Perussuomalaisten puoluevaltuusto nimesi lauantain kokouksessaan uuden puoluehallituksen. Äänekoskelainen Marke Tuominen jatkaa työtä puoluehallituksessa edustaen koko Keski-Suomea. Tuomisen lisäksi valituksi tulivat: Ilpo Heltimoinen, Anssi Joutsenlahti, Veijo Niemi, Mira Nieminen, Juhani Pilpola, ja Outi Virtanen.
– Tunku puoluehallitukseen oli tällä kertaa kova. Halukkaita pestiin oli peräti 20, kun paikkoja jaossa oli vain seitsemän. Äänestyksen ratkettua olin tietenkin onnellinen ja iloinen saamastani luottamuksesta. Olen ollut mukana jo pitkään joten minut tunnetaan. Olen ilmeisesti tehnyt työni hyvin, äänestyspäätös sen kertonee. Saan olla taas vuoden aitiopaikalla, kolmatta kertaa puoluehallitukseen valittu Tuominen kertoo ÄKSälle.
Eduskuntaryhmän edustajaksi nimettiin Sampo Terho.
Puoluehallitukseen kuuluvat yllämainittujen edustajien lisäksi puolueen puheenjohtaja Timo Soini, varapuheenjohtajat Jussi Niinistö ja Hanna Mäntylä ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
























