ÄKS

Työntekijä voi vähentää kasvomaskeista aiheutuneita kuluja verotuksessa

19.08.2020 16:11

Verohallinto on saanut elokuun aikana paljon kysymyksiä siitä, voivatko palkansaajat vähentää kasvomaskeihin liittyviä kuluja verotuksessa. Työntekijä voi vähentää maskeista aiheutuneita kuluja verotuksessa.

 

Maskia työssään käyttävät tekevät vähennykset tulonhankkimismenoina. Kodin ja työpaikan välisiä matkoja joukkoliikenteessä tekevät voivat vähentää maskikustannuksia matkakuluissa 13.8. alkaen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi 13.8. suosituksen, jossa kannustettiin maskin käyttöön joukkoliikenteessä. Samalla tuli tarve tarkastella myös maskien verotukseen liittyviä asioita uudestaan.

– Verohallinto suhtautuu vakavasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositukseen ja halusimme tehdä linjauksen maskien verokohtelusta nopeasti. Haluamme tukea vastuullista toimintaa koronatilanteessa myös verotuksen keinoin, toteaa johtava veroasiantuntija Tero Määttä Verohallinnosta.

Kasvomaskia töissä käyttävät: maski on tulonhankkimiskulu

  • Työnantaja voi antaa työntekijälle verovapaasti kasvomaskeja. Verovapauden kannalta ei ole väliä, käyttääkö työntekijä maskia töissä vai matkalla töihin.
  • Jos maski on välttämätön työssä ja työntekijä hankkii maskin itse, voi työntekijä vähentää maskeista aiheutuneet kulut työnhankkimiskuluina. Jokaiselle palkansaajille myönnetään automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennys.
  • Jos sinulle kertyy tulonhankkimismenoja enemmän kuin 750 euroa vuodessa, ilmoita kaikki tulonhankkimismenot verotuksessa. Jos tulonhankkimismenot ovat alle 750 euroa, sinun ei tarvitse ilmoittaa kuluja.

Kodin ja työpaikan väliset matkat: kasvomaski on matkakulu

  • Verohallinto on linjannut, että maskikuluja voi vähentää kaksi euroa jokaiselta päivältä, joina työntekijä on kulkenut julkisella kulkuvälineellä kodin ja työpaikan välisen matkan itse ostamaansa maskia käyttäen. Kahden euron vähennyksiin ei tarvita erillistä selvitystä.
  • Maskien kuluja voi vähentää vain niiltä kodin ja työpaikan välisiltä matkoilta, jotka on tehty Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen antaman suosituksen jälkeen 13.8.2020.
  • Omavastuu kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa on 750 euroa. Jos sinulle kertyy tänä vuonna kodin ja työpaikan välisiä matkakustannuksia enemmän kuin 750 euroa, ilmoita verotuksessa kaikki kustannukset. Älä vähennä omavastuuosuutta itse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy