Minna Gröhn saa luovuudesta voimaa arkeen


Minna Gröhnin luovuus on muuntautunut runokirjoiksi ja maalauksiksi.

Minna Gröhn löysi luovan puolen itsestään rajulla tavalla.

 

Rajuun hirvikolariin viime vuoden lopulla joutunut Minna Gröhn on julkaissut onnettomuuden jälkeen jo kaksi runokirjaa ja valmistautuu nyt ensimmäiseen taidenäyttelyynsä.
Onnettomuuden jälkeen Minnalla todettiin aivovamma, jonka kuntoutus jatkuu yhä. Työkyvyttömyys pisti oman arjen kokonaan uusiksi, mutta onneksi Minna löysi taiteen. Ensimmäisen runokirjansa Elämästä tästä hän julkaisi keväällä runokirja.fi -kustantamon kautta.

 

SYYSKUUSSA ILMESTYI jo toinen runokirja Elämän poluilla.

– En ensin ajatellut toista kirjaa ollenkaan, mutta runoja vain tuli. Loppukesästä tuli ajatus uudesta kirjasta ja nyt se on jo käsissä.

Minna on ystäviensä ja perheensä tuella jaksanut luoda taidetta ja on sitä kautta saanut voimaa arkeensa. Elokuussa oli fyysisesti vaikeampi kausi, mutta siitäkin selvittiin.

– Luovuuden avulla on pää pysynyt pinnalla. Jos minulla ei olisi runoja ja tauluja, makaisin vaan sängyssä ja saattaisin masentua. Se on iso hyppäys, kun mielekkäästä työstä joutuu yhtäkkiä työkyvyttömäksi sairaslomalle, Minna sanoo.

 

VAIKEAN KAUDEN jälkeen Minna löysi maalaamisen, jota ei ollut koskaan harrastanut. Hän ei edes aluksi uskonut kykenevänsä pensselin heiluttamiseen.

– Ystävä sanoi ”Minä uskon, että sinä osaisit maalata”. Ja vaikka ensin kielsin koko asian, ostin lopulta akvarellimaalausvälineet ja aloin maalata. Maalaan keittiön pöydän ääressä, enkä ajattele ollenkaan, taulut vain tulevat jostakin. Joskus niitä saattaa tulla kolme yhdellä kertaa, Minna sanoo.

Taulujen tunnelma vaihtelee, mutta hahmot pysyvät samoina.

– Onnettomuuden jälkeen lääkärit sanoivat, että minulla oli enkeleitä matkassa ja nyt ne ovat lentäneet minun tauluihin, Minna sanoo hymyillen.

Vaikka Minna on maalannut vasta hetken, on hänellä jo tulossa ensimmäinen oma taidenäyttely Wille Olohuone & Keittiön yläkerrassa.

– Eräs ystävä ehdotti, että kysyisin tällaista mahdollisuutta. Pitkään hän joutui suostuttelemaan, mutta lopulta menin kysymään. Willen yrittäjät Päivi ja Timo olivat oikein ystävällisiä, Minna sanoo.

 

MINNAN TARINA ON inspiroiva ja hämmästyttävä, myös hänelle itselleen.
– En minä olisi vuoden alussa edes uskonut, että olisin julkaissut kaksi runokirjaa ja valmistautuisin omaan näyttelyyn. Ihan uskomatonta.

 

Minna Gröhnin taidenäyttely Varjosta valoon Wille Olohuone& Keittiön yläkerrassa 1.11.–31.12.
Taiteilija paikalla 3.11. klo 12.
Minnan runokirjoja voi ostaa Mediapinnan nettikaupasta postikuluitta, suoraan Minnalta, suoramyyntiosuuskunta Torpparista ja näyttelyn ajan Willestä.

Vastaa