ÄKS

Kulttuuriyhdistys Ääniä ry:n vuosikokous loi pohjaa toiminnalle ja valitsi hallituksen

19.03.2022 08:00
Kulttuuriyhdistys Ääniä ry:n vuosikokous nuiji toiminnalle hyvät periaatteet.

Kulttuuriyhdistys Ääniä ry kerää yhteen Äänekosken kulttuurielämästä kiinnostuneita yksityishenkilöitä ja yhdistyksiä sekä vakiinnuttaa toimintaansa yhteisön tarpeiden mukaisesti. 

 

Tämän vuoden suurimpana ponnistuksena järjestetään Ääniä Festivaali. Näin päätti perjantaina Willessä järjestetty yhdistyksen kaikkien aikojen ensimmäinen vuosikokous. 

Kulttuuriyhdistys Ääniä ry perustettiin marraskuussa 2021 taustaorganisaatioksi Ääniä Festivaalille. Monitaide- ja kaupunkifestivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa viime kesänä. Viikon mittainen festivaali sisälsi yli 100 esiintyjää ja taiteilijaa, jotka edustivat laajasti eri taiteenlajeja.

– Toiminnan ytimessä on ollut taide- ja kulttuurialaan keskittynyt kansalaisvaikuttaminen. Festivaalin ohessa tuotantoryhmä julkaisi kannanottoja ja keräsi adressin Äänekosken kaupungin kohdeavustuksien tason nostamisen puolesta, vuosikokouksen puheenjohtajana toiminut Jasu Rossi muisteli. 

Kulttuuriyhdistys Ääniä ry:n perustehtävä on järjestää festivaali sekä  muita kulttuuritapahtumia. Yhdistyksen toiminnan kivijalan muodostavat aktiiviset jäsenet sekä vapaaehtoisten tapahtumatuottajien ja -tekijöiden joukko. 

Yhdistys pyrkii järjestämään säännöllisiä ja rennokkaita kulttuuri-iltoja, joiden tavoitteena on toimia ideariihenä paikalliselle kulttuuritoiminnalle ja paikkana yhteistyön lisäämiselle, kirjattiin toimintasuunnitelmaan.

Yhdistyksen tavoitteena on toteuttaa monenlaisia kulttuurihankkeita ja hakea niihin apurahoja jäsentensä mielenkiinnon mukaan.

– Yhdistyksen tärkeänä tehtävä on edistää taiteen ja kulttuurin arvostusta Äänekoskella ja sen lähialueella. Teemme avauksia ja aloitteita kulttuurialan toimijoiden toimintaympäristön parantamiseksi, Jasu Rossi sanoo. 

Yhdistyksen jäseniksi voivat tulla äänekoskelaiset ja äänekoskimieliset taiteen ja kulttuurin tekijät ja tukijat sekä muut äänekoskelaiset kulttuuriyhdistykset. Jäsenet päättävät edistettävät asiat yhdistyksen järjestämissä kokouksissa ja työpajoissa. Jäsenmaksuksi päätettiin 10 euroa. Hallitus hyväksyy yhdistyksen jäsenet.

– Jäsenmaksu on porrastettu, joten opiskelijoiden ja työttömien jäsenmaksu on viisi euroa. Kannatusjäsenmaksu on 50 euroa niin yksityisiltä kuin kannatusyhdistyksiltäkin. Jäseniksi hyväksytään taide- ja kulttuurialalla toimivia tai alasta kiinnostuneita henkilöjäseniä ja yhdistysjäseniä, jotka haluavat edistää kulttuuritoimintaa Äänekoskella. Yhdistys hyväksyy myös kannatusjäseniä, yksityishenkilöitä ja organisaatioita, päätettiin vuosikokouksessa. 

Ääniä ry kannustaa paikallisia toimijoita ja yksityishenkilöitä aktiiviseen yhdistys- ja kulttuuritoimintaan. Yhdistys  haluaa vahvistaa jäsentensä olemassa olevia toiminnan mahdollisuuksia ja luo uusia joukkovoimaan turvautuen.Tulevan toimintavuoden aikana luodaan visio Kulttuuriyhdistys Ääniä ry:n 5-vuotissuunnitelman muodossa.

Kulttuuri kuuluu kaikille joten yhdistyksen tapahtumat ottavat huomioon tilojen esteettömyyden, porrastavat lipunhinnat ja huomioi muutkin esteettömyys- sekä saavutettavuustekijät, jotta useammalla on mahdollisuus osallistua yhdistyksen tapahtumiin ja tilaisuuksiin. 

– Koemme tärkeäksi järjestää tapahtumia koko Äänekosken alueella. 

Monimuotoisuus rikastuttaa kulttuuria. Yhdistys pitää kaikkia taiteilijoita ja taiteenlajeja samanarvoisina ja yhtä tärkeinä, mikä näkyy tapahtumien monipuolisissa sisällöissä. 

– Pyrimme luomaan mahdollisuuksia erilaisten taiteenlajien näkymiselle ja arvostukselle paikallisesti. Erilaisuus on voima. Yhdistyksellemme kaikki ovat samanarvoisia riippumatta henkilön taustasta. Yhdistyksen jäseneksi liittyvät hyväksyvät yhteiset arvomme ja toimivat niiden pohjalta yhdistyksen edustajina.

Yhdistyksen toiminta järjestetään ekologisesti, taloudellisesti sekä kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävästi. 

– Huomioimme kohtuullisuuden periaatteet järjestelyissämme, Jasu Rossi sanoo.

Vuosikokous valitsi yhdistykselle hallituksen. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja Mimi Steffanssonin toiveesta yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jasu Rossi. Muut hallituksen jäsenet ovat Sampo Rossi, Taija Kolehmainen, Janne Peräaho, Mimi Steffansson, Sauli Niskanen ja Outi Pantsar. 

Kulttuuriyhdistys Ääniä ry tekee yhteistyötä muiden kulttuuriyhdistysten, Äänekosken kaupungin ja paikallisten ja valtakunnallisten yritysten kanssa. Tavoitteena on verkostoitua valtakunnallisten kulttuuriyhdistysten kanssa. 

– Äänekosken elinvoimaisuus on tavoite, joka yhdistää ja johon halutaan panostaa.Yhdistyksen tekemä talkootyö kulttuurin eteen ja tapahtumien luoma positiivinen näkyvyys hyödyttää koko kaupunkia. Paikalliset yritykset kutsutaan mukaan mahdollistamaan monipuoliset kulttuuritapahtumat omilla palveluillaan tai kattamalla kustannuksia, Kulttuuriyhdistys Ääniä -yhdistyken ydinryhmä sanoo ja toivottaa uudet jäsenet lämpimästi tervetulleeksi.

Ääniä Festivaali 27.7.–31.7.2022

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy