ÄKS

Äänekosken ydinkeskustaa päästään kehittämään – Monitoimiaukiolle hybridihanke?

07.12.2018 09:00
Kuvituskuva.
Äänekosken monitoimiaukiolta kolme tonttia varannut oululainen Suomen Hoivatilat Oyj suunnittelee alueelle hybridihanketta, joka on monipuolinen palvelukokonaisuus. Tonttivaraus on voimassa ensi kesään saakka. 

 

Kiinnostus Äänekoskeen heräsi Kuntamarkkinoilla, kun paikalla ollut Suomen Hoivatilat oli esittelemässä toimintojaan. Kaupungin virkamiehet kiinnostuivat yrityksen tuottamasta palvelukonseptista.

– Kaupungin edustajat tulivat juttelemaan ja kertoivat kiinnostuneensa yrityksemme toiminnasta, kertoo Suomen Hoivatilojen varatoimitusjohtaja Riku Patokoski.

Jos kaikki menee suunnitellusti, alkaa monitoimitorilla tapahtua jo ensi vuonna. Patokoski kertoo, että tonttivaraus on tehty palvelukorttelikokonaisuutta silmällä pitäen. Yhtiön sivuilla kerrotaan, kuinka palvelukortteli on uuden ajan palvelujen ja asumisen keskittymä, jonka avulla voidaan ratkaista kaupunkisuunnittelun haasteita. Sivuilla kerrotaan myös, kuinka palvelukortteli parantaa asukkaiden arjen kokemusta ja mahdollistaa kaupungin kehittämisen.

– Kun arjen toimintoja tuodaan yhteen, syntyy sosiaalisia hyötyjä ja synergiaetuja. Palvelukorttelia suunnitellaan kokonaisuutena, joka sopii paikalle sen ehdoilla ja tarpeesta, Patokoski kertoo.

Patokoski on käynyt tontilla ja keskustellut kunnan tilapalveluiden kanssa. Hän on myös neuvotellut mahdollisten yritysten kanssa, jotka voisivat olla mukana hankkeessa.

– Meidän ydinliiketoimintaamme on erilaiset ikääntyvien palveluasumisen ratkaisut. Kävimme hanketta läpi, ja meillä on yhteiset resurssit alkaa kehittää aluetta. Palapeli rakentuu parhaillaan ja nyt haemme käyttäjiä.

Äänekoski näyttäytyy Patokoskelle osana kasvavaa Jyvässeutua.

– Äänekoski on vireä teollisuuskaupunki, jossa palvelut on hyvin järjestetty. Eniten minua vakuutti se, kuinka kaupunki on lähtenyt määrätietoisesti ja näkemyksellisesti kehittämään ydinkeskustaa. Tuli tunne, että Äänekoskelle kannattaa sijoittaa, Patokoski sanoo.

– Suunnittelu on jo käynnistetty. Jos kaikki menee hyvin ensi vuoden syksyllä alkaa rakentaminen, jolloin on tavoitteena tehdä mielenkiintoinen monen käyttäjän kokonaisuus, Patokoski summaa.

Maakuntaneuvos, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen Leila Lindell katsoo Äänekosken keskustan kehittämistä koko maakunnan tasolta. Hänen mielestään monitoimiaukio ei ole kaikken paras paikka vanhusten palveluasumiselle. 

– Meillä on suuri tarve lisätä tehostetun palveluasumisen paikkoja, sillä esimerkiksi Tukipuu ei ole tiloiltaan paras mahdollinen paikka tehostetun asumisen tarpeessa olevalle vanhukselle. Uutta tehostetun palveluasumisen paikkaa onkin jo kaavailtu Piilolanniemeen, lähelle terveyspalveluita. Näen, että monitoimiaukio olisi optimaalinen paikka nuorisotiloille ja nuorten palveluasumiselle. Samaan yhteyteen voisi rakentaa esimerkiksi lasten ja nuorten psykiatrisen palvelupisteen, sellaisen joka voisi hoito- ja tukipolkunsa avulla jeesata eteenpäin. Tällaiselle olisi suuri tarve, Lindell sanoo. 

Hybridihanke on hanke, jonka tiloja voi käyttää moni eri taho. Lindell pohtii monitoimiaukiolle kuntalaisten olohuonetta ja paikkaa, jonka käyttöaste olisi korkea. Tähän voisi kytkeytyä myös kulttuuritilat, josta selvitystä odottaa jo mielenkiinnolla.

– Päivällä tiloja voisivat käyttää ikäihmiset ja järjestöt, ja illalla tila muuttuisi uuden muotoiseksi nuorison nettikahvilaksi. Aukio on sijainniltaan aivan keskustan sydämessä, se on helposti saavutettavissa, ja sen läheisyydessä ovat kaikki kaupungin ydinpalvelut, Lindell sanoo. 

Monitoimiaukion vanhusten palveluasunnoille ei Lindell näe välttämätöntä tarvetta. 

– Hoivatilojen osalta maakunnallinen näkökulma edellyttää, että tiloihin löytyy rohkeita yrityksiä toteuttamaan palveluita, turvallista asumista, ja palveluita joissa apu on lähellä. Meillä on jo näitä kyseisiä palveluita tarjolla, mutta hajallaan. 

Lindell, että uudet, toimivat ja monipuoliseksi muokkautuvat tilat ovat tärkeä mahdollisuus äänekoskelaisen asukkaan silmin katsottuna. 

– Kaupunginhallituksen jäsenet saavat varmasti lähitulevaisuudessa tietoa, millainen palvelukonsepti Hoivatilojen osalta on tulossa. Ennen kuin ryhdytään toimenpiteisiin ja valmisteluun sen suhteen, toivonkin, että määrärahat siirretään vuodeksi eteenpäin, koska nyt ei ole selkeää kuvaa siitä millaiseksi alue kehittyy. Mikäli hanke etenee, se voidaan ottaa ensi vuonna pikaisestikin käsittelyyn lisätalousarvion kautta. Se jos mikä olisi järkevää kunnan taloudenhoitoa, koska meillä ei ole tarkkaa suunnitelmaa, mitä budjetoida. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy