ÄKS

Åke Pimiä ja Joona Soiluaho mitaleille Porissa

15.09.2022 11:20 (muokattu 15.09.2022 20:13)
. Kuvassa sarjan 49 kiloa mitalistit: hopeaa Joona Soiluaho, kultaa Åke Pimiä. Kuva Mari Paananen.

Sunnuntaina 4.9. nostettiin Porissa Etelä-Suomen Juniori Cupin syyskisa.

 

Huimasta Mari Paananen urakoi toista päivää, sillä lauantaina hän punnitsi Etelä-Suomen mestaruuskisassa naiset ja tuomaroi kahdessa ryhmässä, huoltaen vielä Jyrki Konosen kanssa Iitaa päivän päätteeksi. Sunnuntai taas alkoi ensin tyttöjä punniten ja sitten Juhani Pimiän kanssa valmentaen kisassa Huiman poikia, Joona Soiluahoa ja Åke Pimiää. Pojat mittelivät keskenään sarjan 49 kiloa voitosta. Joona paranteli kolmeen kertaan Juniori Cupin omaa tempausennätystään (18 kiloa), kun vuoroin 19, 21 ja 23 olivat raakana suorilla käsillä. Åke tempaisi myös kolme onnistunutta, 25, 27 js 28 kiloa kohentaen JC ennätystään (25 kiloa) kahteen otteeseen.

Työnnössä Joonan avaus 25 kilosta, joka sivusi hänen JC ennätystään, hylättiin, kun rinnallevedossa oli kaksoiskääntö. Joona ei tästä häkeltynyt, vaan veti 26 kiloa raakana rinnalle ja työnsi toisellaan saksiin 27 kiloa, uuden JC ennätyksensä. Kolmanteen kuormattiin 30 kiloa ja Joona sen työnsikin, mutta ilmeisesti tuomarit havaitsivat kyynörpäiden joustoa eli punnertusta hyläten noston. Yhteistuloksessa 50 kiloa on huimat 7 kiloa lisää JC aiempaan, joten hopea oli voitettu, varsinkin, kun Joona nosti porilaisilta  lainaan saaduissa nostokengissä, kun omat jäivät kotiin. Yhteistyö porilaisten kanssa toimi puolin ja toisin, huimalaisten tuodessa mukanaan kuusi kappaletta 2,5 kilon isoja levypainoja nuorten verryttelyyn. Juniori Cupin kisassa pisteitä sai sijoituksesta, onnistuneista nostoista ja JC kisoissa tehdystä ennätyksistä. Siksi kisassa taktikoitiin nostettavia kilomääriä. Henkilökohtaisesti Joona paransi tempausta ja yhteistulostaan kilolla kaikki, ei vain Juniori Cupin tulokset, huomioiden.

Työnnössä Åke jatkoi puhdasta sarjaa; rinnallevedot menivät komeasti kyykkyyn ja työnnöt saksiin. Avaus oli varma 30 kiloa, toisella nousi JC ennätys 33 kiloa, ja kolmannella Åke kohensi sitä vielä lukemiin 36 kiloa. Yhteistulokseen 64 kiloa tuli hyvää 6 kiloa ja kultamitali ripustettiin voiton merkiksi Huiman kokeneemman nostajan kaulaan. Henkilökohtaisiin ennätyksiin Åkelle tuli kilo lisää tempaukseen, neljä työntöön ja yhteistulokseen kuusi kiloa.

Cupiin kuuluu neljä osakilpailua; peruskoululaisten mestaruuskisa, JC kevätkisa, Punttikarnevaalit ja JC syyskisa. Näistä valitaan nostajalta kolme parasta, joissa saavutetut pisteet lasketaan yhteen. Jäljellä on vielä sinclair-kisana kisattava loppuhuipennuskisa lokakuussa, joihin kutsutaan kahdeksan tyttöä ja poikaa molemmista ikäluokista, 12-vuotiaista ja nuoremmista sekä 13-16-vuotiaista. Iitan lauantain tulos 165 kg (74+91) Etelä-Suomen mestaruuskisoissa luetaan sunnuntain Etelä-Suomen Juniori Cupiin, kuten muidenkin lauantaina kisanneiden nuorten, Minni Hormavirran ja Janette Ylisoinin. Iitan lauantain kisan 91 kilon työntö on 17-vuotiaiden  piiriennätys sarjaan 71 kiloa. Tulokset ovat tiedossa: Huimasta kutsun 29.10. Rovaniemellä kisattavaan finaaliin saivat Åke Pimiä (tällä hetkellä 2.), Joona Soiluaho (tällä hetkellä 6.) ja Iita Kononen (tällä hetkellä 5.). Tarkemmat säännöt, ks. https://painonnosto.fi/liitto/liiton-saannosto/juniori-cupin-saannot-paivitetty-21-12-2017/

Tulokset:

Juniori Cupin syyskisa 4.9.2022, Pori

Tytöt 16-v. Sarja 71 kg

1. Helmi Koikkalainen LeKi (-07/70,35) 107 kg (47+60) 131,697 p.
2. Matilda Elonen PuKa (-06/68,55) 103 kg (46+57) 128,562 p.
3. Rauha Rajainmäki PuKa (-08/67,45) 101 kg (40+61) 127,202 p.

Pojat 12-v. Sarja 49 kg

1.Åke Pimiä ÄH (-10/45,80) 64 kg (28+36) 115,382 p.
2. Joona Soiluaho ÄH (-11/47,80) 50 kg (23+27) 86,876 p.

Kaikki tulokset Etelä-Suomen Syyskisa: https://painonnosto.fi/juniori-cup-osakilpailu-etela-suomen-syyskisa-pori-puka/

Pohjois-Suomen syyskisa: https://painonnosto.fi/juniori-cup-osakilpailu-4-4-pohjois-suomen-syyskisa-rovaniemi-oak/

Nostot nähtävissä: Etelä-Suomen mestaruuskisat: https://www.youtube.com/watch?v=xs-oJRrt2uI

Juniori Cupin syyskisa: https://youtu.be/sh9_U5lVAp8

Juniori Cupin 2022 tilanne ennen finaalia: https://painonnosto.fi/kilpailu/juniori-cup/juniori-cup-2022/

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy