ÄKS

Tänään on viimeinen veroilmoittamisen määräpäivä – koskee yli 2 miljoonaa suomalaista

23.05.2023 05:15

Reilun 2 miljoonan palkansaajan ja eläkeläisen pitää tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytetty veroilmoitus viimeistään huomenna tiistaina 23. toukokuuta. Yleisimpiä vähennyksiä ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut, kotitalousvähennys ja tulonhankkimiskulut.

 

Verohallinto muistuttaa, että monen palkansaajan ja eläkeläisen pitää tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytetty veroilmoitus viimeistään huomenna. Tiistaina 23. toukokuuta on kolmas ja viimeinen palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoituksen määräpäivä.

– Viimeistään nyt on aika käydä varmistamassa, että veroilmoituksessa kaikki on kunnossa. Me Verohallinnossa saamme paljon tietoja automaattisesti, mutta jokaisen vastuulla on tarkistaa, että ne ovat oikein. On myös monia vähennyksiä, jotka pitää itse muistaa täydentää veroilmoitukseen, jotta niistä saa verohyödyn irti tänä vuonna, sanoo johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen.

Etätyöläinen: muista työhuonevähennys! 

Suosituimpia verovähennyksiä ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut, kotitalousvähennys ja tulonhankkimismenot.

– Moni palkansaaja teki viime vuonna etätöitä, joten kannattaa tarkistaa, onko oikeutettu työhuonevähennykseen. Se kuuluu tulonhankkimismenoihin. Etäily on saattanut vaikuttaa myös kodin ja työpaikan välisten matkakulujen määrään, Hakkarainen sanoo.

Veroilmoituksen tarkistaminen ja täydentäminen onnistuu helpoiten OmaVerossa. Jos veroilmoituksessa on vielä täydennettävää, käytännössä ainoa mahdollisuus saada muutokset tehtyä ajoissa on toimia sähköisesti OmaVerossa. Paperilomakkeiden täytyy olla perillä Verohallinnossa määräpäivään mennessä.

OmaVeroon ei kannata mennä hakukoneen linkkien kautta, vaan kirjoittamalla palvelun osoite www.omavero.fi suoraan selaimen osoiteriville. OmaVeron osoitteen voi myös tallentaa selaimen kirjanmerkkeihin tai suosikkeihin.

– Erilaisten huijausten varalta pitää olla tarkkana, sillä monenlaisilla huijausviesteillä ja -sivustoilla yritetään nyt kalastella henkilö- ja pankkitietoja, Hakkarainen sanoo

Menikö määräpäivä jo? Toimi nopeasti! 

Verohallinto muistuttaa, että vähennysten lisäksi myös viime vuoden tulot pitää ilmoittaa viimeistään omana veroilmoituksen tarkistamisen määräpäivänä. Esimerkkejä itse ilmoitettavista tuloista ovat Airbnb- ja muut vuokratulot. Myös virtuaalivaluutoista saadut tulot pitää ilmoittaa itse.

– Jos veroilmoitusta korjaa myöhässä, voi joutua maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen. Jos oma määräpäivä ehti kuitenkin jo mennä, kannattaa edelleen käydä mahdollisimman nopeasti täydentämässä veroilmoitusta OmaVerossa, Hakkarainen neuvoo.

Osalla palkansaajista ja eläkeläisistä veroilmoituksen määräpäivä oli 9. ja 16. toukokuuta. Pienellä osalla palkansaajista – toiminimiyrittäjien puolisoilla – veroilmoituksen määräpäivä oli jo 3. huhtikuuta.

Vain yhden neljästä tarvitsee täydentää esitäytettyä veroilmoitusta 

Suurimmalle osalle riittää se, että käy tarkistamassa veroilmoituksen tiedot. Viime vuonna vain noin neljänneksen eli 1,5 miljoonan henkilön piti täydentää veroilmoitustaan.

– Vaikka osalla ihmisistä veroilmoituksen täydentäminen saattaakin jäädä viime tippaan, suuri enemmistö hoitaa veroasiat kuntoon hyvissä ajoin, Hakkarainen sanoo.

Viime vuonna 88 prosenttia täydensi veroilmoitustaan OmaVerossa. Hakkarainen uskoo, että tänä vuonna sähköisen täydentämisen suosio kasvaa entisestään.

– Uskomme, että kun kaikki veroilmoitukset ovat valmiina, OmaVeron osuus ilmoittamisesta on yli 90 prosenttia. Se on huima tulos siihen verrattuna, että OmaVero avautui yksityishenkilöille vain viisi vuotta sitten, Hakkarainen arvioi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy