ÄKS

Käräjäoikeus hylkäsi ”hyvä veli” -syytteet – teknisen toimen johto ei rikkonut hankintalakia

09.09.2014 17:12 (muokattu 09.09.2014 17:40)
Ensin ylittyi uutiskynnys, sitten tutkintakynnys, sitten syytekynnys. Tuomiokynnys ei enää ylittynyt, kun tapahtumaketjun yksityiskohdat tarkentuivat käräjillä.

Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi kihlakunnansyyttäjän syytteet Äänekosken kaupungin entistä teknistä johtajaa Jarmo Latvalaa ja entistä tilapalvelupäällikköä Marko Moisiota vastaan. Oikeus totesi, ettei kaksikko syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen kilpailutuksen suhteen niin sanotussa hyvä veli -jutussa.

Syyttäjä vaati miehille sakkorangaistusta. Hänen mukaansa Latvala ja Moisio tekivät suorahankintoja yli 2,27 miljoonan euron arvosta vuosina 2008–11 ilman hankintalain ja -säännön mukaista kilpailutusta.

Syyte perustui pitkälti Moision omaan hankintojen luettelointiin ja kaupungin tilintarkastuskertomukseen. Oikeudessa kuultu Moisio esitti yksittäisen hankkeen osalta, kuinka työt esimerkiksi sisäilmaongelmista kärsineessä keskuskoulun remontissa etenivät vaiheittain.

Koska uusia ongelmakohtia tuli vastaan yllättäen, ei niihin voitu varautua ennakkoon. Tästä syystä tekninen toimi joutui tekemään runsaasti yksittäisiä, pienempiä hankintoja. Yksittäiset hankinnat eivät taas ylittäneet hankintalain euromääräisiä kynnysrajoja.

Viranhaltija- ja hankintapäätösten puuttuminen johti siihen, että kaupunki antoi varoituksen nykyisin rakennuttajapäällikkönä toimivalle Latvalalle. Oikeus totesi kaupungin omat hankintasäännöt niin ylimalkaisiksi, ettei niiden pohjalle voinut perustaa rikosoikeudellista vastuuta.

KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ Pia Porkka harkitsee lähipäivinä, aikooko hän esittää tyytymättömyyttä oikeuden päätökseen.

– Tärkeää on kuitenkin se, että toimintatapoihin on julkisuuden myötä tullut muutoksia, Porkka sanoo.

Valtio velvoitettiin korvaamaan Latvalan 6123 euron ja Moision 7396 euron oikeudenkäyntikulut.

ÄKS tavoitti päätöksen jälkeen Latvalan, joka kertoi molempien syytettyjen puolesta oikeuden ratkaisun tyydyttävän.

– Sen enempää en ryhdy asiaa kommentoimaan, Latvala kertoo.

 

Vastaa

  1. jantune sanoo:

    Onneksi oikeuslaitos oli viisaampi kuin syytetty, joka itse osasi tuoreeltaan lehdistölle kertoa, ettei hankintalakia ole noudatettu…

    ”– Tärkeää on kuitenkin se, että toimintatapoihin on julkisuuden myötä tullut muutoksia, Porkka sanoo.” Eli eiköhän tämä ollut tässä, pulinat pois etiäppäin.

  2. Pekune sanoo:

    Otsikko väärin. Muodollisesti rikottiin hankintalakia, mutta virkamiehet eivät olleet lahjottavissa eikä kaupungille aiheutunut haittaa, päin vastoin etua. Hankintalaki ja sen soveltaminen lain hengen mukaisesti voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Lain soveltaminen onkin typerä esimerkki siitä, miten asiat tehdään vaikeaksi ja samalla kalliiksi. Konsultit ovat fiksuudessaan keksineet kilpailutuksen, missä tekijät saadaan kalliilla ja kaukaa. Lisäksi vain isot enää pärjää näissä konsulttien järjestämissä kilpailutuksissa. Mielestäni kilpailutuksissa on menty ojasta allikkoon ja tilaavan yksikön kokonaistaloudelliset hankinnat eivät olekaan kokonaistaloudellisia vaan … mitä sattuu hankintoja. Mielestäni hankintalain soveltamisen vaihtoehtoja pitää punnita analyyttisemmin ja nostaa esille lähipalvelut kuten lähiruoka on jo nostettu esille. Lähipalvelut ovat aina kokonaisedullisempi vaihtoehto kuin kaukaa haetut palvelut, kun hinnat ovat suurin piiretin samalla viivalla. Otettakoon vaakakuppiin vaikka reklamaatioasioiden hoitaminen.

  3. rane sanoo:

    Eihän korppi korpin silmää noki…

    1. Matti sanoo:

      Mene lääkäriin. Salaliittoteoriat johtuvat yleensä pääkopan ongelmasta nimeltä harhaluuloisuus.

      1. rane sanoo:

        …sanoo hyvävelikerhoon yrittävä saunanlämmittäjä?

  4. Kaupungin Edunvalvoja sanoo:

    Kuten jo aiemmin todettu, suosittu on perustelematta yhtä firmaa, jossa selkeästi”hyvä veli” periaate paistaa törkeästi läpi! Se että yritys laskuttaa vain esim. 34 euroa tunti, ei tarkoita sitä etteikö työn hinta tulisi kalliiksi. Näissä kaupungin tilaamissa töissä on tarkoituksella laitettu laskutöihin ammattitaidottomia poikia,joiden määrää tuskin kukaan on edes valvonut. Taannoinhan kaupungintalon selittely tilaisuudessa jo kävi ilmi, että laskutöitä oli teetetty käsittämätön määrä, eikä kukaan tuntunut tietävän mitä se sisälsi. Sitten tavarantarkastajan kanssa kierreltiin katselemassa mitä on tehty? Kukahan sen sitten todistaa, kuinka paljon siellä on lueteltu ylimääräisiä suoritteita? Tuskin tästä nyt kaupungille mitään mahdotonta tappiota on tullut, mutta uskomattoman röyhkeää toimintaa harrastettu jo pitkään.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy