Kaupungin yt-neuvottelut on käyty eikä lomautuksiin tarvinnut ryhtyä.
Kaupunginhallitus päättää maanantaina yt-neuvottelujen loppumisesta, eikä henkilöstöä lomauteta tuotannollisin perustein kesän aikana. Ulkopuolisia sijaisia ja määräaikaista henkilöstöä ei voi edellä mainittuna aikana palkata ennen kuin on varmistettu, että tehtävään ei ole mahdollista siirtää vakituista yhteistoimintaneuvottelujen kohteena ollutta henkilöstöä.
– Emme lähde lainkaan lomautuksiin, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.
Lomautusten tarve poistui, kun koulut, kirjastot ja liikuntapaikat avaavat toimintojaan, ja henkilöstöä tarvitaan.
Siirrettyjä henkilöitä on 70, ja he palaavat omille työpaikoilleen, kun se on mahdollista, Tuononen jatkaa.
Miksi ei edes pitämättömien edellisten lomakausien lomia edellytetä nyt pidettäväksi?
Kaupungilla ei syytä sopeuttaa toimintoja niin kuin yksityisellä.
Kohta maksamme lisää veroja taksojen ja maksujen nousut ovat edessä.
Jos ja kun yrityksien taloutta hoidettaisiin kuten kuntien taloutta, ei Suomessa olisi yrityksiä eikä työpaikkoja kuten on.