Jukka Raitanen tunnetaan Vangin toive -kappaleestaan, jonka hän teki Konnunsuon vankilassa.
Iskelmätähti Jukka Raitanen on kuollut 72 vuoden iässä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Raitanen tunnetaan muun muassa Vangin toive -kappaleestaan, jonka hän alunperin esitti Hannu Karpon tv-ohjelmassa.
Raitanen on tuttu myös monille äänekoskelaisille, sillä artisti asui ja työskenteli aikoinaan myös Äänekoskella. Perheen koti perustettiin Rotkolaan.
– Se kymmenisen vuotta, minkä Äänekoskella asuin, oli ihan parasta aikaa. Ihmiset onkin se, mitä sieltä ikävöin. Ihmisiin oli helppo tutustua ja minua kohdeltiin siellä hyvin, Raitanen kertoi ÄKSälle viime talvena.
Raitanen työskenteli Radio Nelostiellä ja teki muun muassa omaa Pikkulauantai-ohjelmaansa, jossa hän käsitteli yhteiskunnan epäkohtia. Artistiuran jälkeen hän asettui Lappeenrantaan lähelle siskoaan.
– Mä oon asunut ympäri Suomea, mutta mistään ei löydy niin ihania ihmisiä kuin Keski-Suomesta ja Äänekoskelta. Teillä on siellä puhdas kieli ja kaikki on hyvin. Viitisen vuotta sitten olen tainnut ajaa viimeksi Äänekosken ohi nelostietä pitkin. Asun tätä nykyä Lappeenrannassa, mutta Luoja tietää, jos vielä täältä lähden jonnekin, tähti tunnelmoi ÄKSälle.
Voi kun kerrottaisi siitäkin että Jukka teki itse paljon hyviä kappaleita. Ei ole ollut toista artisitia jolla niin hyvä ja pehmeä ääni. Mukava myös ihmisenä. Se viimeinen levytys vain jäi toteutumatta.
Aliarvostettu muusikkona.