ÄKS

Musakornerissa Hannu Penttinen – Jouluyön rauhaa

23.12.2022 18:00

Laulun melodia tulla tupsahti tuliaisina Israelin kouluttajakurssin reissulta syksyllä 1997. 

 

– Eka tahdin sävel ja kaiku gloriasta jäi Eilatin asunnolta soimaan, ja kotona istuin pianon ääressä puoli tuntia laulusen teossa. Sitä sitten 5 vuotta soittelin, ja Kosken Laulun pikkujouluissa 2003 heitin Laakson Timolle, että olisko tällaisesta joululauluksi meille? Hänpä sitten seuraavaksi syksyksi sovitti, ja minä väsäsin sanat ilman hengellistä – paitsi, että minusta laulu on hyvinkin syvällinen. Itselle ainakin joulun merkityksistä kaikkine tärkeimpineen. Ilo, onni, rauha, läheiset, lapset, antaminen, poismenneet, lepo, ruoka, mielenrauha. Noistapa sitten vaan riimiä jouluyöhön, Hannu Penttinen kertoo.

Tässä Pekan joulutaika loi taustat, mieskuoro Metsoissa johtaneen Kimmo Tuurin sovitukseen, ja Laakson Timpan alkuperäisestä sovituksesta laulettiin Johannan kanssa tenoristemmat. Koettakaa kestää, minut kun pakottivat sooloa vetämään, kun mieluummin vetelisin vaan stemmoja.

Mutta olipahan kiva saada tällainen muisto aikaan rakkaasta tuotoksesta. Kiitos Joulumanteli, rauhaisaa joulun aikaa ja uutta vuotta kaikille!

äänitys, miksaus, video, valokuva: Pekka Ouli

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Vaikka Penttinen ei ole Äänekosken Enrico Caruso, esitys toimii ja on jopa liikuttava.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy