Sumiaisissa on oma akatemia, nimittäin Kahvila Korpun vakioporukka.
– Tässä porukassa ei ole vara räplätä kännykkää. Siitä kyllä tulee sukkelaan mekkalaa, valistaa Heikki Tuominen Kahvila Korpun terassilla ja muu porukka nyökyttelee lisäpainoarvoa sanomalle.
– Juurikin näin, tuumaillaan ja keskustelu asian osalta kuitataan päättyneeksi kippaamalla kahvia ääntä kohti ja haukkaamalla pullaa samaan suuntaan.
Tuominen täsmentää, etteipä pulikan pälyilyyn ole juuri tarvettakaan, kun tarjolla on tuoretta tietoa suusta suuhun menetelmällä.
Palaveri jatkuu. Vapaamuotoisella ja alati muuntuvalla asialistalla on vuorossa kalavaleita, kelipohdintoja, luontouutisia, ajopelirintaman ilmiöitä, kylän kuulumisia ja kauempaakin, elikkä voidaan käypästä läpi erään jonkun poismuuttaneen elämäntaivalta. Vaan voipahan tuo olla jo paluumuuttajakin.
Reijo Valtoaho paljastaa, että päättäville tahoillekin ruukataan jakaa enemmän tai vähemmän kehuja itsekutakin hetkauttavista ilmiöistä. Käynnissä on sumialaisen ukkoporukan aamuinen tapaaminen, jonka aikana maailma ja sen asiat laitetaan ojennukseen. Myös naisväkeä sakissa näkee, mutta vähemmistönä. Enimmillään aamutapaamisissa tuossa yhdeksän jälkeen on miehiä parisenkymmentäkin. Mukaan keretään, miten kelläkin on muita, muka tärkeämpiä asioita hoidettavana.
Kelin salliessa parveillaan terassilla. Tällä kertaa ihmetellään alkajaisiksi, että missähän se Late-pappikin tänä aamuna luuraa, kun ei ole vielä näkynyt. On mies nimittäin kutakuinkin vakituinen palaverin jäsen.
– Vähintään kymmenkunta ukkoa sitä yleensä aamun mittaan kahvilassa pistäytyy porisemassa ja kiireisimmät vaan moikkaamassa, Heikki Salminen laskeskelee.
Vaan yksi aihepiiri ei asialaistalla juurikaan pyöri, mutta nyt tehdään poikkeus, kun jonkinmoisen liikuntakyvyn takaisin saavuttanut Häkkisen Keijo on saatu koipi paketissa sakkiin pienen paussin jälkeen.
Heikki Salminen korostaa, että tautisia juttuja vältellään. Niihin kun ikämiesporukoissa tuppaa törmäämään yhtenään.
– Joo sairauksista ei jauheta, mutta pitäähän tuon Keijon kuulumiset käydä läpi, että miten se kävi tuo tapaturma ja miten tuon kintun kanssa pärjää?
Häkkinen kiittelee sumialaista porukkahenkeä ja kehuja saa myös Äänekosken terveyskeskus.
– Kun oma suihku on yläkerrassa eikä sinne pysty nyt könyämään, niin naapurit pyysivät suihkuun. Tarjolle tuli useampikin pesupaikka. Näin Sumiaisissa, kyynärsauvojen varassa vielä jonkin aikaa kintturoiva mies kehaisee ja tokaisee samaan hengenvetoon, että terveyskeskuksen kello on ollut koko ajan samassa kuin asiakkaan kello.
– Muutenkin palvelu on ollut mallikasta, Häkkinen vakuuttaa.
Yleisö ei ihan siltään sisäistä kuulemaansa, mutta uskoa pitää, sillä puhuja tunnetaan joltisenakin totuudentorvena.
Mukana kahviköörissä on sekä vakinaisia, eli väkinäisiä sumialaisia, että vapaaehtoisia, eli vapaa-ajan asukkaita, jotka vakuuttavat, että seudulle kelpaa kotiutua kyllä pidemmäksikin aikaa.
– Meillä menee täällä kirkonkylällä punaisessa mökissä puolisen vuotta ja talvellakin pistäydytään, Kerttu Tuominen kertoo.
Porukalla käydään läpi kesän näkymiä. On luvassa rautalankaa oheisrientoineen ja kulttuuria monenmoista. Seurakuntasalilla on näyttelyjä sekä teematapahtumia ja kirkossakin musisoidaan. Ooppera raikaa ja Matilan Ankkurissakin on ohjelmaa. Rautionmäellä on kesäisin ollut ohjelmaa ja kyläkunnilla omia kihauksiaan.
– Kyllä kesällä kelpaa olla sumialainen – ja talvellakin, porukka kehaisee kuin kuorossa, kutakuinkin yhteen ääneen.
