ÄKS

Tällä hetkellä Keski-Suomessa ei ole hallitsematonta epidemiaa

30.04.2020 12:38
Koronatilanne on Keski-Suomessa pysynyt edelleen rauhallisena ja kiireetöntä hoitoa on alettu nostaa ylös tarkkaan harkiten myös monien riskiryhmään kuuluvien potilaiden osalta.

KSSHP:n vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva muistuttaa, että sairaalaan tulo kiireettömienkin hoitojen osalta on turvallista. Todettujen koronatapausten tartuntaketjut tunnetaan ja altistuneet on asetettu kotikaranteeniin. Tällä hetkellä Keski-Suomessa ei ole hallitsematonta epidemiaa.

– Potilaiden hoidon suhteen me pyrimme edelleen siihen, että vastaanottokäyntejä korvataan mahdollisimman paljon korvaavilla tavoilla, kuten etävastaanotoilla. Ja vaikka kiireetöntä hoitoa pyritään lisäämään, on hyvä muistaa, että sairaalaan ei pidä kenenkään potilaan tai hoitohenkilökuntaan kuuluvan saapua, mikäli heillä ilmenee vähäisiäkin infektio-oireita. Myöskään sairaalan sisätiloissa ei sallita ylimääräistä liikkumista. Vain välttämättömät saattajat sallitaan, kuten tähänkin saakka, vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva toteaa.  

Paloneva kehottaa kaikkia muistamaan valtioneuvoston ja terveysviranomaisten antamat ohjeet myös vapun aikana. Kokoontumisrajoitusten rikkominen ja ryhmissä liikkuminen ja oleilu ovat riski koronavirusepidemian kehittymiselle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy