ÄKS

Skipatrol valvoo ja opastaa

03.03.2024 12:51
Petri ”Pepe” Aaltonen toimii Äänemäen ski patrolina. 

Ski patrol Petri ”Pepe” Aaltonen tuntee Äänemäen rinteet kuin omat taskunsa.

 

Äänemäkeä on ehostettu sekä laajennettu viime vuosien aikana voimakkaasti. Tälle kaudelle avattu kolmas rinne on herättänyt kiinnostusta. Rinnettä voi kutsua perherinteeksi, sillä Äänemäen jyrkät rinteet, ÄäneRetro ja ÄänePark ovat haasteellisia alkoitteleville laskijoille, sillä ne ovat profiililtaan jyrkät. Uutta rinnettä on kuvattu myös parhaimmiksi mitä etelästä löytyy upean profiilinsa ja hyvän viettävyyden ansiosta.

Petri ”Pepe” Aaltonen on koulutettu ski patrol ja toimii Äänemäessä tarkkailijana sekä opastajana. Ski patrolit ovat hiihtokeskusten palvelevia koulutettuja osaajia, joiden tehtävänä on neuvoa rinnekävijöitä, ennaltaehkäistä onnettomuuksia, valvoa ja puuttua viihtyisyyttä sekä turvallisuutta vaarantavaan toimintaan ja tarvittaessa antaa ensiapua. Ski patrol on vapaaehtoistyötä parhaimmillaan.

– Ski patrolilla on kolme tehtävää: ennakkoturvallisuus, eli katsotaan, että aidat ovat kunnossa ja pehmusteet paikoillaan, jos sellaisia tarvitaan. Tehtäväni on katsoa koko kauden ajan, löytyykö rinteestä paikkoja, joissa laskijoiden turvallisuuteen on syytä panostaa. 

Ski patrol valvoo myös hissikäyttäytymistä.  

– Suurimmalla osalla rinnesäännöt vaikuttavat olevan hyvin hallussa, sillä jonoissa käyttäydytään nätisti. Hissikäyttäytymisessä olisi tärkeää kuitenkin muistaa, ettei kapulansivuun vedättäminen ole sallittua, Aaltonen sanoo. 

Myös rinnekäyttäytyminen on seurannan alla. 

– Laskijalla tulee olla vauhti halussa, eikä pysähdytä mihin sattuu. Myös yleiseen siisteyteen on kiinnitettävä huomiota, sillä valitettavasti roskaamista esiintyy. Koulutukseeni sisältyi myös onnettomuuksissa avustamista, jos sellaisia sattuu. 

Aaltonen muistuttaa, kuinka rajatun rinnealueen ulkopuolella voi olla kiviä ja lumetusjärjestelmään kuuluvia venttiilejä, jotka ovat lumen alla piilossa. 

– Tämän vuoksi merkityn rinnealueen ulkopuolella laskeminen on ehdottomasti kielletty turvallisuusriskin vuoksi.

Ski patrol osaa vastata myös rinteen käyttäjien kysymyksiin. 

– Monenlaista neuvoa on saanut antaa. Tämä univormu erottaa minut, joten hihasta saa tulla nykimään, jos vain on jotakin mielen päällä. Tämä on palveluhommaa. 

Uusi hissi on innostanut nuorisoa mutkitteluun. 

– Pitää muistaa säännöt, sillä ne ovat tehty kaikkien laskijoiden turvallisuuden eteen. 

ÄäneKurvi on noin 400 metriä pitkä. ÄäneRetro ja ÄänePark 260-metrisiä. 

– Kurvi on oikein toimiva, riittävän loiva, mutta sellainen, joka tuo alas oikein mukavasti. Uskon, että Kurvin mahdollistaa pienenkin laskijan mukaan ottamisen. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy