ÄKS

Mielipide Ville Kivimäki: ”Ammatillinen koulutus tulee jatkumaan Äänekoskella, vaikka maan hallitus saksia heiluttelee”

05.09.2024 13:59

Maan hallitus lupasi, että koulutuksen piti olla erityssuojeluksessa leikkauksilta. Onko valtaan pääsyn jälkeen oikeus rikkoa lupaukset, jos lupauksilla on valtaa saatu!

Ammatillisesta koulutuksesta leikataan 120 miljoonaa ja nämä leikkaukset tulevat iskemään kovaa ihmisiin, joilla on yksi ammattitutkinto suoritettuna. Kärsijöinä ovat he, jotka kohtaavat työkyvyttömyyden, tai joilta on oman alan työt loppuneet. On voinut käydä niin, että on kouluttautunut alalle josta on työt loppuneet heikentyneen työllisyystilanteen vuoksi, tai on terveyden heikentymisen vuoksi estynyt tekemään koulutustaan vastaavaa työtä. Näillä ihmisillä on vaara tippua työelämän ulkopuolelle.

Leikkausten vaikutus nuoriin näyttäytyy siltä, että tulevaisuudessa nuoret joutuvat olemaan ison päätöksen edessä, kun valitsevat alan, johon kouluttautuvat. Onko enää mahdollisuutta vaihtaa alaa, jos nuorena tehty valinta ei kohtaa työllistymistä, omaa kykyä ja motivaatiota.

Äänekoskelta löytyy esimerkkejä, kuinka elinkeinoelämän murrokset osuvat työntekijään: Äänekoskella tekstiiliteollisuus oli iso työllistäjä, joka sitten loppui. Tilalle tuli elektroniikkateollisuus ja ihmisille tuli mahdollisuus työllistyä uudelleen. Seuraavassa murroksessa elektroniikkateollisuus hävisi Äänekoskelta ja taas ihmiset olivat uuden edessä ja etsivät itselleen uusia töitä esimerkiksi muista teollisuuden ja julkisten palvelujen aloilta. Moni ilöysi itselleen uuden työpaikan, koska mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen. Esimerkissä haluan nostaa esiin sen, että työelämässä voi tapahtua suuria muutoksia alueellisesti ja globaalilla tasolla, nämä ovat asioita, johon yksittäinen ihminen ei pysty vaikuttamaan. Ammatillinen koulutus ja alan vaihto pitää suomalaista osaamisen tasoa ja luo uusia yrittäjiä, joita seutukunnallamme toimii.

On todettava, että seutukuntamme ammatillista koulutusta mahdollistavaa Poke:n taloutta on hoidettu pitkällä aikavälillä hyvin. Iso kiitos siitä Poken työntekijöille, virkamiehille, hallitukselle ja valtuustolle. Poken valtuusto on asettanut tavoitteen tasapainottaa taloutta, ja hallitus on pystynyt vastaamaan tavoitteeseen. Ammatillinen koulutus tulee jatkumaan seutukunnalla, vaikka maan hallitus saksia heiluttelee. Tulevalla Poken hallituksella ja valtuustolla tulee olemaan iso työ pohtia tulevaisuudessa sitä, kuinka koulutuksia pystytään järjestämään tehokkaasti, laadukkaasti ja mitkä ovat koulutuksen kohderyhmät rahoituksen näkökulmasta. Vuodelle 2026 konkretisoituvat rahoitusperusteet, joilla sitten opetusta kohdistetaan.

Ville Kivimäki, SDP, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston valtuuston puheenjohtaja

Vastaa

  1. Jarmo Aho sanoo:

    Hyvä kirjoitus !

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy