Matti Tuononen jatkaa Äänekosken nokkamiehenä. Hän kertoo vetäneensä suostumuksensa pois Keuruun kaupunginjohtajan valintaprosessista.
Matti Tuononen kertoo saaneensa usealta eri taholta toiveita pysyä Äänekosken kaupunginjohtajan paikalla.
– Toiveita ovat esittäneet niin yrittäjät kuin poliitikotkin. Myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajan yllättävä ero on keikuttanut laivaa, joten katson, että on tärkeää olla hämmentämättä kaupunkia enempää, Tuononen kertoo.
Tuononen oli edennyt Keuruun kisassa kuuden parhaan joukkoon. Valinnan Keuruun kaupunginjohtajasta tekee kaupunginvaltuusto kokouksessaan 26. huhtikuuta.