ÄKS

Äänekoski Prideen tuleva Joonas Pesonen: ”Tervetuloa osoittamaan solidaarisuutta ja näyttämään, että Äänekoskella on tilaa jokaiselle”

26.07.2022 06:39
Joonas Pesonen tulee Äänekoski Priden juontajaksi sekä paneelin vetäjäksi.

Somevaikuttaja, puhuja ja juontaja Joonas Pesonen nostaa hattua Äänekoski Pride -tapahtumalle. Hän iloitsee, että pridet rantautuvat myös pieniin kaupunkeihin. 

 

Keskiviikon pride-tapahtumaan juontamaan tuleva Joonas Pesonen, Instagramista tuttu pesojoonas, sanoo, ettei paikalle tuloon tarvitse potea tunnetta korkeasta kynnyksestä. 

– Pride-tapahtumia järjestetään nyt ennätysmäärin. Sanoisin, että tämä on Suomessa ennätysvuosi. 

Äänekosken kaupunki liputtaa tapahtumaa sateenkaarilipulla. Ajatus liputuksesta tuli valtuustoaloitteen ja kaupunginhallituksen äänestystuloksen kautta. 

– On hienoa, että Äänekoskella liputetaan. Sateenkaariliputuksella on itselleni suuri merkitys: tulee nähdyksi ja tulee turvallinen fiilis. On harmillista, että prideliputus koetaan poliittisena asiana, ja sellaisena että siitä pitää jopa äänestää. Kaupungin pitäisi olla turvallinen paikka kaikille sen asukkaille ja sateenkaariliputus on osa sitä, Pesonen sanoo.

Mutta mitä Pesonen sanoo näille keskustelupalstojen ”valkoisille, lihaa syöville, työssä käyville heteromiehille”, jotka vaativat omaa liputuspäivää?

– Siitä vaan liputtamaan! Yhtälailla prideliputus on lähtenyt jostain liikenteeseen. Pitää muistaa, etteivät asiat lähde liikkeelle itsestään tai tyhjiössä, vaan joku lähtee ajamaan muutosta eteenpäin. Olen aina sanonut näille kitisijöille, että kannattaa tehdä jotain eikä vain itkeä nimimerkin takana. 

Valkoinen, lihaa syövä ja työssä käyvä mies voi kuulua myös seksuaalivähemmistöön. 

– Liputetaan me sitten sateenkaarilipulla tai heteromiehen lipulla kumpikaan ei sulje pois toistaan. Tasa-arvo koskettaa jokaista ja voin vakuuttaa, että sateenkaarilipun alla on tilaa kaikille, Pesonen vinkkaa. 

Suomi on tullut suvaitsevaisuudessa jo harppauksen eteenpäin mutta paljon on vielä töitä tehtävänä. 

– Otetaan esimerkiksi translaki, jonka lainsäädäntö laahaa perässä. Olemme jo yhteiskuntana saatu moitteita, kuinka se on ihmisarvoa loukkaavaa. Kouluterveydenhuollon kyselyt ovat surullista luettavaa: syrjityksi tulemisen pelko sekä riski itsemurhiin ovat olemassa edelleen. Lisäksi meillä on paljon marginalisoituihin ryhmiin kuuluvia vähemmistöjä vähemmistöjen sisällä. Itse valkoisena korkeakoulutettuna homomiehenä voin sanoa, että olen lähellä tasa-arvoa, mutta ruskean homomiehen tai vammaisen homomiehen asema on aivan erilainen kun minun. Töitä on vielä paljon. 

Pridetapahtuma on yksi tehtävä monien joukossa. Huomenna keskiviikkona Äänekosken historian ensimmäinen pride olkoon alkusoittoa tuleviin tehtäviin.

– Pride tekee yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyön näkyväksi. Pride tarvitsee myös valtaväestön tuen. Pienellä paikkakunnalla tuntee varmasti olevansa se ainoa vähemmistöön kuuluva, mutta pridessä tulee nähdyksi ja kohdatuksi kaltaisiaan. Se on voimaannuttavaa. Valtaväestöön kuuluvan on tätä vaikea ymmärtää, sillä nähdyksi tuleminen on itsestäänselvyys. 

Pridetapahtumaan on vapaa pääsy. Luvassa on Joonas Pesosen luotsaama paneelikeskustelu, hyvää musiikkia ja mukavaa fiilistä. Mitä Pesonen sanoo henkilölle, joka vielä pohtii tapahtumaan tuloa?

– Tietoisuus lisää ymmärrystä ja empatiaa ja kohtaamisten kautta opitaan paljon. Tervetuloa osoittamaan solidaarisuutta ja näyttämään, että Äänekoskella on tilaa jokaiselle.

Äänekoski Pride

Keskusaukiolla  ke 27.7. klo 16-18

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy