ÄKS

JK-Centerin myymälä sulki ovensa – kaupungin yhteishankintojen lisääminen oli viimeinen niitti

28.02.2014 16:31
Ovea on turha nykiä. Myymälä sulki ovensa perjantaina.
Vuonna 2002 Äänekoskella Kauppakadulla aloittanut JK-Centerin myymälä laittoi perjantaina ovensa kiinni viimeistä kertaa. Myymälät Jyväskylässä ja Saarijärvellä jatkavat toimintaansa normaalisti.

 

Viimeiset kymmenen vuotta Torikatu nelosessa palvellut myymälä löi lapun oveen. 70 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tulee yrityksiltä ja kuluttajamyynti on laskenut viime aikoina verkkoon siirtyneen ostokäyttäytymisen vuoksi.

Jarmo Kemppainen kertoo, että kaupungin ratkaisu osallistua yhteissopimushankintoihin KL-Kuntahankinnat Oy:n kautta ratkaisi pelin.  Äänekoskelaiset yrittäjät ovat ulkona kaupungin hankinnoista.

– Kyllä tämä oli viimeinen niitti. Kaupunki oli meidän suurin asiakkaamme. Olemme olleet mukana kilpailutuksissa joskus niitä hävinneenä ja voittaneena osapuolena. Kaupungin lähtiessä mukaan yhteissopimushankintoihin olemme ulkona pelistä seuraavat neljä vuotta. Kaupungin viesti oli yrittäjälle selvä, Kemppainen harmittelee ratkaisua.

Äänekosken myymälässä työskenteli kolme henkilöä, joista yksi irtisanottiin.

– Meille jää toimisto Torikadulle. Äänekosken myymälän toiminta keskitetään Jyväskylään ja Saarijärvelle, Kemppainen kertaa ja vinkkaa etsivänsä liiketilaan vuokralaista.

Vuonna 1992 perustettu JK-Center Oy on Keski-Suomen johtavia tietotekniikkatoimittajia. Äänekosken myymälässä on myyty tietokoneita ja oheistuotteita tulostimista kaapeleihin vuodesta 2002 lähtien.

Vastaa

  1. Veronmaksaja sanoo:

    Siinä taas esimerkki Kaupungin hienosta toiminnasta! Ottamatta kantaa yrityksen asioihin, ihmetyttää kyllä taas virkamiesten toiminta. Käsittääkseni mikään laki ei velvoita Kaupunkia käyttämään kyseistä yhteissopimushankintaa? Reilua paikallisia yrittäjiä\työllistäjiä suosivaa toimintaa jälleen kerran.. Kukahan tästä on vastuussa ja paljonko veronmaksajat säästivät tässä hankinnassa?

    1. Huolestuttaa sanoo:

      Nojautuuko kaupunki myös uuden TK:n kausteiden hankinnassa ko.sopimukseen vai onko jollakin ollut järki päässä ja hankinnat on kilpailutettu

    2. koskelainen sanoo:

      Veronmaksaja ei taida tuntea hankintalakia.Jk center on alkujaan Saarijärveläinen,siellä niillä on liike edelleen.Kuntahankinnan tuotteita tilataan monesta eri paikasta,eikä juurikaan Jyväskylästa. Tätä on nykyaika ja mukana mennään ja hinta ratkaisee

      1. ex- koskelainen sanoo:

        koskelainen hyvä.

        Ymmärräthän, että kun kaikki firmat laittavat ovet kiinni Äänekoskella, niin sinä, koskelainen maksat veroja vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Minä en. Olen muuttanut koskelta pois jo aikaa sitten. Eikä kaduta. Homma on karannut täysin käsistä siellä.

  2. tyytymätön asukas sanoo:

    En voi muuta sanoa kuin että voi helvetti! Ainut paikka Ääneseudulla, jossa edes vähän ymmärrettiin tietokoneista.

  3. riikone sanoo:

    Kaupungin arvostus yrittäjiä kohtaan on nähty aiemminkin ja tässä se taas hyvin konkretisoituu.
    Rotat jättävät uppoavan laivan, niinhän se sanonta edelleen menee.
    Seuraavaa lopettavaa liikettä odottaessa…

    1. Erittäin huolestunut veronmaksaja sanoo:

      riikone kirjoittaa vähän, mutta asiaa.
      ”Valistuneet” konsultit ja virkamiehet pyörittelevät sirkusta sokeana ja vailla luovuutta.
      Hankintalain puitteissa pystyttäisiin tekemään hyvinkin paljon yrittäjäystävällisiä toimia; luovuus taitaa puuttua itse kultakin virkamieheltä ja konsultilta. Esim. jyväskyläläinen konsultti vetää mennen tullen hankintalakiin vedoten kotiinpäin. Koskelaiset jäävät näppiä nuolemaan. Poliitikoiksi itseään kutsuvat: paneutukaa paikallisten yrittäjien rooliin ja asemaan. Onko lähipalveluilla sijaa ja asemaa Äänekoskella? Vai onko kaikki palvelut haettava tosiaan Jyväskylästä, missä yksin parkkimaksuihin menee iso tukku riihikuivaa, kun siellä asioi.

      1. kautto jorma sanoo:

        Sama meno jatkuu niin kauan kuin nämä javan suosijat saavat mellastaa kaupungin johdossa. pitäisi pian ruveta päitä putoamamaan ettei koko kaupunki ajaudu konkurssin

  4. Murheellinen sanoo:

    Kyllä pitäis asukkaiden ja päättäjien nyt herätä,ennenkuin kaikki yrityselämä loppuu Äänekoskelta. Onhan se kiva kun J:kylästä saa tavaran pikkuisen halvemmalla kuin Ä:koskelta mutta kuinkas sitten kun yrittäjiä ei enää ole paikkakunnalla, sitten pitää hakea se euron osa J:kylästä ja se ei ole ihan halpaa. Tuossa tietotekniikka alalla tuntuu olevan niitä verovapaita ”asiantuntijoita” jotka tekevät homman halvalla kun ei makseta veroja vaan tehdään pimeänä.

    1. yrittäjä sanoo:

      Olisi kutsuttava yrittäjät ja koko kaupunginhallitus samaan pöytään, ja laaja yrittäjäporukka eikä vain puheenjohtajisto ja kourallinen yrittäjien hallituksen jäseniä. Mielestäni myös ne yrittäjät jotka eivät kuulu yrittäjäjärjestöön pitää pyytää mukaan,kaikki kivet tulisi kääntää yhteisen kaupungin hyväksi.
      Kehitysyhtiön tulisi kutsua joukko koolle. Vaikka Äksän sivuilla .Haastan Sarin töihin asian hyväksi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy