ÄKS

Muistokirjoituksen uusi ensi-ilta elokuussa

02.07.2020 11:38 (muokattu 03.07.2020 20:06)
Työryhmä Teppo Seppänen, Pilvi Honka ja estradille palaava Kari Taipale pääsevät vihdoin ja viimein esittämään yleisölle Muistokirjoitus -monologin. Kuva: Viiskulman valokuvaamo.

Muistokirjoitus-esityksen uusi ensi-ilta on lauantaina 15.8.2020 Äänekosken Painotalolla.

 

Keväällä Korona-tilanne sulki esitystilan vain päivää ennen esityksen ensi-iltaa, eikä esitystä ole vielä koskaan esitetty julkisesti.

Muistokirjoitus on puhtaasti äänekoskelaisvoimin toteutettu kantaesitys. Sen on kirjoittanut Teppo Seppänen, ohjannut Pilvi Honka ja pääosassa esiintyy lavoille paluun tekevä Kari Taipale. Esitys kuvaa ylikeskinkertaisen suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Se herkistää katsojansa pohtimaan suuria merkityksiä sekä naurattaa pohjamutia myöten.

Teos valittiin 36:n hakijan joukosta valtakunnalliseen Harrastajateatterikesä-tapahtumaan Jyväskylän kaupunginteatteriin, joka myös jouduttiin perumaan ensimmäistä kertaa lähes viisikymmenvuotisen historiansa aikana. Valinnan tapahtumaan teki pitkän linjan teatteriammattilainen Taava Hakala, joka perusteli valintaa mm. tuoreella ja terävällä tekstillä, esityksen rytmillä ja näyttelijäntyöllä.

Tragikoominen monologi on nähtävissä 12 kertaa ja lippuvarauksia suositellaan mahdollisesti rajoitetun katsojamäärän vuoksi. Teatterissa noudatetaan tarkasti hygienia- ja turvallisuusohjeita.

Harrastajateatterikesän arvio näytelmästä:

Tragikoominen kuvaus keskinkertaisesta ja vanhenevasta suomalaisesta miehestä, joka suunnittelee hautajaisiaan. Erinomainen, terävä ja tuore teksti. Esitys saa katsojan ajattelemaan, miksi me niin usein väheksymme itseämme ja mitä ovat ihmisen todelliset aikaansaannokset elämässä. Monologi, jossa rytmiä ja tasapainoa esitykseen tuo toinen näyttelijä. Päänäyttelijä nappivalinta rooliin. Paikallisvoimin tehty kantaesitys.” – Taava Hakala

Lisätietoa esityksestä: https://www.facebook.com/Muistokirjoitus-111436477085506/

Esitykset klo 19, sunnuntaisin klo 15.

LA 15.8 Ensi-ilta

KE 19.8.

PE 21.8.

SU 23.8.klo 15

TO 27.8.

SU 30.8. klo 15

KE 2.9.

SU 6.9. klo 15

TO 10.9.

LA 12.9.

TO 17.9.

LA 19.9.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy