ÄKS

Mielipide Jari Halttunen: Turvasta ei tingitä

02.02.2015 18:55

Hallitus pyörsi puheensa. Se oivalsi, etteivät sen perhepaketin pienituloisille kohdennetut leikkaukset tuokaan säästöä julkiselle sektorille. Painetta leikkausten perumiseen luotiin järkipuheella, kuinkas muuten. Lama ei oikeuta heikommassa asemassa olevien etujen harkitsemattomaan kaventamiseen. Omistaan on pidettävä huoli. Ensisijaisesti. Mutta mikä on kenenkin ensisijainen oma etu?

Jätettiin siis lapsiperheitäkin uhanneet leikkaukset tällä erää tekemättä. Paine miettiä vielä kerran puri. Ei olisi haitaksi, jos hallitustyöskentelyssä huopausvaiheilta vältyttäisiin. Viisas päätöksentekijä miettii ensin. Harkinta kasvaa asiantuntemuksen myötä.

Tiedetäänkö valtakunnansaleissa, kuinka maa makaa ja kansa voi? Joka kansan parissa liikkuu, tietää, mitä päättää. Silloin ei edes harkitse tuloerojen lisäämistä ja palvelujen karsimista olemattomiin haja-asutusalueilla. On asetettava tärkeysjärjestys siten, että hänkin, joka jo teki elämäntyönsä, saa rauhassa nostaa eläkkeensä ja tietää, että voinnin heikettyä hoivan pariin pääsee.

Etenkin eläkeläisiä kiusaava leikattu indeksikorotus puhuu suoraa kieltä siitä, mikä on nykyjohdolla hukassa. Pienituloisen etu. Indeksitarkistuksen johdosta työeläkkeet, kansaneläkkeet sekä muut näihin indekseihin sidotut etuudet ovat alkaneena vuonna nousseet vain 0,4 prosenttia. Kansaneläkeindeksiin puolestaan on sidottu työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki, vammaisetuudet, opintoraha sekä rintamalisät.

Ilman hallituksen säästöpäätöstä indeksikorotus olisi ollut tuntuvampi. Hallitus säästi, mutta väärästä päästä. Prosenttiluvut ovat pienet. Pienet ovat tulotkin.

Kunnissa ja toreilla tämä tiedetään. Kun otetaan pieniltä pois, teetetään jatkossa lisätyötä kaikilla. Ja kasvatetaan huolta perheissä, joissa huoltaja on työtön. Oikea-aikaisen avun saannin ja riittävien kotihoidon- ja omaishoidontuen on toteuduttava. Hallituksen tulonohjausratkaisut tuntuvat etenkin korkean työttömyyden alueilla, meillä täällä. Arki ei aina suju. Tämä kumuloituu ajan myötä turvattomuutena hyvinvoivissakin perheissä. Poliisia tarvitaan.

Työssäni järjestyspoliisissa pohjoisen Keski-Suomen alueella kohtaan yhteiskunnan kipukohdat päivittäin, öisinkin siellä, missä turvaverkko on pettänyt. Palvelutiskillä olen enää harvemmin, poliisin resurssien kaventamisvirheestä johtuen.

25 vuotta poliisina ja viimeiset vuodet kotikaupunkini johtavissa luottamustoimissa ovat näyttäneet, kuinka täällä voidaan. Mutta ei hätää – kun seuraavan kerran tapaamme, autonkatollani ei vilku siniset valot. On aika käsien ylös nostamisen sijaan kääriä hihat ylös ja haastaa sellaisille käräjille, joissa tehdään päätöksiä yhteiseksi parhaaksi.

Kaikki muu olisi tappion myöntämistä. Siihen meillä ei ole varaa. Keski-Suomi saadaan vielä nousuun. Työllä.

 

Jari Halttunen, ylikonstaapeli
eduskuntavaaliehdokas (Ps)

Vastaa

  1. pentti salminen sanoo:

    Valtio velka kasvaa jatkuvasti. Esittämistäsi vääristä säästökohteista on sinänsä helppo olla samaa mieltä. Mutta kerropa Jari, mistä olisi pitänyt säästää ja kuinka paljon.

  2. Jarmo Aho sanoo:

    Asiaa kirjoitit, mutta miettikäämme sitä, että mikä on ajanut Suomen tallaiseen kurimukseen. Tätä on nyt jatkunut ainakin 25 vuotta eli vuodesta toiseen on säästetty niin pirusti, mutta ei vaan tunnu auttavan. Eli tauti pitäisi nyt tunnistaa ja siihen tehoava lääke löytää. Säästölääke ei ole auttanut, joten diaknoosi on ollut väärä. Löytyisiköhän taudinlähde EU-systeemiin mukaanlähdöstä. Veikkaan, että löytyy, joten nyt on korkea aika rohkaistua tekemään oikeita johtopäätöksiä ja ajattelemaan isänmaallisesti myös omaa etuamme!! Siis keväällä on tilaisuus vaihtaa vanhat jäärät raikkaasti ja isänmaallisesti ajatteleviin ihmisiin, siis tehkäämme niin !!! (Loppuu tämä kärvistely)

    1. Pekune sanoo:

      Vai jotta sormia napsauttamalla loppuu kärvistely. Aho kirjoitti, että on säästetty. Ei tässä mitään ole säästetty vaan on eletty yli varojen jo noin 8-10 vuotta. Äänten kalastelu lupauksien muodossa on kansalaisten kannalta sitä vaarallisinta ja kalleinta politiikkaa.

  3. Pekune sanoo:

    Vihoviimeisiä ovat ehdokkaat ja puolueet, jotka kalastelevat ääniä lupaamalla melkeinpä kuuta taivaalta. 1966 vaaleissa demarit tuota kokeilivat ns. 8:n kohdan ohjelmalla ja saivat rökälevoiton. Sen koommin heillä ei ole ollut aihetta kehua, että pitivätpä lupauksensa. Siinähän kävikin juuri päin vastoin mitä lupasivat. Mikään lupaus ei miltään osin pitänyt. Mitä perussuomalaiset lupasivat neljä vuotta sitten? Mitä he saivat aikaan jytkyllään. Yx tavoite on oltava ylitse muiden. Valtion velka pitää saada pienenemään niin, ettei jälkipolville synny kohtuutonta taakkaa siitä, että me elimme yli varojen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy