ÄKS

Suolahtelaismies toisen kerran ratissa humalassa – rangaistus entistä kovempi

28.04.2017 11:28

Kesällä 2015 rattijuopumuksesta 64-vuotias suolahtelaismies ei ottanut opiksi ensimmäisestä kerrasta. Toinen käry tämän vuoden tammikuussa aiheuttikin astetta vakavammat seuraamukset Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Ensimmäisellä kerralla mies tavattiin ratista 0,78 promillen humalassa Sumiaistentieltä Suolahdesta. Tuolloin hän oli ajanut pitkän matkan Konneveden Särkisalosta saakka.

17. tammikuuta mies jäi kiinni selvästi vakavammasta teosta, sillä Äänekosken Koulukadulla tiistai-iltana pysäytetyllä kuskilla oli alkoholia veressä 1,54 promillea. Suolahdesta saakka paikalle autoillut mies syyllistyi siis törkeään rattijuopumukseen.

Ensimmäisellä kerralla rangaistus oli 45 päiväsakkoa ja 3,5 kuukauden ajokielto. Maksettavaa tuli 1125 euroa.

Toisella kerralla tuomioksi tuli 35 päivää vankeutta, jonka rattijuoppo kärsii ehdollisena. Oheissakkoa mies joutuu maksamaan päälle 30 päiväsakon verran. Eläkkeelle siirtymisen vuoksi tulot ovat pienentyneet, ja lasku jäi 340 euroon.

Maksettavaksi tuli lisäksi liki sata euroa päihdetutkimuskustannuksia ja 80 euroa rikosuhrimaksua. Ajokieltoa tuli tällä kertaa kahdeksan kuukautta eli syyskuun puoliväliin saakka.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy