ÄKS

Helsingin Sanomat: Nuorten kurjuus kasaantuu Äänekoskelle

20.11.2017 17:06 (muokattu 20.11.2017 17:14)
Äänekoski joutui otsikoihin huonossa valossa.
Maanantaina julkaistun Helsingin Sanomien tekemän syrjäytymisvertailun mukaan Äänekoski pitää Suomen kärkipäätä.

 

”HS:n syrjäytymisvertailu paljastaa, että nuorten kurjuus kasautuu Äänekoskelle” – kertoo 20. marraskuuta ilmestynyt Helsingin Sanomat. Syynä lehti miettii olevan 1990 –luvun laman aikaan tehdyt perhepalveluihin kohdistetut leikkaukset.

Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan parhaiten nuoriso voi Kruunupyyssä. Lähteenä on käytetty THL:n Sotkanet –tietokantaa ja Tilastokeskuksen tekemiä tutkimuksia. Vertailuun otettiin mukaan kunnat, jossa on yli 5000 asukassa, näin ollen mukana 176 kuntaa. Tilastosta poimittiin tiedot kuntien nuorisotyöttömyydestä, koulutuksen ulkopuolelle jääneiden nuorten osuudesta, depressiolääkkeiden käytöstä, toimeentulotuen saajien määrästä sekä nuoriin kohdistuneista rikosepäilyistä.

Näihin vuonna 2016 ja 2015 tilastoituihin lukuihin Helsingin Sanomien artikkeli peilautuu:

– Depressiolääkkeitä käyttää 18-24–vuotiaista 7,7 prosenttia

– Nuorisotyöttömyys oli 27,8 prosenttia 18-24-vuotiaasta työvoimasta

– Koulutuksen ulkopuolelle jäi 10,2 prosenttia nuorista

– Toimeentulotukea saaneiden nuorten osuus 25,9 prosenttia

– 18-20-vuotiaita rikoksista syyllisiksi epäillyt tuhatta vastaavanikäistä kohden 189,5, 15-17 vuotiaat 110,2

Äänekoski sai siis yhden pisteen maksimin ollessa Kruunupyyn saama 176 pistettä. Jyväskylä sijoittuu keskivertoa huonommalle puolelle pistein 69/176. Saarijärvellä menee taas keskivertoa paremmin, 130 pisteellä. Laukaa sai pisteitä 131 ja mainittakoon vielä pääkaupunkimme Helsinki, joka sai pisteitä 60.

ÄKSän haastattelemia poliitikkoja tilanteen tilastollinen vakavuus yllätti: Äänekoskella on otettu koppia asiasta, sillä ongelmakohdat ovat tiedossa. Sormella ei voi osoittaa erityisesti mitään yksittäistä asiaa tai tekijää. Toivottavasti kaupungin tekemät vetovoimaan ja viihtyvyyteen tarkoitetut parannukset antavat meille paremmat eväät pärjätä tulevaisuudessa paremmin.

Helsingin Sanomien artikkeli: Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

Vastaa

  1. Olavi sanoo:

    Kyllähän sitä passivoituu ja syrjäytyy kun ei ole muuta kuin älykännykkä kaverina. Se onkin tehokas ´´ystävä´´ joka suorittaa tehokkaan aivopesun nuorille! He eivät pysty enää kommunikoimaan normaalisti, vaan tuijottavat kännyn ruutua. Tulevaisuutta ajatellen heiltä esim. puuttuvat käden taidot kokonaan ja ajatusmaailma on sekaisin. Onko se normaalia että yölläkin pitää tarkistaa onko viestejä tullut?

  2. Paavo sanoo:

    Sokea kana jyvän löytää ,mutta Äänekosken poliitikot ei sitäkään.
    Tämän jyvän olen huomannut Helsingistä asti. Mitä on tehty ? Ei mitään.
    Ai niin tilastot valehtelee.

  3. BRAVDA sanoo:

    Enpä lähde hakemaan syytä ensimmäisenä pättäjistä tai valtakunnan politiikasta. Monet asiat taustalla, ei ole vain yhtä tekijää. Kotikasvatus, liian hyvä sosiaaliturva, helppo elämä, arvomaailman tyhjyys, lähes perityvä huono-osaisuus, työttömyys ja välinpitämättömyys kaikesta…projekteja on ollut nuorille, työllisyyskoulutusta ja muita temppuja..joskus ne tulevat liian myöhään useille. Saleissa pohditaan, käytännön teot ovat muuta. Päättäjät pitkööt vip-tilaisuutensa, koska ei heistä monikaan tiedä totuutta missä mennään eikä kiinnosta jalkautua yöhön, jossa voisi hitusen nähdä reaalimaailmaa nuorten kohdalla. En usko harrastusten määrän lisäykseen kun ollaan jo suossa syvällä. Pitää aloittaa kaikki jo vauvasta kotona, ei ekan rikoksen jälkeen. Ja ehkäisyä, vaikka ilmaista. Tuntuu olevan kunnassa tapa tehdä lapsia hyvinkin nuorena ja suhteet eivät kestä. Yksinhuoltajia ja monelle lapsia tehneitä on täällä paljon. Katukuvasta heijastuu kunnan huono-osaisuus ja -vointisuus.

  4. Parta-Paappa sanoo:

    Kyllähän me voidaan aina syyttää muita, opettajia, yhteiskuntaa, ja kaikkia muita jos ei osata sanoa että minä vanhempana olen tehnyt virheen. Olen tehnyt itsestäni niin tärkeän ja kiireisen että en ole osannut luoda lapselleni rajoja mistä mennään. Kun tämä velvollisuus on lyöty laimin, niin on helppo syyttää muita, kun ollaan itse niin täydellisiä, että minusta ei puutu muuta kuin VIAT.

    1. mummo sanoo:

      Olet pappa lähes oikeassa. Hävettää kun ei ole äitinä ja mummona pystynyt parempaan,

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy