ÄKS

Kaupunginhallituksessa äänestettiin Länsiportin asemakaavasta. Äänestys päättyi eriävän mielipiteen jättämiseen

07.10.2014 14:39 (muokattu 07.10.2014 14:42)
Näillä kulmilla seisoo tulevaisuudessa korkeahkoja puukerrostaloja?

Länsiportin asemakaava lähetettiin kaupunginhallituksen päätöksen mukaan uudelleen valmisteluun. Käydyn keskustelun yhteydessä Leila Lindell teki puheenjohtajan esityksestä poikkeavan päätösehdotuksen, jota Pentti Piilonen kannatti. Esitys: Hämeentien ja Painotalon väliselle alueelle laitetaan kaavamerkintä, joka mahdollistaa maksimissaan kuusikerroksisen rakentamisen joko torni- tai lamellitaloina. Alueelle voidaan mahdollistaa myös puurakentaminen. Alueen tulee olla yhtenäisen näköinen.

Koska asiassa annettiin pohjaehdotuksesta poikkeava ja kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestys suoritettiin nimenhuutoäänestyksenä. Ne, jotka kannattivat pohjaehdotusta äänestivät jaa ja ne jotka kannattavat Leila Lindellin ehdotusta äänestivät ei.

Annetussa äänestyksessä annettiin kolme jaa –ääntä (Kari Kiiskinen, Keijo Kainu ja Merja Närhi) ja kuusi ei –ääntä (Jani Salo, Leila Lindell, Tommi Lunttila, Sirpa Martins, Pentti Piilonen ja Marke Tuominen).

Päätös: Puheenjohtaja totesi Leila Lindellin esityksen tulleen päätökseksi ja Länsiportin asemakaava palautettiin siten uudelleen valmisteltavaksi.

Merja Närhi ilmoitti toimittavansa asiasta eriävän mielipiteen.

Listan pykälä tässä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy