ÄKS

Mielipide: Äänekoski tarvitsee sinua

08.01.2025 18:33

Meille on aina ollut tärkeää kotiseudun kehittäminen ja omien voimavarojen varaan rakentaminen. Tiedämme, että voima on paikallisyhteisössä, joka on ihmisille luonteva yhteisö. Haluamme rakentaa kuntia, joissa hoidetaan kaikkien ihmisten asioita vastuuntuntoisesti ja joissa päättäjät ovat lähellä kuntalaisia.

Kuntien roolin muutos haastaa meitä ottamaan vastuuta ja osallistumaan entistä enemmän lähiympäristön asioiden hoitoon. Kun raskaat sote-palvelut siirtyivät maakunnille, aikaa ja voimavaroja vapautui muille tärkeille töille.

Kunnilla on edelleenkin suorat vaalit, vahva verotusoikeus ja pitkä lista ihmisten kannalta keskeisiä tehtäviä ja palveluja: varhaiskasvatus, toisen asteen koulutus, liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut, asuntorakentaminen, kaavoitus, työllisyyden ja elinkeinoelämän edistäminen, energia- ja ympäristöasiat ja myös paljon muuta. Juuri nämä tehtävät kutsuvat nyt tekijöitä.

Kuntapäättäjät voivat keskittyä enemmän ideoimaan ja tekemään ratkaisuja sen hyväksi, että alueen yritykset investoivat ja laajentavat toimintaansa ja että kunta houkuttelee uusia yrityksiä paikkakunnalleen.

Yhteistyö kuntalaisten, kunnassa toimivien yritysten sekä eri alojen lukuisten järjestöjen kesken on ratkaisevaa kunnan elinvoimaisuuden rakentamisessa.

Etenkin maankäytön ja kaavoituksen asioissa kuntien päätösvalta on vahvistunut. Näissä asioissa luotetaan siihen, että paikallisesta asiasta osataan päättää parhaiten paikallisesti.

Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslakia on uudistettu ja monia paikallista rakentamista sujuvoittavia uudistuksia on tullut. Tämä vähentää turhaa byrokratiaa ja lisää kuntien elinvoimaa.

Onkin erittäin tärkeä tunnistaa Äänekosken paikalliset vahvuudet esimerkiksi; bioenergian, liikunnan, matkailun, kulttuurin mahdollisuudet ja alueen ihmisten erityisosaamisen hyödyntäminen. Kaikkia mahdollisuuksia on hyödynnettävä ennakkoluulottomasti.

Elämme ehdokashankinnassa tärkeää aikaa. Yhteisten asioiden hoitoon tarvitsemme ihmisiä eri taustoista rohkeasti ja avoimin mielin. Ehdokkaiksi tarvitaan uusia tuoreita voimia ja kokeneita päättäjiä. Äänekoski tarvitsee sinua.

Leila Lindell, maakuntaneuvos, Keskustan Äänekosken valtuustoryhmän puheenjohtaja

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy