ÄKS

Miljoonavelat yhä perinnässä: Porrokki hakeutui velkasaneeraukseen

13.08.2015 11:25 (muokattu 13.08.2015 14:02)
Telakkakadun koulun remontti keskeytyi tammikuussa 2012. Sen jälkeen asiasta on riidelty jo 3,5 vuotta.
Vuonna 2012 Äänekosken kaupunki irtisanoi urakkasopimuksen Telakkakadun koulun rakentamisesta äänekoskelaisen rakennusliike Porroki OYy:n kanssa. Puretusta sopimuksesta aiheutui yritykselle miljoonavelat, joiden maksamisesta taistellaan yhä.  

 

ÄKSän saamien tietojen mukaan Porrokki Oy on hakenut velkasaneerausmenettelyä Keski-Suomen käräjäoikeudesta keskiviikkona 12. elokuuta.

Porrokki hylkäsi kaupungin alkuperäisen maksujärjestelyn.  Porrokin vastatarjous olisi leikannut kokonaisvelkasummaa 75 prosentilla. Loppuvelalle Porrokki tarjosi kuuden vuoden maksusuunnitelmaa. Tämän järjestelyn kaupunki hylkäsi.
– Emme voineet hyväksyä ehdotusta, sillä kyseessä on kuntalaisten rahat. Noudatamme yhdenvertaisuusperiaatetta tässäkin. Mikäli yhdelle antaisi periksi, pitäisi antaa kaikille, vs. kaupunginjohtaja Matti Tuononen selvittää.

Kaupunki luonnosteli uuden sopimuksen, jonka mukaisesti kaupunki olisi  ollut valmis luopumaan korkojen perimisestä ja antamaan velalle kuuden vuoden maksuaikataulun. Lukuun ottamatta 529 000 euron vakuutta, joka tulisi maksettavaksi heti. Korkojen osuus velasta on tällä hetkellä huimat 220 000 euroa, ja korkosaatavat lisääntyisivät noin 9800 euroa vuodessa. Porrokki kuitenkin vuorostaan hylkäsi tämän ehdotuksen.

Porrokki hakee nyt käräjäoikeudelta velkasaneerausmenettelyä, joka vaatisi kahden suurimman velallisen hyväksyntää. Periaatteessa kaupunki hyväksyisi menettelyn, mikäli se olisi kaupungille edullisempi vaihtoehto kuin konkurssi.
– Kunhan nyt saataisiin päätös. Olisi ollut kaikille halvempaa sopia jo vuosia sitten, Tuononen sanoo.

Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 17. elokuuta. Tuonosen ja vs. talousjohtaja Tapani Hämäläisen valmisteleman ehdotuksen mukaisesti kaupunki jatkaisi ulosottomenettelyjä ja vakuuden perintää, mutta olisi myös lähtökohtaisesti puoltamassa saneeraushakemusta.

Aiemmin aiheesta: 

20.12. 2013 Kaupunki voitti Telakka-kadun kiistan
20.12. 2013 Yli miljoonan hävinnyt Porrokki vienee Telakkakatu-kiistan Hovioikeuteen
25.6. 2015 Porrokki-pomo: Edessä neuvottelut kaupungin kanssa

Vastaa

  1. potkitaanko minutkin pois kaupungista sanoo:

    Muistaakseni kaupunki vaati alun alkaen 3,5 milj. € korvauksia joten tyhmänä luulisi että koulun korjauksesta aiheutui kaupungille sen verran ylimääräistä kulua. Eikö tällaisissa tapauksissa käytetä tavallisesti esim. jotain Tavarantarkistajaa joka arvioi että kuinka paljon on prosenttuaalisesti rakennettu ja mitä vahinkoja on tullut lisää. Sen mukaan maksetaan väistyvälle rakentajalle tehdystä työstä. Nyt on mennyt 3,5 milj.€ ylimääräistä ja oikeuskulut päälle eli reilu NELJÄ milliä. Ja saneerauksen myötä kaupunki ei saa latiakaan. Mutta onnistuttiinhan saamaan jo TOINEN (eli viimeinenkin) rakennusyritys Äänekoskelta nurin TÄNÄ vuonna.

  2. tapavalittaja jorma joka on voittanut ensimmäisen erän sanoo:

    Ei näytä kukaan valtuutetuista uskaltavan kommentoida. Taitaa olla niin että kun itse möhlitään miljoonia ollaan hiljaa mutta kun voidaan valehdella ja vääristellä asioita (esim. lukion kaava) ollaan yksityisen kuntalaisen kimpussa oikein urakalla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy