ÄKS

Asemakadun koulun ja Valintatalon alla muhii kallis yllätys

23.08.2024 14:15
Asemakadun koulun alla muhi kallis yllätys.

Asemakadun koulun ja Valintatalon purku-urakoiden hintalaput ovat tarkentuneet purkutyön edetessä. Valtuustolta anotaan lisää 667 000 euroa. 

 

Kaupunginhallitus esittää 9. syyskuuta kokoontuvalle valtuustolle vuoden 2024 talousarvion käyttötalousosaan kaupunkirakennepalveluiden vastuualueelle Asemakadun koulun purkamiseen 592 000 euron lisämäärärahan ja ns. Valintalon purkamiseen 75 000 euron lisämäärärahan

Äänekosken kaupungin käytöstä poistetun Asemakadun koulun purkamiseen on vuoden 2024 talousarviossa varattu 473 000 euroa. Valintatalon purkamiseen on varattu 120 000 euroa vuodelle 2024 hankkeen toteuttamiseksi.

Kohteisiin on laadittu useita selvityksiä ja tutkimuksia, mutta vasta purkutöiden aloittamisen jälkeen on selvinnyt, että nyt purettavaksi päätettyjen rakennuksien rakentamisessa on käytetty arvioitua laajemmin haitallisia rakennusaineita.

Asemakadun koulun alapohjasta on löytynyt erittäin vakava pilaantuneiden maa-ainesten esiintymä lattian betonirakenteiden alta, jonka laajuus on kokonaisuudessaan vielä tuntematon ja saattaa aiheuttaa lisämäärärahan arviointia vielä uudelleenkin tämän vuoden kuluessa. Alapohjan pilaantuminen on saattanut tapahtua jo yli 40 vuotta sitten.

Väksyn Timo Enäkoski arvelee kellarin olevan entisen Osuuskaupan varastolle kuuluva. Kuva: Karhumäki

Valintatalon purkutyömaalta löytyi nyt purettavan rakennuksen alta siinä sijainneen edellisen rakennuksen kellari, pinta-alaltaan noin 150 m2. Nämä ovat jääneet uuden rakennuksen täyttöihin 1970-luvun alussa. Tämä aiheuttaa hankkeeseen kuulumatonta purku- ja murskaustyötä noin 1000 m3.

Kaupunkirakennepalvelut esittävät lisämäärärahan myöntämistä kaupunkirakennepalveluiden käyttötalouteen vuodelle 2024, jotta purkamiset saatetaan päätökseen.

Vastaa

  1. tahvo töppönen sanoo:

    Kenelle niistä Valintatalon kohdalla olevista kellarinrippeistä olisi ollut haittaa siellä maan alla. Kyllä meillä näköjään rahaa riittää mitä ihmeellisenpiin touhuihin. Kunhan se raha menee vaan oikeisiin taskuihin.

  2. Taito sanoo:

    Olisi ollut paljon helppoja tehtäviä paikkakunnan työttömille , joten vaikka sitä surkeaa palkkaa olisi maksettu esim. Vanhojen pulpettien ja istuimien ulosheittämisestä ja sähköjen purkamisesta sekä ehkä ikkunoiden irrottamisesta niin olisi taatusti halvempaa kuin urakoitsijan sadat tuhannet .

  3. Jyytä sanoo:

    Koulun ala osat on tiennyt kyllä aika moni. Ei ollut yllätys ollenkaan. Johan niitä betonilla ummettiin männä vuosina. Ovet tumpattiin kiinni.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy