ÄKS

Suolahden tehtaat 100 vuotta: ”Kun ei paremmasta tiennyt”

04.08.2020 08:00
Maire Liimatainen Johanassonin pihassa lastensa Markun ja Millan kanssa. Vuosi lienee 1973.

Suolahden vaneritehtaan ensimmäinen viilu sorvattiin 22. kesäkuuta vuonna 1920. Tehdas antoi työtä monelle, ja heti tarvittiin työntekijöille asuntoja. Kun tehtaan piipusta alkoi nousta savu, valmistui työntekijöille ensimmäiset asunnot. 

 

Kun tehdas valmistui, siellä työskenteli 350 henkilöä, joista naisia peräti 70.

– Vastaisuudessa on vielä työvoimia lisättävä. Erikoisesti ansaitsee vielä mainita, että yhtiö aikoo rakentaa koko työläisarmeijalleen ajanmukaiset, ensiluokkaiset asunnot. Tätä laajaa ohjelmaa on jo ryhdytty toteuttamaan ja pahimman asuntopulan lieventämiseksi on jo puolisentoistasataa huonetta hankittu. Seuraavaan syksyyn mennessä aiotaan saada valmiiksi suurempi määrä kolme huonetta käsittäviä työläisasuntoja, kerrotaan Suolahden tehtaiden 50-vuotishistoriikissa. 

Tehdas on rakentanut Suolahteen asuntoja vuosikymmenten ajan. 

Vanhimmat asuintalot nimettiin tehtaiden puuhamiesten ja perustajien mukaan: Kolikkoinmäen ja Saunanlahden väliin rakennettiin talot nimeltä Johansson ja Kauppila. Johanssonin viimeinen asukas, Maire Liimatainen, muistelee, kuinka taloa purettiin toisesta päästä, kun hän lapsineen muutti uuteen asuntoon, Neuvoksenkulmaan. Johansson toimi alkujaan tehtaan konttorirakennuksena, mutta myöhemmin talo asutti tehtaan työntekijöitä. Liimataiset muuttivat Johanssoniin vuonna 1970. 

– Johanssonissa asui neljä perhettä. Me asuimme talon päädyssä: alakerrassa oli keittiö ja kamari, yläkerrassa yksi pieni huone, jonne poikani Markku, joka tunnetaan nimellä Jaska, teki nuotion lattialle. Eteinen oli kylmä, ja siellä oli paljon komeroita, tehtaalla 26 vuotta liimaprässillä ja 13 vuotta sorvin päässä työskennellyt Maire Liimatainen muistelee pikkupoikien touhuja.

Asunto pidettiin puilla lämpöisenä ja vesi kannettiin kaivosta. 

– Vanerin kappaleilla lämmitettiin pönttöuuneja ja hellaa. 

Mairen tytär, Milla Kaitajärvi, muistelee, kuinka uutta kotia sisustettiin innolla. Milla oli kuusivuotias, kun osoitteeksi tuli Johansson. 

– Äiti halusi tapetit, ja niin hän pisti tuumasta toimeen. Minä sain olla mukana ja hakea munkkeja Savolaisen kaupasta, jonne vei pieni polku. 

Milla muistelee talon pihapiirissä ollutta rakennusta, jossa oli huussien lisäksi liiterit. 

– Jokaiselle neljälle asunnolle oli omat huussinsa ja liiterinsä. Muistan, kuinka Vesamäen Tarjan kanssa kävimme kateellisena katsomassa Torkkelin tyttöjen vessaa, jossa oli matto. Meidän vessassa ei mattoa ollut, Milla hymyilee lapsuusmuistolleen.

Tehtaan kaatopaikka oli lapsille mieleinen leikkipaikka. Sinne kiellettiin menemästä, mutta parhaat leikit siellä leikittiin.

– Siellä oli tehdasjätteen lisäksi myös rottia, mutta sieltä kaatopaikalta sai hyviä puita lämmitykseen, Maire muistelee ja nauraa, kuinka laskiämpäriä tunkiolle viedessä ”rotat vaan kuhahti karkuun”. 

– Kaikki oli hyvin, kun ei paremmasta tiennyt, Milla tuumaa. 

Vaikka asunto oli varustukseltaan ankea, toi oma piha mukavasti plussaa. 

– Meillä oli oma perunamaa ja keittiön ikkunan alla kukkapenkki, johon kitaristiveljeni Jaska tippui ikkunassa hilluessaan, Milla virnuilee. 

Kerran viikossa käytiin saunassa, Repolan saunalla. Se oli lyhyen kävelymatkan päässä. 

– Työpäivän päätteeksi pääsi käymään tehtaalla suihkussa, Maire kertoo. 

(juttu jatkuu kuvan alla)

Neuvoksenkulmat tarjosivat nykyaikaista asumista tehtaan työntekijöille. Liimataisen perhe muutti kuvassa olevaan vasemmanpuoleiseen taloon.

Ensimmäinen Neuvoksenkulma nousi Suolahteen silloisen Hallintokadun ja Niemelänkadun risteykseen vuonna 1971. Seuraavana vuonna vietettiin Neuvoksenkulma II harjannostajaisia. Kolmas talo rakennettiin heti perään. Kolmikerroksiset ja kolme rappua käsittävät asuintalot asuttavat yhä edelleen suolahtelaisia. Yhteensä taloissa on 90 asuntoa. Liimataiset muuttivat Neuvoksenkulma ykköseen vuonna 1974.

– Minä muistan vieläkin sen illan, kun muutimme uutuutta hohtavaan taloon. Se oli aivan kuin kuninkaallista meininkiä: oli hienot kaapinovet, vessa ja parveke! Ja kylpyamme! Ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut, kun vessaakin sai vetää, Milla nauraa. 

Maire kertoo, kuinka vapaa-aika lisääntyi muuton jälkeen. Pieni haikeus kuuluu äänessä, sillä Maire tykkäsi asua Johanssonissa. 

– Mutta eipä tarvinnut enää kantaa vesiä eikä puita. 

Maire muistelee, kuinka hänelle tuli ihottumaa ”ihan hirveästi”. 

– Menin herrojen koppiin ja näytin sitä ihottumaa. Vuoren Lassi sanoi, että ”elä näytä enempää, kyllä minä uskon”. Sitten minut siirrettiin sorvin päähän. 

Nyt lähes 80-vuotias Maire aloitti työuransa 16-vuotiaana tehtaan ruokalasta. Tehtaalle siirryttyä työ oli kolmivuorotyötä. 

– Olin niin nuori, ettei minua otettu tuotannon puolelle. Söin tehtaan leipää yli 40 vuotta. Liimaprässillä työ oli hyvin fyysistä, mutta viimeisinä vuosina painelin vain leikkurin nappuloita. Jäin työttömyysputkeen 58-vuotiaana, kun halusin itse niin. Minulta oli jo aiemmin kielletty yötyöt, sillä verenpaineeni oli kohonnut korkeaksi.

Maire muistelee työpaikkaa lämpimään sävyyn.

– Puuliiton järjestämät kesäretket olivat sellaisia, joita odotettiin kieli pitkällään. 

Työkaverit olivat kivoja, mutta kurjana muistona on monet onnettomuudet, joita tehtaalla sattui. 

– Yhden pojan kädet jäi sorvin väliin, ja ne oli kuin leipälapiot sen onnettomuuden jälkeen, Maire muistelee erästä hyvin harmillista työtapaturmaa. 

Johansson pian valmistuttuaan. Kuva Suolahden tehtaat.

Aivan tehtaan välittömässä läheisyydessä oli muutama uudempi puutalo. Kuva: Väksyn arkistot.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy