ÄKS

Kaupunginhallituksen käsittelyssä kaksi oikaisuvaatimusta

27.10.2016 13:46

Kaupunginhallitus käsittelee kahta oikaisuvaatimusta kokouksessaan maanantaina 31. lokakuuta. Molempien oikaisuvaatimusten takana on sama henkilö. 

 

Ensimmäinen oikaisuvaatimus koskee Kotakennään alueen kehittämisestä Finanssineliö Oy:n kanssa tehtyä aiesuunnitelmaa. (Katso oikaisuvaatimusta koskeva pykälä täältä.) Aiesuunnitelman päätarkoitus on alueen kehittäminen yhteistyössä ulkopuolisen yhtiön kanssa. Aiesopimuksen puitteissa Äänekosken kaupunki luovuttaisi alueen tontit aikanaan yhtiölle käypään hintaan.

Vaatimuksen perusteluina esitetään muun muassa, että koko sopimus on laiton, sillä sitä ei ole kilpailutettu. Oikaisuvaatimuksen laatija on huolissaan myös, että aiesopimuksen myötä Keskustan liikkeet tyhjenevät ja sopimus olisi todellisuudessa juridisesti sitova ja kaupungille epäedullinen.

Kaupunki on konsultoinut Kuntaliiton lakimiestä, jonka kannanoton mukaan aiesopimus ei ole sitova eikä velvoita kaupunkia mihinkään. Kaupungin lausunnon mukaan aiesopimus ei vaadi kilpailutusta eikä aiesopimus velvoita tekemään pääsopimusta.

Toinen oikaisuvaatimus koskeen Valintatalon tontin ostamista. (Katso oikaisuvaatimusta koskeva pykälä täältä.) Oikaisuvaatimuksen tekijän laskelmien mukaan kaupunki on maksanut tontista 96 000 euroa ylihintaa.

Kaupungin selvityksen mukaan myyntihinta on oikea. Kauppahinnassa on otettu huomioon kiinteistön lisäksi myös voimassa oleva vuokrasopimus, jonka sisältöä ja merkitystä ei voi liikesalaisuuksien takia julkistaa. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on selvitetty kaupan taustat ja hinnan muodostumisen perusteet.
Kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti kaupunginhallitus hylkäisi molemmat oikaisuvaatimukset.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy