ÄKS

Opi riimittelyn saloja – Taidepuistosssa vinkkejä antavat Soul Valpio ja R2ISDJ2

25.07.2022 09:45
Työpajan vetäjinä toimivat R2ISDJ2 ja Soul Valpio. R2ISDJ2 on soittanut levyjä ympäri Suomea ja Eurooppaa eri tapahtumissa breikkijameista rap-keikkoihin.

Kulttuuriyhdistys TUFF!in vetämässä räp- ja DJ-työpajassa käydään levyjen soiton ja riimittelyn perusteita.

 

Työpajan DJ-osassa päästään käsiksi levysoittimeen ja opetellaan looppaamista tuplaamista, kappaleiden vaihtamista eri tavoin ja scratch-tekniikoita. Homma sopii sekä kokeneille että kokemattomille levyjen raaputtelijoille.

Räp-lyriikan taiteenlajista kiinnostuneet harjoittelevat riimien kirjoitusta vetäjien avustuksella ja oppivat koostamaan riimeistä verseitä. Apuna on toimivaksi todettu riimipeli, joten rohkeasti mukaan!

Työpajan vetäjinä toimivat R2ISDJ2 ja Soul Valpio. R2ISDJ2 on soittanut levyjä ympäri Suomea ja Eurooppaa eri tapahtumissa breikkijameista rap-keikkoihin. Reilut kaksikymmentä vuotta kotimaisen hiphopin kentällä toiminut Soul Valpio ei esittelyjä kaipaa mutta kuuntelut kannattaa heittää Valpion tuoreimmalle hiphop-kokoonpanolle Toistuvat Yllätykset.

Äänekosken Taidepuisto

Aika: Torstaina 28.7.2022 klo 15—17

Paikka: Keskuskatu 7—19, 44150 Äänekoski

Liput: Ilmainen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy