ÄKS

Kadonnut: Kari Nuutinen. Oletko nähnyt vapun jälkeen? Jos, ilmoita poliisille!

05.05.2013 16:15 (muokattu 05.05.2013 19:13)

Äänekoskella kadonneen Kari ”Kaippa” Nuutisen omaiset ovat etsineet miestä joka paikasta.

– Myö ollaan koluttu kaikki maholliset paikat, kertoo Kirsi Nuutinen, Kari Nuutisen veljen vaimo.

Kari Nuutinen joutui auto-onnettomuuteen vappua edeltävänä sunnuntaina 28. huhtikuuta, kun hänen ohjaamansa henkilöauto ajautui kallioon Viitasaarella.

– Hän oli tulossa linnunbongausreissulta. Tärsky on ollut kova sillä turvatyynyt laukesivat ja turvavyö oli tehnyt rintaan kipeää. Kari vietiin sairaalaan, jossa hän oli vappuaattoon eli 30.4. saakka.

Sairaalasta päästyään Kari Nuutinen oli käynyt ystävänsä kanssa onnettomuuspaikalla.

– Olisiko säikähtänyt näkemäänsä, ja mennyt shokkiin, miettii Kirsi Nuutinen.

Viimeinen havainto kadonneesta on tuolta reissulta kello 15. Nuutinen oli sopinut seuraavana päivänä kahvitreffit, mutta ystävien tullessa hakemaan, mies ei avannut oveaan eikä vastannut puhelimeen.

– Tällainen on hyvin poikkeuksellista käyttäytymistä. Kari on poikamies ja asuu yksin Äänekosken keskustassa. Puhelin on kotona ja pyörä varastossa, kertoo Kirsi Nuutinen.

50-vuotias, Äänekoskella CP Kelcolla työskentelevä, mutta nyt vuorotteluvapaalla oleva Kari Nuutinen on pukeutunut katoamishetkellään ilmeisesti siniseen tuulitakkiin, farkkuihin, farkkupaitaan ja mustiin kenkiin.

Havainnot poliisille tai Kirsi Nuutiselle 050 528 9815 tai Jouko Nuutiselle 050 535 6962.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy