ÄKS

Äänekosken biotuotetehdas ja sen vaikutukset nousivat puheenaiheeksi maakuntahallituksen kokouksen avauspuheenvuorossa

20.11.2015 17:13
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Rolf Nyholm.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Rolf Nyholm kiitteli tänään kokouksessa eläkkeelle jäävää maakuntajohtaja Anita Mikkosta ja huomautti että maakunnassa on jo nähtävillä positiiviset merkit. Iso syy tähän on Äänekoskelle nouseva biotuotetehdas.

 

– Haluan kiittää Anita Mikkosta siitä pitkäaikaisesta työstä, jota hän on maakuntamme hyväksi näinä vuosina tehnyt.

Nyholm painotti, että myös Keski-Suomessa eletään muutoksen tilassa.

– Elämme edelleen kiihtyvässä muutoksen tilanteessa, jota talous tuntuu johtavan yhä enenevässä määrin. Ainakin Suomen taloutta tuntuu johtavan ainainen säästöjen tarve, joka valitettavasti on pohjana sille keskustelulle, jota tänä päivänä käydään. Silmiinpistävää on kuitenkin se, että talousasiantuntijatkin ovat hieman erimielisiä taantuman korjausliikkeistä. Maakuntamme osalta maakuntahallitusohjannut päätöksiä maakuntavaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti, mutta ei käy kiistäminen, että taloudellinen tilanne on asettanut myös haasteita tämän asian vuoksi. Liitossa on edelleen osittaiset säästötoimet meneillään, Nyholm pohti.

Myös viime päivien sote-keskustelut saivat puheessa sijaa.

– Sote-asiasta ja siitä seuraavista niin sanotuista uusista itsehallintoalueista ja aluejaon perusteista ovat viime päivinä saaneet paljon palstatilaa. Asioiden ollessa kesken on jäätävä vain odottamaan lopullisia päätöksiä. Näyttää kuitenkin siltä, että oman maakuntamme osalta tilanne näyttää positiiviselta. Nähtäväksi jää myös se, mikä maakuntien liittojen rooli on tulevaisuuden visioissa, Nyholm sanoi.

Äänkoskelainen maakuntahallituksen puheenjohtaja kokouksen avauspuheenvuorossaan nosti myös rakenteilla olevan biotuotetehtaan merkityksen korkealle.

– Muutaman synkän työllisyysvuoden jälkeen on Äänekosken Biotuotetahtaan rakentamispäätöksen jälkeen selvästi havaittavissa nyt uutta elinkeinoelämään, teollisuuteen ja työllisyyteen vaikuttavaa positiivista virettä koko Keski-Suomeen, ei vain Äänekoskelle. Pienille ja keskisuurille yrityksille on tullut uusia tilauksia, ja työttömyysluvut ovat laskusuunnassa. Biotuotetehtaan ympärille on tulossa jo useita aivan uusia tehtaan raaka-ainetta valmistuksessa käyttävää yritystä, Nyholm iloitsi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy