ÄKS

Kaikkien aikojen ensimmäinen äänekoskelaisministeri nimetty: Timo Harakka työministeriksi

04.06.2019 19:04
Lämmin onnentoivotus täältä Äänekoskelta! Onnea uudelle työministerille !
Markkamäen Metsäkadulta lähtöisin oleva SDP:n kansanedustaja Timo Harakka nousi Antti Rinteen hallituksen työministeriksi. 

 

ÄKSän perustaja ja osakas Timo Harakka on valittu uudeksi työministeriksi. Hän myöntää IS:n tekemässä haastattelussa, kuinka peri kiistatta Antti Lintmanille kaavaillun työministerin salkun.

– Itselläni oli kunnia esittää Antti Lindtmania eduskuntaryhmämme puheenjohtajaksi. Näin ollen kohtalomme kietoutuvat yhteen, Harakka sanoi nimityksen julkitulon jälkeen.

Lindtman ilmoitti aiemmin tänään tiistaina , ettei ole käytettävissä ministerin tehtävään.

Harakka kertoo, kuinka ministerin salkkua tarjottiin käteen Korpilammella pidetyssä ryhmäytymisseminaarissa.

Antti Rinne kysyi asiaa aamulla kello kymmenen. Harkinta-aikaa ei annettu, Harakka sanoo.

Asiasta myöhemmin ÄKSässä. 

Vastaa

  1. Veli-Pekka Nieminen sanoo:

    Hieno homma. Oikea valinta Rinteen Antilta.
    Paljon onnea Timo. Yes.
    V-P

  2. En tiedä enää mitä ajatella sanoo:

    Lindman teki viisaasti. Mitenhän se tämä Timo pärjää………Sipilä hiostaa takapenkiltä luomaan 9 euron tukityöpaikkoja ja sitten päästään sanomaan että ollaan me hyviä, työllisyysaste jo 80%.

  3. mau sanoo:

    Fakta; Työt tehdään suomessa tai muualla. Kuinka ne tehdään täällä ? Siten että; tehdään laatua, tehdään tehokkaasti, eikilpailla ” krääsän ” tekemisessä koska emme hintakisassa pärjää. Tuetaan uusia aloja, innovaatioita..ja ollaan valmiina joustamaan. Perinteinen änkyräpolitiikka on pakko unohtaa. Ei maailma meitä odota, ei varmasti. muututaan, joustetaan ja ollaan ylpeitä siitä mitä teemme.

  4. Pepe Markkamäestä sanoo:

    Onhan se hienoa , kun Markkamäestä lähtöisin on Ministeri ja kansanedustaja. Ei muuta kuin onnea pojille tasapuolisesti .

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy