Kun on edessä 1200 km ja kulkupelinä pinkki Jopo, täytyy olla liikkeellä hyvän asian puolesta. Toni Nyströmin pitkä sitkutus tuotti huikean summan koulukiusaamisen vastaiseen työhön.
Reitti kulki Helsinki–Hämeenlinna–Tampere–Virrat–Lappajärvi–Ylivieska–Oulu–Kemi–Rovaniemi–Molkojärvi–Pokka–Hirvessalmi–Inari. Mukana matkassa oli huoltoryhmä sekä tuttu parivaljakko Äänekoskelta.
Toni Nyström pyöräili jo toisen kerran Suomen halki herättääkseen keskustelua koulukiusaamisesta ja sen seurauksista. Vuonna 2021 hän keräsi 3 500 euroa polkemalla Jopollaan Helsingistä Rovaniemelle, tänä syksynä pistettiin isompi vaihde päälle tempauksen näkyvyyden suhteen. Ja se kannatti, sillä MLL sai Jopolla Inariin -tempauksella huikeat 15 000 euroa!
Vaikka tänä vuonna reitti ei halkaissutkaan Äänekoskea, oli mukana äänekoskelaiskaksikko, Juha Oksanen ja Jore Sohlman eli SookStudio. He pitivät huolen, että Tonin matka dokumentoitiin edestä ja takaa sekä ilmasta käsin. Päivät venyivät parikymmentuntiseksi, ja suurin osa niistä pikkuisessa henkilöautossa. Autossa istumista tuli päivässä jopa 11 tuntia – ja kaikki tämä aivan vapaaehtoisesti, ilman korvauksia.
– Julkaisimme joka päivä edellisen päivän tapahtumat. Ei me osattu kuvitella, että tämä meidän ”kesälomareissu” olisi ollut näin työntäyteinen ja raskas, Jore nauraa.
Video- ja kuvamateriaalia tallennettiin usealle muistikortille ja niitä purettiin illan päälle hotellihuoneessa.
– Minun tehtävänä oli editoida materiaalista sopiva pätkä katsottavaksi heti seuraavaksi päiväksi, Juha sanoo
Kuvattiin muutakin kuin Jopolla ajoa.
– Illan päätteeksi haastateltiin Tonia menneen päivän tunnelmista ja aamulla tulevan päivän mietteistä. Saimme myös matkan varrella haastatteluun koulukiusattuja, kertomaan oman tarinansa. Toni kävi myös matkan varren kouluilla kertomassa omaa kokemustaan kiusaamisesta, Jore kertoo.
Palautumiseen ei ollut kuin muutama tunti ja sitten oltiin jo tien päällä taas.
– Mukana oli loistava huoltoporukka ja ilman heitä reissu olisi ollut todella raskas. Oli mukava vöyhöttää sen kymmennen päivää, Jore sanoo.
Suomen syksy näytti voimansa, kun välillä tuli vettä kuin sen erään naishenkilön takalistosta.
– Eihän meillä ollut mitään hätää autossa istuessa, Tonia kävi välillä sääliksi, kun tuulisina päivinä oli vastassa tietenkin se vastatuuli. Kun päästiin Lappiin saakka, alkoi myös melkoiset ylämäet – ja kertaakaan ei mies lähtenyt pyöräänsä taluttamaan, Juha sanoo.
Pisin pätkä oli 160 kilometriä yhden vuorokauden aikana. Niin sanotuksi palauttelupäiväksi kutsuttiin 80 kilometrin matkaa.
– Tieosuudet olivat siinä mielessä haastavia, ettei niitä ole tehty pyörällä liikkuvia ajatellen. Pientareet ovat kapeita ja ohipyyhkivät rekat nopeita, Jore sanoo.
Kun reissu oli heitetty, ei Toni heittänyt pyyhettä kehään, vaan totesi heti, että ensi vuonna uudestaan. Tarkoituksena on pidentää matkaa Hangosta Nuorgamiin.
– Olemme ilman muuta mukana myös ensi vuonna. Lähdemme etsimään yhteistyökumppaneita hyvissä ajoin, ja uskomme, että tempauksen näkyvyys palkitaan, ja että moni haluaa lähteä mukaan hyvän asian puolesta.
Reitillä laitettiin merkille, että mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä enemmän tultiin tsemppaamaan.
– Videoilla oli kymmeniä tuhansia katsojia. Ohi ajavat autot tööttäilivät ja niistä peukutettiin, ja saipa Toni neljänä päivänä rinnalleen myös kirittäjän, Juha laskee.
Ensi vuonna uudestaan, ja tietenkin mukana on myös SookStudio.
– Reissu opetti paljon. Tehdään seuraavasta vielä parempi ja näkyvämpi Jore sanoo.