Sunnuntaina Äänekosken hautausmaalle tehty opastettu kierros oli hyvin mielenkiintoinen. Jaana Tanin johdolla tehdylle matkalle lähti mukaan reilut 80 paikallishistoriasta ja –tarinoista kiinnostunutta henkilöä.
Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen järjestämän kierroksen suosio yllätti positiivisesti myös kirkkoherra Elina Tourusen.
– Vaikka sää onkin näin tuulisen kolea ja harmaa, on ilahduttavaa nähdä, kuinka hautausmaa kiinnostaa, Tourunen sanoo.
Hautausmaakierros kantoi nimeä ”Mennyt aika läheinen”. Kirkon rautaportilta alkanut retki pysähtyi 18 haudan kohdalle. Hautausmaan rautaportin lisäksi oli vielä toinenkin portti, sellainen valkoinen puusta tehty joka sijaitsi pitkän käytävän päässä. Se on ajan saatossa rapistunut pois, mutta rautaportti on ja pysyy. Puisen portin yläosa on tallessa kotiseutuyhdistyksen huomassa. Frisin veljekset Kokkolasta ovat portin 1930-luvulla tehneet ja tähän se on vankasti asettunut.
Viimeinen pysähdys oli toukokuussa kuolleen opettajan ja paikallishistoriamestarin Urpo Sparfin hauta.
– Urpo oli todellinen tietäjä ja tarinoiden kertoja. Hänellä oli ehtymätön määrä muistoja ja tarinoita Äänekoskesta.
Sparf tunsi Äänekosken historian. Hänen ansiokseen voidaan luetella muun muassa Äänekosken seurakunnan sekä Koivistonkylän historian taltioiminen kirjaksi saakka.
– Urpon lähtö oli iso menetys. Hänen viimeiseksi, mutta keskeneräiseksi työksi jäänyt elokuva Äänekoskesta tuli viittä vaille valmiiksi. Hänen tekemänsä työ Äänekosken eteen on suuri. Toivottavasti elokuva saadaan valmiiksi, Jaana Tani sanoo.
Toukokuussa kuolleen Urpo Sparfin johdolla on aiemmin järjestetty hautausmaakirroksia. Jaana Tani johdatti runsaslukuisen yleisön mielenkiintoisille haudoille.
Kierros oli mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että se oli laadittu maan hiljaisten henkilöiden kautta. Toki joukkoon oli otettu myös näkyvästi vaikuttaneiden henkilöiden hautapaasit kuten Annikka Wahrmannin, Olavi ja Eila Porrassalmen, Hilma Siistosen, Oskar Tammelinin ja Toivo Parantaisen. Mukana on myös Lea ja Niilo Harakan, Siiri Salon, Arvo Chronsin, Yrjö HIrven, Matti Väyrysen, Anna-Liisa Lindströmin, Eino Kotasen viimeinen leposija.
Vuonna 1899 oli saatu lupa hautausmaan perustamiseen. Ensimmäinen paikalle haudattu vuonna 1901, Taavetti Venäläinen, ei ole saanut hautakiveä muistokseen. Paikalla kukkii keltainen pensashanhikki. Ehkäpä olisi aika saada edes jonkinlainen pysyvä merkki ensimmäiselle hautausmaan asukkaalle?
Taavetti Venäläinen on ensimmäinen leposijan Äänekosken hautasmaalta saanut. Hänellä ei ole hautakiveä. Keltaisenaan kukkivien pensashanhikkien kohdalla on hänen hautansa.
Waldemar Tapper oli Laajarannalta. Hän oli kiertokoulun käynyt kiinnostava mies. Hän luki paljon ja osallistui keskusteluun ja oli oiva tarinoiden kertoja. Hän sai vaimoltaan luvan ostaa kirjotuskoneen, jolla hän naputteli ”Waldemarin muistelmat”. Erityistä hautakivessä on se, että se on kuvanveistäjä Kain Tapperin tekemä. Kain Tapper kertoi, että hautakiven aukkoon voi laittaa vaikka kukan kukkimaan mutta toisaalta se on kurkistus sinne kaukaiseen ja tuntemattomaan tuonpuoleiseen.
Yrjö Hirvi oli aktiivinen mies, jonka erityiset harrastuksen olivat kotiseututyö ja VPK-toiminta. Kun Äänekosken kirkko tuhopolton seurauksena paloi, kerrotaan, että Yrjö Hirvi pelasti nykyisessä kirkossa olevan saarnastuolin. Palokuntajuhlien aikaan Yrjö Hirvi sonnustautui VPK:n asuun ja järjesti ne kuuluisat pukkitappelut.
Kelloseppä Oskar Tammelin oli itseoppinut taitava kelloseppä, jonka perustama liike on paikkakunnan vanhin yksityinen liike. Kelloliike Tammelin täytti hiljattain 105 vuotta. Oskar oli musikaalinen mies, joka tarttui haitariin kellojen korjauksien lomassa.
Erik Ralander oli urheilutietäjä ja kotiseutumies. Hän teki elämäntyönsä historian ja yhteiskuntaopin opettajana Etelä-Suomessa mutta tuli aina kesää viettämään kotitaloonsa Pankkisillan kupeelle. Eläkepäivilleen hän asettui taloon asumaan. Hän kirjoitti Äänekosken historian lisäksi Huiman ja ÄU:n historiikit. Viimeiseksi työkseen jäi tärkeä Äänekoskea ja äänekoskelaisia –teos.
Annikka Wahrmann tuli 21-vuotiaana opettajaksi Äänekoskelle vuonna 1922. Hän oli todellinen kulttuuripersoona ja musiikki-ihminen. Hän johti naiskuoroa, ja edisti kansallisestikin naiskuorotoimintaa. Hän toimi pianonsoiton opettajana ja oli aktiivisesti järjestämässä konservatorion sivutoimipistettä Äänekoskelle. Kaupunkimme musiikkielämä sai Annikka Wahrmannista sellaisen kipinän, että se loimottaa kirkkaana Ala-Keiteleen Musiikkiopiston muodossa.
Eino Kotasen voidaan sanoa olevan äänekoskelaisen koripallon kantaisä. Hän tutustui lajiin ja toi sen mukanaan tänne pesäpallon ja jalkapallon rinnalle. Kotanen toimi koripallojaoston aktiivina elämänsä loppuun saakka. Hän oli töissä tehtaalla, oli taiteellinen ja suunnitteli Huimallekin monet mainokset.
August Tourunen oli siinä mielessä erityinen mies, joka kävi siihen aikaan kansanopiston. Hän oli hyvin tuottelias ja kirjoitti runoja ja näytelmiä sekä viisuja. Hän toimi myllärinä Koivistossa, kunnes innostui 20-luvulla autoista ja aloitti linjaliikenteen 12-paikkaisella autolla.
Niilo ja Lea Harakan haudalla kilpistyi koko kierroksen teema ja ydin. He olivat tärkeät ja merkitykselliset arjen sankarit omalla sarallaan. Niilo ja Lea Harakka olivat kuuromykkiä, Niilo tehtaalla töissä rakennusmiehenä korjasi tehtaan asuntoja. Vaimonsa Lean hän tapasi Säynätsalon vaneritehtaalla jossa oli useampiakin kuuroja naisia töissä. He avioituivat iäkkäänä ja adoptoivat poikavauvan joka ristittiin Timoksi.
– Kun Timo kuuli, että hautausmaakierroksen yhtenä kohteena on hänen vanhempiensa hauta, hän tuumasi, että on hienoa, että näitä maanhiljaisia, tässä tapauksessa kaikkien hiljaisempiakin huomioidaan. Timo sai mahdollisuuden opiskeluun ja on vienyt viestiä eteenpäin, että kuinka tärkeää on esimerkiksi viittomakielen opiskelu. Timon ansiosta Äänekosken lukiossa järjestetään joka vuosi viittomakielen kurssi, joka kiinnostaa tänä päivänä todella paljon, lukion rehtorina toimiva hautausmaakierroksen opas Tani kertoo.
Siiri Salon kädenjälki näkyy hautausmaalla. Hän teki töitä Äänekosken seurakunnalla ja hänen tarinansa on ikuistettu seurakunnan historiaan. Hän oli pitkäaikainen hautausmaan työntekijä hoitaen 35 vuotta hautausmaata. Jotta tästä on näin kaunis saatu, niin monenlaista on pitänyt tehdä. Hänen yksi tärkeimmistä töistä oli kirkkoherra Niilo Katilan kukkapenkistä huolehtiminen.
Postinkantaja Kalle Ojanen linkutti toista jalkaansa ja kulki painava postilaukku olallaan tuoden odotettua postia taloihin säässä kuin säässä. Hän saattoi poiketa kahville taloihin, mutta hörppäsi kupin tyhjäksi nopeasti, jotta ihmisten ei tarvinnut odottaa postiaan. Hän oli myös kulttuuripersoona, innokas näyttelijä ja raittiusseuramies sekä urheiluseurojen sihteeri. Hän voitti palkintoja sadunkerronnassa. (Pahoittelut, että tästä puuttuu kuva, toim.huom.)
Hilma Siistonen tuli Äänekoskelle ja perusti kahvilan kirkonmäelle. Myöhemmin hän perusti leipomo-kahvilan nykyiselle torille. Se oli suosittu kohtaamispaikka 50 vuoden ajan. Se muistetaan paikkana, jossa lapsille oli aina jotain pientä tarjottavaa, karamellia tai vehnästä.
Liimattalan koulun opettaja Toivo Parantainen on Äänekosken mesenaatti. Hänen kallisarvoinen taidekokoelmansa on taidemuseon hellässä huomassa, kaikkien katsottavissa.
Oiva ja Eila Porrassalmen kädenjälki näkyy Äänekoskella. Rakennusliike Porrassalmi on rakentanut useita äänekoskelaisia tärkeitä rakennuksia, esimerkiksi hautausmaan vieressä olevan kirkon. Tällä hetkellä Porrassalmen rakennusliike rakentaa Äänekosken lukiota. Oiva Porrassalmi oli aktiivinen ja urheilullinen mies, jonka auto raikui laulusta mökkimatkoille mennessä.
Matti Väyrynen oli musiikkimies ja toimi toimi jonkin aikaa Työväen soittokunnan kapellimestarina, mutta varsinaisen uransa hän teki toimiessaaan Palokunnan soittokunnan taitavana johtajana.
Terveyssisar Anna-Liisa Lindström kulki veneellään Pankkisillan vierelle ja jatkoi matkaa polkupyörällään. Hän oli sitkeä nainen ja tunsi äänekoskelaiset lapset ja heidän perheensä. Hän tiesi missä on puutetta ja murhetta ja koitti parhain päin myös auttaa. Pieni ja hento nainen, mutta täyttä rautaa!
Valitettavasti emme olleet paikkakunnalla niin emme päässeet mielenkiintoiselle kierrokselle mukaan. Ehkä nämä isot hautakivet ovat katoavaa kansanperinnettä, koska niin monet ovat siirtyneet tuhkauksiin.