ÄKS

Konginkankaalta maailmalle – Kömin Kilta etsii siirtolaiseksi maailmalle muuttaneita

16.12.2018 12:33
Matilanvirran lossari Kalle Varis on yksi monista konginkankaalaisista, jotka lähtivät leveämmän leivän perään siirtolaiseksi maailmalle. Tunnetko/tiedätkö kuka tai ketkä lähtivät - ilmianna Kömin Killan jättiprojektiin.
Kömin Kilta on aloittanut jättimäisen urakan tavoitteenaan löytää mahdollisimman monta tarinaa Konginkankaalta siirtolaisiksi lähteneistä.

 

Urakkaan innolla tarttunut Marjatta Huhta toivoo vinkkejä henkilöistä ja heidän tarinoistaan. Hanke tutkii ulkomaille muuttaneiden konginkankaalaisten elämänkaarta, tekee niistä synteesin valittujen teemojen pohjalta ja julkaisee kirjan, joka valottaa Konginkankaalta maailmalle muuttaneiden elämää nyt ja silloin.

Konginkangas oli yksi Suomen muuttotappiokunnista, joista suuri joukko paikkakuntalaisia muutti työn perässä ulkomaille. Vuosisadan vaihteessa suunta oli USAhan ja Kanadaan, -60-70-luvuilla eniten Ruotsiin, mutta myös Saksaan ja asennustöiden tiimoilta ympäri maailmaa.  

– Osa on palannut takaisin, osa jatkanut matkaansa uusille paikkakunnille. Tiedämme varsin vähän heistä ja heidän elämänkohtaloistaan, hankkeen päätoimittaja, emerita-yliopettaja, konginkankaalainen paluumuuttaja, itsekin Ruotsissa asunut Marjatta Huhta sanoo. 

Tiedossa on, että vielä on elossa niitä, jotka ovat itse muuttaneet. 

– Haluaisimme kuulla heidän ensi käden tietonsa. Siksi on suorastaan akuuttia kiinni saada vielä elossa olevat ja kuulla missä maailmalla paikkakuntalaiset ovat eläneet, työnsä tehneet ja lapsensa kasvattaneet ja miten kokemus on muuttanut omaa kulttuuria, heidän jälkeläistensä kulttuuria ja suomalaista kulttuuria, Huhta sanoo. 

Kaksivuotisen hankkeen lopullisena tavoitteena on tuottaa vuonna 2020 Konginkankaalta maailmalle  -julkaisu, joka valottaa paikkakunnalta ulkomaille siirtyneiden ihmisten elämää, heidän uusia kotiseutujaan ja elämänmuotoja sekä kulttuurimuutosta, jota ulkomailla eläminen on synnyttänyt. 

– Vuosi 2019 keskittyy tutkimukseen, 2020 tiedon popularisointiin julkaisua varten. Kulttuurirahaston apurahaa haetaan tutkimusvaiheeseen 2019, Huhta kertoo. 

Huhdan lisäksi toimituskuntaan kuuluvat emerita-professori Pirjo Korkiakangas Jyväskylän Yliopiston Historian ja etnologian laitokselta,  Kömin Killan puheenjohtaja Reetta Korjonen ja varapuheenjohtaja Martti Isoviita, sekä Marja Liisa Liimatainen, pastori Juha Summala ja kutsuttuja asiantuntijoita.

Konginkankaan kotiseutuyhdistys Kömin kilta ry. on kiinnostunut Konginkankaalta Ruotsiin, USAan, Kanadaan ja muualle maailmalle lähteneistä ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Teemme vuodeksi 2020 Konginkankaalta maailmalle -julkaisun, joka perustuu näiden rohkeiden ihmisten kertomuksiin elämästä, sen iloista ja kiemuroista sekä osaamisesta, jota elämä ulkomailla on tuonut, itselle ja jälkeläisille. 

Jos olet Konginkankaalla joskus asunut ja olet ollut ulkomaille lähtijä, paluumuuttaja tai heidän perheenjäsenensä, lähetäthän meille nimesi, osoitteesi (tavallinen tai/ja sähköposti) ja puhelinnumerosi 31.12.2018 mennessä.

Haluaisimme, että joko vastaisit kyselyymme tai saisimme haastatella sinua tai läheistäsi. Voit antaa vastauksesi joko nimettömänä tai niin että tarinasi saa kertoa nimen kanssa. Sinä valitset. Ole mukana tekemässä historiaa!

Osoite: Kömin Kilta ry, päätoimittaja Marjatta Huhta marjatta.huhta@outlook.com, puh. 050 5973257, Karoliinantie 7 44400 Konginkangas.

Vastaa

  1. Antero Liimatainen sanoo:

    Kyllä, ruotsissa liki 30 vuotta. Nimeni pitäisi olla jo siellä.

  2. Marjatta Narkiniemi på sanoo:

    Minä olen muuttanut Ruotsiin vuonna 1965 ja täällä vielä asun että

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy