hoitamisessa, mutta kyllä joskus sitten taas meneekin. Enemmän kuin hulluutta tällainen, Lapio sanoo pontevasti.

– Eihän tästä tule yhtään mitään. Miksi juuri vanhuksilta pitää leikata? Heli Joukainen summaa hoitajien ajatukset.

 

FAKTA:
Henkilöstömitoitus ei tarkoita sitä, että paikalla on aina paikalla 0,5 hoitajaa asiakasta kohden. Eli yhteen lasketaan kaikkien vuorojen hoitajat, ja myös vapaapäivällä olevat hoitajat. Tämä luku jaetaan asiakaspaikkojen määrällä. Summaksi saatu luku on yksikön henkilöstömitoitus.

MUOKKAUS: 14.10. klo 15.37. Korjattu tieto Konginkankaan palvelukeskuksen henkilöstömitoituksesta. Henkilöstömitoitus on 0.61 eikä aiemmin ilmoitettu ”hieman yli 0,5”

Vastaa

  1. Seppo sanoo:

    Laki määrittää minimin. Kunta päättää todellisen hoitohenkilökunnan määrän.

  2. Late- sanoo:

    Hulluutta? Juuri sitä ja häikäilemätöntä julmuutta!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy