RAMIN KORTTI 78
PYP–SYP Äänekosken porttina jo 75 vuotta
Viiskulmasta alkavan Kauppakadun porttikivenä on komea pankkirakennus, joka tunnetaan SYPin talona. Oikeastaan se aloitti Pohjoismaiden Yhdyspankin eli PYPin talona, joka ilmeisesti vasta 1975 jälkeen muuttui Suomen Yhdyspankin taloksi. Se oli valmistumisaikanaan 1938–39 poikkeuksellinen rakennus pienessä kunnassa – niin arkkitehtuuriltaan kuin kooltaan.
Postikorttikuvia on alkuvuosilta joitakin säilynyt, mutta yllättävän vähän ajatellen rakennuksen nähtävyysarvoa. Ilmeisesti 1931 valmistunut Eurooppaa myöten kuuluisa Koulunmäen koulu oli Äänekoskella jo ollut sellainen sensaatio, ettei Yhdyspankin kuvia talletettu? Tai sitten pian alkanut Talvisota ja Jatkosota hävittivät lähetetyt kortit?
Korttikuvia Yhdyspankin talosta on enemmän 50-luvulta, jolloin Viiskulman puurakennukset hävisivät. Viiskulman 50-luvusta enemmän tulevissa Ramin Korteissa.
PYP-TALON rakentajista on säilynyt jokunen kuva Ritasten valokuvakokoelmissa. Molemmat kuvat ovat vuoden 1938 kesältä tai myöhemmin samana vuonna otettuja, jolloin rakennus on jo varsin pitkällä. Ikävä kyllä kuvien henkilöitä ei ole vielä tunnistettu. Ramin korteissa ei myöskään ole yhtään kuvaa talon rakennusvaiheista, jotka varmasti kiinnostivat väkeä. Samaan aikaan rakennettiin uutta suurta sulfiittitehdasta (valmistui 1938 – ks. Ramin kortit 7) eikä senkään rakennusvaiheista liiemmälti kuvia ole.
Lähteet:
Ritasten valokuvakokoelmat
Vanhan Äänekosken Kotiseutyhdistyksen kokoelmat
Marjo Steffansson: Ynseää kaupantekoa /ÄKS 14 (2011)
***
POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA
Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.
ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja, mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.
Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.
HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI