Kartano Kievarissa ensimmäistä kertaa järjestetyt hää- ja juhlamessut ”Maalaisromantiikkaa Keski-Suomessa” tarjosivat kattavan paketin kaikille häitä tai muita juhlia suunnitteleville sekä yleisesti kauneudesta ja terveydestä kiinnostuneille.
Paikalla oli lähes 40 näytteilleasettajaa esittelemässä tuotteitaan ja palveluitaan aina koruista keilaukseen ja kuumailmapallosta karkkibuffettiin lauantaina 3. toukokuuta järjestetyillä hää- ja juhlamessuilla.
Kaiken kaikkiaan messut keräsivät yhteensä noin 250 kävijää.
MESSUILLA RIITTI kaikenlaista näkemistä ja kokemista. Päivän aikana muun muassa arvottiin kuumailmapallolento.
— Päivä on sujunut oikein kivasti ja kaikilla on ollut tosi positiivinen fiilis, iloitsi messujen projektipäällikkö Karoliina Lahdenpää.
— Tavoitimme kohderyhmän hyvin ja kävijät vaikuttivat tyytyväisiltä. Tarkoitus olisi myös tulevaisuudessa järjestää vastaavia tapahtumia! hän jatkoi.
KOLME KOSKELAN TANSSIN nuorta kaunotarta esitteli tulevan kesän muotia sekä trendikkäitä kampauksia ja meikkejä. Mallit vaatetti Moda Äänekoski, kampaukset loihti parturi-kampaamo Aamukampa ja meikit Meikkimania.
Näytöksessä nähtiin sekä pitkiä että lyhyitä helmoja, pitsiä, luonnonläheisiä kuvioita, letti-, nuttura- ja wetlook-kampauksia sekä uusimpia meikkitrendejä.
ÄÄNEKOSKEN SEURAKUNNAN puheenvuorolla käsiteltiin aiheita rakastuminen ja rakastaminen.
Oman tarinansa tulivat Marika Närhen pyynnöstä kertomaan Jaana ja Erkki Tani. Jaanan ja Erkin yhteinen taival alkoi jo Äänekosken lukiossa.
ONNISTUNEESEEN JUHLAMEIKKIIN antoi vinkkejä meikkitaitelija Vilja Vuolle, joka teki messujen juontajalle Linnea Häyriselle kauniin juhlameikin opastaen samalla yleisöä.
Juhlameikin lisäksi yleisön oli mahdollista tutustua myös siihen, kuinka ripsipidennykset tehdään.
KARTANO KIEVARIN yrittäjäpariskunta, Lauri ja Riitta Pitkänen Tanssin Taikaa ry:stä järjestivät tanssitaidon pikakurssin esimerkiksi häitä silmällä pitäen.
Tanssi tuo juhlaan aina tiettyä arvokkuutta ja tunnelmaa.
Messuyleisö pääsikin laittamaan jalalla koreasti ammattilaisten opastamana. Messuilla arvottiin myös lahjakortti tanssikurssille.
Elämän merkittävimmät hetket ja juhlan aiheet halutaan usein ikuistaa. Neuvoja juhlien valokuvaamiseen ja tapahtumien tallentamiseen antoi valokuvaaja Iida Liimatainen.
VEERA LÅNG oli yksi messuilla vierailleista tulevista morsiamista. Mukana matkassa olivat morsiamen ”oikea käsi” Niina Hanhela sekä äiti Päivi Lång-Åsenbrygg.
–En ole ehtinyt käydä aiemmin yksilläkään häämessuilla. Nämä messut olivat mukavan lähellä, morsian Lång totesi.
Häät ovat elokuussa ja vihkiminen tapahtuu Saarijärven kirkossa, jossa myös morsiamen vanhemmat on vihitty. Juhlia vietetään Suolahdessa.
Häistä on tulossa kansainväliset, sillä sulhasen isä on portugalilainen ja kutsuja on lähetetty siis aina Portugalia myöten parisen sataa.
Tuleva morsian viihtyi messuilla ja sai matkaansa uusia ideoita.
— Näytteilleasettajia on hyvin monipuolisesti ja tuotteet on aseteltu todella kauniisti esille. Erityisesti mieleeni jäi karkkibuffet, Lång muisteli.
ÄKS toivottaa paljon onnea tulevalle avioparille!
TEKSTI JA KUVAT:
EMMA KAUTTO