ÄKS julkaisee lähipäivinä juttuja Huiman A-poikien 20 vuoden takaisen Suomen mestarijoukkueen pelaajista. Sarjan aloittaa kirje Australiasta, Mr. Janne Jäntiltä.
”Terveisiä Australiasta!
Olen asunut täällä Australiassa 2004 helmikuusta asti. Olin opiskelemassa Tampereen polytechnic-linjalla (TAMKissa) ja valmistuaksemme meidän tuli opiskella kuusi kuukautta ulkomailla ja sitten myös työskennellä kuusi kuukautta ulkomailla.
Mutkien ja kiemuroiden kautta mä sitten päädyin Australiaan ja tänne Adelaideen. Tulin opiskelemaan University of South Australiaan. Puoli vuotta siinä hurahti opiskellen 4–5 eri ainetta. Samaan aikaan sit tapasin minun ex-partnerin täällä. Ja sen vuoksi tänne sitten tuli jäätyäkin. Siinä liitossa mulle syntyi Diezel (2005) ja Eva (2007).
Vaikeuksien ja monien työhakemusten kautta olin aluksi töissa paikallisella kasinolla ja sitten sain pysyvän viran South Australian liittovaltiolta. Niille olen ollut töissa vuodesta 2006 lähtien työpaikkana Yatala Labour Prison, missä on Australian kuuluisat “ruumiit tynnyrissä olevat murhaajat”. Eli se Adelaiden supermax-vankila, jossa toimin vartijana. Lisäksi mukautan vankeja takaisin yhteiskuntaan.
Vuoden 2007 aloitin aluksi Australian armeijan reservin upseerin koulutuksessa. Olin pari vuotta siellä muiden töiden ohella, mutta kun oli vaikeuksia suhteessa, niin menin vain normirivimies reservin hommiin, kunnes tilanne helpottaa lasten kans. Eli tällä hetkellä työskentelen kahdessa paikassa ja olen yh-isänä lapsille kaiken ajan, mitä ehdin noista armeijan touhuista.
MESTARUUDEN JÄLKEEN
Sen A-poikien kullan jälkeen pelasin korista Hännisen Markon kanssa HoNsUn riveissä. Siellä sitä tuli tehtyä vuoden verran ja sitten liittyin tuohon SäyRin miehistöön. Pelasin SäyRissä pari vuotta ja sit menin takas HoNsUn miehistöön ja sain muutaman jopa muutaman pelin tuona aikana SM-sarjassa. Tämä oli vuosina 1996–97. Samoihin aikoihin aloitin opiskelut tuolla opisto-upseerikoulutuksessa Lappeenranassa.
Siinä 1997 talven aikana siirryin HoNsUsta pelaamaan Lappeenrannan riveihin. 1997 elokuussa sain siirron kadettikouluun ja reissasin siinä muutaman vuoden Helsingista Lappeenrantaan pelamassa divaria. Olin viela kadiksessa opiskelemassa, kun siirryin pelaamaan takaisin HoNsUun muutamaksi vuodeksi.
2001 valmistuin kadiksesta, paikkana oli Sodankylä, mutta otin virkavapaata, koska sain opiskelu paikan bachelor of business administration linjalta TAMKista. Samana vuonna voitin sen Mister Finland kilpailun kans, hahaha. Siirryin sitten asumaan Tampereelle ja pelamaan Raholan Pyrkivään, koska oli hyvin kiirus kaiken töiden ja opiskelujen kanssa.
Pelasin Pyrkivässä aina tuonne helmikuuhun 2004 asti ennen kuin lähdin tänne päin. Kun muutin, liityin paikalliseen liigaan pelaamaan vuodeksi University of South Australiassa. Vuoden jälkeen siirryin Torrens Valley Cougarsiin, missä sitten pelasin muutaman vuoden.
Sen jälkeen tuli lapsien tarpeet tärkeammäksi ja huomasin, että mulla oli välilevyn pullistuma ja nesteet selässä alkoivat painaa hermoa… jouduin lopettaa koriksen peluun. Tämä tapahtui 2012.
Selkä on nyt tällä hetkellä kunnossa, ja tarkoituksena olis alkaa jälleen viheltää pelejä täällä. Olenkin odottanut vastausta tuolta paikallisesta korisliitosta, että milloin on kurssi.
Muuten olen koriksen parissa lasten kautta. Tottakai lapset pelaa korista, ne pelaavat kahdessa joukkueessa: Redbacks ja North Adelaide Rockets. Meillä on korista noin neljä kertaa viikossa. Viikonloppuaamut menee aina korismatseissa.
Pelasin myös amerikkalaista jalkapalloa tuossa samaan aikaan koriksen kanssa. Pelasin Jyväskylän Jaguaareissa, parhaina saavutuksina SM-pronssi ja kutsu maajoukkueleirille.
Janne aikoo koristuomariksi. Koris on myös Evan ja Diezelin laji.
KAUSI 1993–94
Muistan, kun meidät laitettiin jo 14-vuotiaina poikina samaan joukkueeseen pelamaan Viron-matkalla. Ja kyllä se siitä lähtien jonkinlaisena ajatuksena ja pallona oli mielessa myöhemmille ajoille, että olis kiva pelata yhdessä ja katsoa, mihin rahkeet riittää ja näyttää pääkaupunkiseudulle, että kyllä sitä palloa pelataan kehä III:n ulkopuolellakin.
Kun kysyttiin ennen kautta, että lähtisinkö pelamaan ja joukkueeseen, niin ei siinä tarvinnut kahdesti miettiä. Kun oli vielä Jone ja Häpä aina menossa kanssa, niin mukavahan se oli mennä. Olihan ne joskus pitkiä iltoja istua autossa ja tehdä kouluhommia, mutta hyvä meininki ja joukkuehenki piti mielen aina iloisena. Eikä siina joukkueessa ollut persoonia, jotka olisivat aiheuttaneet ristiriitaa. Päinvastoin, kaikki tiesivat mikä niiden rooli oli ja missä paikassa ne olivat joukkueessa.
Mukavinta oli se, kuinka äänekoskelaiset ottivat meidät Jyväskylän pojat vastaan. Vois sanoa, että me oltiin keskisuomalaisia.
Parhaiden muistojen joukkoon laittaisin tuon viimeisen finaaliottelun FoKoPoa vastaan Äänekoskella. Tupa oli täynnä jo hyvissä ajoin ennen pelia… hirveä meteli, joka ei loppunut ennen kuin korisukka leikattiin.
Pelasin Jenkeissä amerikkalaista jalkapalloa Kalifornian osavaltion semifinaalissa ja paikkana oli Sacramento State Collegen kenttä. Siellä oli noin 30 000 ihmistä katsoo high school -jalkapalloa ja huutamassa. Se ei ollut mitään verrattuna siihen, miten yleisö Äänekoskella teki tunnelman siihen otteluun.
Siinä huomasi, kuinka koko joukkue oli Äänekosken oma, ylpeys ja ilon aihe. Ja sitä oli mahtava olla osana.
Eniten mulle jäi mieleen kyllä Matu, Make ja kotiyleisö. Matu ja Make olivat Äänekosken ruumiillistuma ja edustivat omilla persoonillaan kaupunkia. He olivat persoonia, ja sen vuoksi niissä oli väriä. Kotiyleisö, koska se tuki ja eli kauden meidän kanssa yhdessä. Ja vaikka tultiin Jyväskylastä, niin me saatiin osaltamme edustaa äänekoskelaisia.
TERVETULOA KYLÄÄN!
Valitettavasti vuodet on menneet ja koska elämassä on ollut kiirusta, niin en ole ollut yhteyksissä paljoa kenenkään kanssa. Hännisen Markon näin ja pelasin palloa hänen kanssaan, mutta en ole Häpästa kuullut vuosiin.
Mutta mulla on silti ovi avoin täällä päin maailmaa, että jos joku haluaa tulla käymään. Saunaa ei tarvii, koska lämmintä on yli 40 astetta. Mutta talossa on tilaa vierailla ja nähdä Australiaa samalla.”
JANNE JÄNTTI
HoNsUn kasvatti
Huiman A-poikien Suomen mestari 1994
Printti-ÄKSässä julkaistu koko sivun juttu mestaruudesta löytyy tästä. Mestaruudesta tuli 20 vuotta täyteen maanantaina. Nettijuttu tässä.
