ÄKS

Äänekosken sosiaalitoimi teki rikosilmoituksen teinipojan YouTube-sauhuttelusta

21.01.2014 17:46
Kuvan vesipiippu ei liity tapaukseen.

Äänekosken kaupungin sosiaalitoimi teki aiheettomaksi osoittautuneen rikosilmoituksen teinipojasta, joka sauhutteli vesipiippua internetin YouTube-videopalvelussa. Sosiaalitoimi epäili pojan polttaneen kannabista, mutta kihlakunnansyyttäjä katsoi, ettei näyttö riittänyt syytteen nostamiseen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, jonka uutisessa puhuttiin ”keskisuomalaisesta kunnasta”. ÄKSän tietojen mukaan rikosilmoituksen takana on Äänekosken sosiaalitoimi.

Huumausainerikokseen viittasi se, että 16-vuotias äänekoskelaispoika poltti videolla vesipiippua, joka usein liitetään juuri kannabikseen. Lisäksi videon taustalla soi ”kannabismyönteinen musiikki”.

Poliisi katsoi tutkintakynnyksen ylittyneen. Tutkinnassa poika myönsi olevansa videolla esiintyvä henkilö, mutta kielsi polttaneensa kannabista. Pojan mukaan video oli tehty pilailumielessä. Kannabiksen sijaan vesipiipussa oli pojan mukaan tupakkaa.

Tutkinta päätyi syyttäjän käsiin. Koska poika kiisti rikoksen eikä poliisi kyennyt todistamaan, mitä ainetta piipussa oli, joutui syyttäjä näytön puutteessa jättämään asian sikseen. Syyttäjä ratkaisi asian joulukuun lopussa.

IS kysyi Äänekosken sosiaalitoimelta, millainen musiikki on ”kannabismusiikkia”. Lue vastaus tästä.

 

Vastaa

  1. Hannu Liimatainen sanoo:

    Tästähän voisi päätellä, että sosiaalityöntekijät vain katselevat YT-videoita työaikana? Tai sitten joku muu on nähnyt videon ja tehnyt ilmoituksen sossulle.

    1. pasi Luukkanen sanoo:

      Savut ON PALJON terveellisempää kun alkoholi tai muut myrkyt!!!
      Ja kiva juttu!!!!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy