Jami Kinnunen kertoo tunnelmistaan avoimessa kirjeessä ÄKSän lukijoille. Kaikki ei ole mennyt toiveiden mukaan. Pettymys on suuri, kun odotettu Pihtiputaan Keihäskarnevaali ja Eugnenen MM-kisat jäivät väliin. Annetaan nuoren miehen kertoa siitä ihan itse:
Tervehdys lukijat ja sponsorini ÄKS!
Kertoisin tässä vähän kuulumisia alkukesästä. Kuten jo aikaisemmassa viestissä kerroin, Portugalin leiri meni todella hyvin ja odotukset kesän suhteen olivat korkealla. Ensimmäinen kisa oli 29.5 torstaina. Tulos oli 65.90, mikä oli todella paska tulos mutta en ikinä ole heittänyt hyvin ensimmäisessä kisassa. Kauden avaus oli silti 3m parempi kuin edellisellä kaudella. Keli 29.5 oli surkea, +7 astetta ja kaatosade. Seuraava kisa oli tarkoitus heittää 7.6 Janakkalassa pidettävissä Nuorten Eliittikisoissa. Valitettavasti kuitenkin 4.6 heittoharjoituksessa takareisi paukahti. Sen tiesimme, että Janakkalan kisoihin ei ollut asiaa. Seuraavana päivänä lääkäri Timo Kuusisto tutki jalan ja sanoi että takareidessä on ylivenähdys ja suojakramppi päällä. Eli mistään hirveän vakavasta vammasta ei ollut kyse. Päätimme, että seuraava kisa missä heittäisin, jos jalka kestäisi, olisi Pihtiputaan Keihäskarnevaalit 26.6.
Hyvin kaikki etenikin kohti Karnevaaleja. Pikajuoksuvalmentaja Jousteen Petteriltä saimme juoksijoiden kymmenen kohdan takareiden kuntoutusohjelman. Tarkoitus oli aktiivisesti kuntouttaen ja jalkaa liikuttaen jalkaa hoitaa. Samalla käynnistyi myös fysioterapiahoidot. Kaikki tekeminen oli määrätietoista ja jalan ehdoilla menemistä. Tavoitteena oli edelleen keihäskarnevaaleilla heittäminen. Kuitenkin 23.6 heittoharjoituksessa takareisi nappasi uudestaan, ihan samassa tilanteessa. Positiivista oli ettei kuitenkaan niin kovasti kuin ensimmäisellä kerralla. Heti kuitenkin tiesimme, että Eugenen MM-kisoihin en ehtisi antamaan tarvittavaa näyttöä, vaikka tulosraja minulla oli edelliseltä vuodelta. Täytyy kyllä sanoa, että vitutus ja pettymys oli sanoin kuvaamaton. Mietin asiaa 4-tien varressa kannon nokassa istuen 45 minuuttia ja kotipihassa vielä vähän lisää.
Kaikki se työ, mitä talven aikana oli tehty, juuri sitä ensimmäistä suurta tavoitetta/unelmaa kohti, että MM-kisoissa menestyisin. Mutta ei, jalkani/elimistöni oli päättynyt toisin.
1.7 kävimme magneettikuvauksissa ja kuvista löytyi takareiden ylivenytys/venähdys ja turvotusta syvällä takareidessä eli ns. ödeemaa. Siis ei varsinaisesti repeämää, joka olisi ollut selkeästi vaikeampi juttu.
Samalla kun asiaa puitiin tarkemmin, olimme valmentaja-isän kanssa tehneet itse munauksen, kuntoutuksen alkuvaiheessa. Olin tehnyt liikkuvuutta lisää, venyttämällä aktiivisesti jo valmiiksi väsynyttä ja ylivenyttynyttä takareittä.
Liikkuvuus parani hyvin, mutta sepä olikin se suurin virhe. Takareittä olikin vaan väsytetty lisää pitkillä venytyksillä ja 23.6 takaisku menee meidän kahden touhuajan omaan piikkiin. Lääkärin ohjeet olivat selkeät, ei saa venyttää ensimmäiseen viikkoon, mutta toisaalta fyssarin ohjeet eivät. Summa summarum, kantapään kautta, tässä näköjään pitää vieläkin oppia asioita, vaikka isän ja äidin ja taustatiimin tietotaito hipoo maximia, niin aina välillä näköjään, tulee lunta tupaan. Pitää vaan olla enemmän kuin huolellinen kaikessa tekemisessä ja myös pitää osata lukea paremmin oman kehon signaaleja, miten kroppa jaksaa.
Suurin harmitus on nyt pikkuhiljaa selätetty ja katseet on kohdistettu jalan kuntouttamiseen ja loppukauden kisoihin. Kaikki loukkaantuminen vie oman aikansa ja vaatii ”sipulia” nyt tässä vaiheessa kesään tehdä kaikki asiat pikkuhiljaa, vaikka ”nälkä” heittämiseen on korkealla. Loppukaudesta tärkeimmät tavoitteet on tehdä mahdollisimman hyvä tulos, pärjätä omissa SM-kisoissa elokuun 9-10. päivä ja päästä Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, jotka ovat tänä vuonna Norjassa. Seuraava tavoite on jo asetettu ensi vuoden 22-v EM-kisoihin Tallinnaan. Urheilu-urani jatkuu määrätietoisena tekemisenä eteenpäin, takaiskuista huolimatta. Uskon ja tiedän että tulen heittämään pitkälle, kun on tarpeeksi pitkäjänteistä ja kovaa harjoittelua vuosien mittaan takana. Ilman suurempia loukkaantumisia.
Terveisin Jami.
Voi harmi, mutta tällaista elämä on