ÄKS

Opintonsa päättäviä opiskelijoita kannustetaan työnhakuun nyt sekä kunnissa että TE-toimistossa

27.04.2021 18:31

Keski-Suomessa työllisyyden kuntakokeilukunnat ottavat vastaan työnhakija-asiakkaiksi tänä keväänä opintonsa päättäviä alle 30-vuotiaita nuoria. Erityisesti ensi kertaa työelämään tähtääville nuorille TE-toimistolla ja kuntakokeilukunnilla on selkeä viesti: työnhakijaksi kannattaa ilmoittautua heti, kun on valmis aloittamaan työnhaun.

 

Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen tapahtuu edelleen TE-palveluiden verkkosivuilla Oma asiointi -palvelussa.

Keski-Suomessa useat kunnat ovat mukana työllisyyden kuntakokeilussa, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää palveluita työttömille työnhakijoille. Keski-Suomessa työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvat Jyväskylä, Äänekoski, Laukaa, Muurame, Saarijärvi, Jämsä ja Keuruu. Työllisyyden kuntakokeilu tarkoittaa sitä, että kokeilussa mukana olevat kunnat yhdistävät työllisyyden hoidossa voimansa TE-palveluiden kanssa.

Keski-Suomen TE-toimisto ja työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvat Keski-Suomen kunnat kannustavat nuoria ilmoittautumaan työnhakijoiksi opintojen päätyttyä heti, kun he ovat valmiita aloittamaan työnhaun. Ilmoittautua kannattaa kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä valmistumisesta, jos tiedossa ei ole jatko-opintoja, kesätöitä tai muuta toimeentuloa. TE-toimisto kannustaa varaamaan työnhakijaksi ilmoittautumiseen aikaa ja täyttämään huolellisesti yhteystiedot, työ- ja koulutustiedot sekä mahdolliset muut järjestelmässä pyydetyt tiedot. Ilmoittautumisen käsittely nopeutuu, kun tiedot ovat täytetty huolellisesti ja oikein.

Työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen alkaa työnhaku joko TE-asiantuntijan tai kunnan omavalmentajan kanssa.

Kuntakokeilun kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat, jotka ilmoittautuvat työnhakijaksi ja ovat työttömänä, lomautettuna, palkkatuella työllistettynä tai työllistymistä edistävässä palvelussa. Tämän lisäksi asiakkaan kotikunnan tulee kuulua kuntakokeiluun.

Ketkä ovat kuntakokeilujen asiakkaita?

Kotikuntasi kuuluu alueelliseen kuntakokeiluun.

Olet ilmoittautunut työnhakijaksi sekä olet työtön, lomautettu, palkkatuella työllistettynä oleva tai olet työllistämistä edistävässä palvelussa.

Kuulut johonkin seuraavista ryhmistä:

– sinulla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai

– äidinkielesi on muu kuin suomi, ruotsi tai saame tai kansalaisuutesi on muu kuin Suomi tai

– olet alle 30-vuotias.

Oppilaitoksista valmistuvan opiskelijan ei tarvitse itse selvittää, onko hän TE-toimiston vai kuntakokeilun asiakas. Työttömäksi työnhakijaksi Oma asiointi -palvelussa ilmoittautuneeseen työnhakijaan otetaan yhteys joko TE-toimistosta tai omasta kotikunnasta. Tämän jälkeen työnhaun tueksi nimetään omavalmentaja tai TE-asiantuntija, jonka kanssa asiointi jatkuu.

Ohjaamot myös valmistuvien nuorten tukena

Myös matalan kynnyksen Ohjaamosta nuoret saavat maksutonta neuvontaa, ohjausta ja sparrausta työllistymiseen, opiskeluun ja oman tulevaisuuden suunnitteluun. Nuoren ei tarvitse tietää, mikä on oikea taho hoitamaan asiaa tai minkä alan ammattilaiselta apua lopulta saa. Riittää, että soittaa Ohjaamoon, niin apua löytyy.

Keski-Suomessa on Ohjaamo Hankasalmella, Jyväskylässä, Laukaassa, Saarijärvellä ja Äänekoskella. Ohjaamojen palvelut ja niissä työskentelevät ammattilaiset vaihtelevat jonkin verran paikkakunnittain. Kaikkiin Ohjaamoihin ovat kuitenkin kaikki alle 30-vuotiaat tervetulleita asiasta riippumatta: Ohjaamoissa osataan aina auttaa ja neuvoa eteenpäin.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy