Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa yhteensä 15 184 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 427 (-13,8 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 1 519 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin.
Nousu kuukauden takaiseen on normaali kausi-ilmiö mm. koulujen päättymisestä johtuen. Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta oli kesäkuussa 12,2 prosenttia. Äänekoskella työttömien osuus työvoimasta kesäkuun lopulla oli 12,4 prosenttia.
Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.
Kesäkuun nostoja:
– Työttömien ja lomautettujen määrä laski vuoden takaiseen verrattuna.
– Vuoden 2021 kesäkuuhun verrattuna vuoden työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä laski, mutta kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä nousi.
– Uusia avoimia työpaikkoja oli hieman vähemmän kuin vuosi sitten.
– Yhteensä 11 kuntaa saavutti kesäkuussa alle 10 % työttömyyden.
Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa kunnissa. Suhteellisesti eniten laskua tapahtui Kyyjärvellä (-41,5 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Jyväskylässä (13,6 %) ja vähiten Kyyjärvellä (6,3 %).
Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja kesäkuun aikana 2 700, mikä on 100 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan kesäkuussa oli avoinna 6 462 työpaikkaa, mikä on 1 113 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin kesäkuun aikana 444, joista 63 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.
Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä 6 291 henkilöä, mikä on 314 (5,3 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin