Lapsistamme vanhimmat kävivät Asemakadun -silloista Keskustan koulun ala-astetta 1980 ja -90 luvuilla. He sairastelivat jo alussa paljon hengitystietulehduksia. Aluksi pidimme asiaa normaalina lasten sairasteluna mutta kun lääkärit alkoivat kiinnittää asiaan huomiota, havahduimme itsekin. Meille myönnettiin silloin että koulun sisäilmanlaatu voi aiheuttaa sairastelun, mutta vakuutettiin että koululle on tulossa laaja remontti, ja sen myötä ongelmat poistuvat. Meille myös luvattiin että kaikki remontin aikana oireilevat/sairastuvat siirretään väistötiloihin Majalan kouluun.
Odotimme hartaasti remonttia ja tilanteen paranemista .Toisin kävi. Remontti alkoi ja niin myös täysi kaaos perheessämme! Opettajat ja lapset työskentelivät koulussa, jossa ei ollut ilmastointia, paksun remonttipölyn keskellä. Lasten kertoman mukaan pulpetilta piti ensin pyyhkiä pöly ennenkuin sille voi laittaa kirjoja (lapset pyyhkivät puseronhihoilla, eli se kyllä näkyi kotona että asia oli totta). Alkoi oireluettelon kasvaminen: Nivelten turpoaminen, ihottumat, jatkuva nuha, verenvuoto nenästä, yskä,uupumus, kovat päänsärkykohtaukset, silmäkivut, vuotavat silmät..Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Matkustimme koti-terveyskeskus-keskussairaala väliä uupumukseen asti. Saimme käskyn keskussairaalasta että haettava myös oman terveyskeskuksen lähete jossa määräys lastemme välittömästä siirrosta väistökouluun. Kävin hakemassa lähetteen toimittaakseni sen rehtorille, mutta jo terveyskeskuksessa tapahtui jotakin niin mieliinpainuvan tyrmistyttävää: Lääkärin vastaanottoavustaja suoraan ilmoitti minulle että emme me missään nimessä voi siirtää lapsiamme Majalan kouluun,koska HEIDÄN lapsiensa opetussuunnitelma menee sekaisin! Vein kuitenkin lähetteen rehtorille, joka epäilemättä laittoi sen suoraan silppuriin, lapsiamme ei siirretty.
Tämän jälkeen jos yritimme asiasta keskustella, vastaus oli rehtorin loittoneva selkä. Yritimme siis selvitä arjesta lääkkeitten avulla. Lapsemme joutuivat olemaan poissa koulusta viikkojen jaksoja, pisin jakso lähes 6 viikkoa. Lopulta remontti valmistui, ja odotimme ihmeen tapahtuvan. Oireet kuitenkin jatkuivat. Kun aloimme kysellä taas asioiden perään, saimme osaksemme pelkkää ärtymystä, oletettiin meidän kuvittelevan asioita. Lomajaksoilla lapset paranivat joka kerta aivan silmissä, kunnes taas palattiin kouluun.
Aikanaan lapset siirtyivät yläasteelle,vanhin ensin, ja sai rauhassa luopua kaikista lääkkeistään, ei oireillut lainkaan. Kolme vuotta myöhemmin lapsista toinen siirtyi yläasteelle,ja hänen oireilunsa jatkui. Etsimme syytä asialle,mutta koulun taholta oltiin ehdottoman varmoja että sisäilmassa ei ollut mitään ongelmia,nythän jo tiedämme totuuden. Pahimpia oireita olivat tässä vaiheessa jatkuva uupumus, kovat päänsärkykohtaukset sekä silmien särky ja vuotaminen. Tämäkin lapsi sinnitteli läpi yläasteen ja vielä lukionkin, samoissa tiloissa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen todettiin silmissä muutoksia, myöhemmin kasvaimia jotka tuhosivat toisesta silmästä näön, toisessa ne onneksi koteloituivat eivätkä häiritse näkökykyä (toistaiseksi?). Sairaus jonka tiedetään olevan jonkin pitkäaikaisen altistuksen seuraus, elää myös muualla elimistössä.
Nuorin lapsista aloitti esikoululaisena v. 2002 Asemakadun koulun tiloissa. Perusterve lapsi, ilman allergioita. Teetimme nuorimmalle aikaisemmin allergiatestin jossa todettiin että lapsella ei mitään aihetta epäillä allergioita. Neljännen esikouluviikon lopulla lapsi sairastui, pidimme sitä normaalina, kuten seuraavaa ja seuraavaa jne. Lopulta löysimme itsemme lapsen kanssa keskussairaalan yöpäivystyksestä. Kysyimme kokeneelta keskussairaalaan lääkäriltä että mistäköhän toistuvat keuhko-oireet, jatkuva nuha, päänsärky, alkaneet rajut ihottumat, uupumus, nenäverenvuodot jne. voisivat johtua. Lääkäri katsoi minua tiukasti silmiin ja totesi ”Niin,teidän lapsihan käy Suolahden ala-astetta!”. Ymmärsin, ja lääkäri myös tiesi minun ymmärtävän. Niin lähti nuorinkin kotiin keskussairaalasta reseptinippu mukanaan.
Aloin kysellä koululta sisäilmasta. Sain jatkuvasti vastaani kielteistä suhtautumista epäilyjäni kohtaan.Kerroimme asioista myös kouluterveydenhoitajalle, joka kiisti asian. Luottamus myöskään kouluterveydenhoitajan toimintaan ei ollut hyvä, olihan nuorimmaisemme kouluterveydenhoitajana sama henkilö,joka aikaisemmin oli henkilökohtaisesti mukana toiminnassa jolla estettiin vanhempien lastemme siirto väistökouluun remontin aikana, sama henkilö joka sen myös tk:ssa minulle suoraan sanoi. Nuorinkin sinnitteli läpi ala-asteen. Siirtyi yläasteelle, oireilu jatkui. Oirelistaan tulivat myös lihassäryt ja vatsakivut sekä jatkuva huono olo,kuumeinen olo ilman kuumetta. Oireet olivat samoja jotka sain itse ala-asteelta jos osallistuin siellä esim. vanhempainiltaan.
Koulunkäynti kävi väkinäiseksi sinnittelyksi, hän ei mielellään enää kertonut oireistaan koska kukaan ei uskonut. Remontti yläasteella alkoi,eli opiskelua parakeissa, eikä sekään ongelmitta. Kahden parakin ilmanlaatu oli sellainen että lapsi joutui jo 15 min. oleskelun jälkeen lähtemään tunnilta. Viimeisen kouluvuoden kaksi viimeistä kuukautta lapsi opiskeli kotona, rehtorin käskystä. Hän oli pitkästä aikaa ensimmäinen joka sanoi suoraan että koulu ei kuitenkaan ole niin tärkeä että sen takia kannattaa menettää terveytensä! Nuorinkin siis lopetti koulunsa Suolahdessa,muistoksi sai mukaansa altistusperäiset kasvaimet poskionteloihinsa,toivon hartaasti ettei mitään pahempaa ilmene myöhemmin!
Eräs henkilö Facebookin sivuilla sanoi ”että ei usko tältä syömältä että kukaan ala-asteen lapsista sairastuisi vakavammin. Eri asia opettajat jotka työskentelevät tiloissa kauemmin”. Kovin rohkea väite! Olemme näiden vuosien aikana keskustelleet monen lääkärin kanssa,ja aina on tullut esiin se että lasten elimistö on erittäin herkkä kasvuvaiheessa,ja pitkäaikaiset haitalliset altistukset lapsuudessa voivat tulla esiin sairauksina aikuisena! Olen saanut lapseni jo irti noista ongelmista. Nuorinkin käy kouluaan toisella paikkakunnalla, ilman sairastelua, sielläkin koulussa on parhaillaan remontti, mutta väistötilat toimivat.
Kirjoitin tämän sen takia että jos tämä havahduttaisi päättäjiä/koulujen henkilökuntaa/ kouluterveydenhuoltoa siinä asiassa,että kun vanhemmat kysyvät, heille vastattaisiin, siis rehellisesti ja aidosti. Yksikään kysymys ei ole turha kysymys, vaan kysyjälleen tärkeä! Luottamus osapuolten kesken on se tärkein asia, mitä nyt koulun asioita käsiteltäessä kannattaa pitää kiinni. Jaksamista opettajille sekä oppilaille perheineen, edessä on vaikea tie!
Lopuksi myös kiitos omille,jo aikuisille lapsilleni,että he jaksoivat käydä koulunsa,vaikka se välillä vaikeaa olikin. Ja jaksoivat jatkaa opiskelujaan muualla, kaikesta huolimatta!
Asta Nieminen
