Perussuomalaisten Jari Halttunen: ”Kukaan ei ole lähdössä mihinkään”


Sininen Tulevaisuus -ryhmään loikannut, perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Timo Soini ja nyt perussuomalaisista eronnut Jari Halttunen tapasivat Äänekoskella eduskuntavaalien aikaan.

Äänekosken perussuomalaisten nokkamies, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Jari Halttunen seuraa poliittista peliä aivan rauhallisin mielin. 

 

Jari Halttunen on ollut yhteydessä oman ryhmänsä jäseniin, heti kun perussuomalaisten ympärillä alkoi myrskytä.

– Kukaan ei ole lähdössä näillä tiedoilla mihinkään, vaan jatkamme politiikan tekoa Äänekoskella aivan normaaliin tapaan perussuomalaisina, Halttunen sanoo.

Halttunen painottaa, että jäsenet ovat sitoutuneet puolueohjelmaan, eikä ohjelma ole muuttunut.

– Ei ole sen puoleen mitään syytä lähteä puolueesta pois. Tämän ohjelman puitteissa jatketaan.

Uusi Vaihtoehto -nimisellä ryhmällä näyttää olevan paineita uuden puolueen perustamiseen.

– Emme voi tietää mitä tämän mahdollisesti uuden puolueen agendalla on. Olemme maltillisella mielellä ja tarkalla korvalla, ja vedämme johtopäätöksiä sitten vasta, kun niiden aika tulee, Halttunen sanoo.

  1. Jussi

    Ethän ole halttunen muutenkaan saanut mitään aikaiseksi äänekoskella,meni äänet hukkaan koko ukolle!

    Vastaa
    1. Veijo

      Pollisi mies ja mieli muuttui viikossa, kuka hullu näihin voi enää luottaa. Tais kepulit saada kaverin äänestäjien pettämiseen. ”kepu pettää aina” sanontaa voi kernaasti käyttää myös TIMO SOININ perässä hiihtäjiin.

      Vastaa