Ääneseudun Kuntokeskus piti joulun jälkeen kampanjan, jossa syömättömät joulusuklaat sai vaihtaa treeniajaksi. Nyt Kuntokeskuksen väki jakoi suklaarasiat vanhuksille ja kuntoutujille ympäri Äänekoskea.
Kuntokeskuksen paku starttasi keskiviikkona 28. tammikuuta heti aamusta. Tie vei Konginkankaan, Sumiaisten ja Suolahden palvelukeskusten kautta takaisin Äänekoskelle. ÄKS oli mukana kun oli Piilolan Palvelukeskuksen väen vuoro laittaa suut makiaksi.
– Nyt on karkkipäivä, Harri Lahtinen huudahtaa Hoivalan käytävässä.
Kuntokeskukselle tuli kampanjan aikana 187 rasiaa suklaata. Muutamat suklaat menivät omiin suihin, mutta suurin osa jaettiin palvelukeskusten asiakkaille ja henkilökunnalle. Jokaiseen kohteeseen jäi iso muovikassillinen suklaarasioita. Palvelukeskusten henkilökunta tiesi odottaa porukkaa, mutta asiakkaille suklaahetki oli iloinen yllätys.
– Kaikki nämä pienetkin tauot on piristäviä, eräs Kuntolan asiakas tuumaa suklaat hyppysissään.
– Kyllähän täällä aina ollaan imelän perään. Hieno juttu tosiaan, toteaa henkilökunta.
Suklaavuoren jakaminen oli alunperin Kuntokeskuksen oma idea, mutta ÄKSän lukijat saivat ehdottaa lahjoituskohteita. Yleisin ehdotus olikin juuri vanhukset. Eikä aikaakaan kun Kuntokeskuksella alettiin suunnitella päiväreissua suklaan merkeissä.
– Hieno projekti on ollut, ja hienoa että saatiin ihan maaliin asti. Me lähdettiin vähän isommalla porukalla, ja Eveliina on pitänyt parissa paikassa jumppahetkiäkin, Lahtinen sanoo.
Jumppahetkiä ei voinut toteuttaa jokaisessa paikassa, mutta ainakin Sumiaisissa jumppatuokio oli ollut menestys.
– Oli todella kivaa, ja ihmiset tykkäsivät. Muutamat tulivat vielä jälkeenpäin kysymään erikseen jumppaohjeita. Ja minä sitten lupasin lähettää, Eveliina Jaatinen kertoo.
Suklaan määrä oli huikea. Suklaata jaettiin henkilökohtaisesti myös niille asiakkaille, jotka eivät itse päässeet huoneestaan kahvihuoneeseen piipahtamaan. Pieni piristys kun on tärkeää kaikille.
Hienoa Kuntokeskus. Kymmenen pistettä!
Mulle vois kanssa lähettää syömättömiä suklaita. Ei ole vara itte ostaa mutta kovasti tykkäisin. Osoite toimituksessa.