ÄKS

Markkamäkeen rakennettu frisbeegolf-rata vuoden liikuntateko Äänekoskella

30.01.2015 19:00
Palkittua talkootyötä tehtiin keväällä 2014. Arkistokuva.

Liitokiekkoradan Markkamäen ulkoilualueelle pitkälti talkoilla rakentanut Frisbeegolf-yhdistys oli viime vuoden liikuntateko Äänekoskella. Yhdistys saa palkintonsa perjantai-iltana Jyväskylän Paviljongissa järjestettävässä Keski-Suomen Urheilujuhlassa. Frisbeegolf-yhdistys teki radan kaupungin avustuksella.

Valinnan teki vapaa-aikalautakunta. Muita ehdokkaita olivat Äänekosken Huiman ansiot naisvoimistelun saralla, Suolahden Urhon kesäkisat ja Äänekosken Urheilijoiden perheliikuntatapahtuma.

Juhlassa palkittiin myös Suolahden entisen lukion entinen rehtori Seppo Pulkkinen. Hänet palkittiin vuoden valmentajana.

Tässä kaikki illan juhlassa palkittavat perusteluineen:

Kuntien Liikuntateko-palkinnot

Hankasalmi: Hankasalmen Lions Club/lasten olympialaiset
Hankasalmen Lions Clubin lasten olympialaiset liikuttavat kaikkia. Mukana ovat niin urheiluseruoissa harrastavat lapset kuin urheiluseuroihin kuulumattomatkin pienet liikkujat. Myös kesä-asukkaiden lapsia on ollut olympialaisissa mukana. Suosittu tapahtuma, jonka lämpimästi toivotaan jatkuvan edelleen.

Joutsa: Joutsan Moottorikerho
Joutsan Moottorikerho on tehnyt määrätietoista työtä enduro- ja crossi-olosuhteiden parantamiseksi Joutsassa. Mittavalla talkootyöllä on kunnostettu ja tehty uusia enduroratoja ja toiminta on hyvässä nosteessa. Harrastajia ja kilpailijoita löytyy niin nuorissa kuin myös aikuisissa ja veteraani-ikäisissä kuljettajissa. Maaliskuussa 2014 seuran järjestämään Lamminmäki Enduro -kilpailuun osallistui peräti 160 kuljettajaa.

Jyväskylä: Jyväskylän liitokiekkoilijoiden aktiivinen yhteistyö Jyväskylän frisbeegolfratojen kehittämiseksi.
JyLi on aktiivisesti kaupungin liikuntatoimen kanssa kehittänyt Jyväskylän frisbeegolfratoja ja siten liikuttanut huomattavan suurta joukkoa eri-ikäisiä harrastajia. Laji on edullinen ja sopii kaikille.

Jämsä: Fysioterapeutti Arja Peltosen ideoima ja toteuttama Linnakartanon alueen toiminnallinen kuntopolku
Fysioteraputti Arja Peltonen työskentelee Linnakartanon vanhainkodilla ikäihmisten liikunnallisen yksilö- ja ryhmäkuntoutuksen parissa. Oman perustyönsä ohella Arja on ideoinut Linnakartanon alueelle kuntoilureitin, jonka myötä hän on saanut alueen ikäihmisiä ulkoilemaan säällä kuin säällä. Kuntopolun varrelle Arja on kehitellyt kuukausittain vaihtuvat toimintataulut, joissa on jumppaohjeita tai aivoliikettä vaativia arvoituksia. Kuntopolun käyttäjät ovat kokeneet toimintataulut erittäin motivoiviksi. Kuntopolulta löytyy myös kuntolaatikko, jossa olevaan vihkoon nimensä kirjanneet osallistuvat kuukausittain suoritettavaan arvontaan. Arvopalkinnot Arja on saanut/kerännyt lahjoituksina. Arja Peltonen on omalla esimerkillään ja työllään innostanut Linnakartanon muita työntekijöitä sekä vanhusten omaisia osallistumaan aktiivisesti ikäihmisten liikunnallisuuden lisäämiseen. Osa alueen vanhuksista liikkuu kuntopolulla toki itsekseen, mutta osa ikäihmisistä tarvitsee avukseen hoitajan tai omaisen/ystävän. Kuntopolulla ulkoilu onkin monelle vanhukselle tärkeä sosaalinen tapahtuma.

Kannonkoski: Kannonkosken Osuuspankin tekemä liikunnan edistämistyö
Kannonkosken paikallisosuuspankki on aktiivisesti mukana useiden liikuntatapahtumien ja -kampanjoiden järjestämisessä, mm. Poppi-hiihdot, Poppi-olympialaiset, laturetket sekä Kävellen kuntoon kisa. Pankki tarjoaa myös ilmaiset tilat kuntoilusalille. Taloudellisen tuen lisäksi henkilökunta käyttää liikunnan edistämistyöhön omaa työaikaansa ja intoaan.

Karstula: Jääliikuntakeskus Karstula Areena
Karstula-Areena on kokoluokassaan ja Karsttulassa mittava satsaus liikuntapalveluihin paikkakunnan, ähiseudun ja jopa koko maan kannalta. Hanke on työllistänyt alueen yrityksiä ja vapaaehtoistoimijoita. Se on yhdistänyt eri-ikäisiä lajin harrastajia yli kuntarajojen. Palvelukonsepti koko laajuudessaan valmistuessaan tuo monipuolisia mahdollisuuksia vapaa-aika ja kulttuuripalveluiden tarjontaan. Lasten ja nuorten jääliikuntaharrastukseen ja koululiikuntaan Areena tuo lähes ympärivuotiset, sääoloista riippumattomat mahdollisuudet.

Keuruu: Voimaa vanhuuteen –ohjelma
Ohjelman toimintatapamallin käyttöönotolla on yhteistyöllä eri järjestöjen kanssa kehitetty ikääntyville kohdennettuja monipuolista terveysliikuntaa edistävää toimintaa. MM. uusia tapahtumia ja ryhmiä.

Kinnula: Jonna Laulumaa
Jonna on saanut omalla iloisuudellaan ja innokkuudellaan Kinnulan naiset aktiivisesti liikkumaan eri liikuntaryhmissä. Entisten aktiiviliikkujen lisäksi ennenkaikkea uusia kasvoja on ilmaantunut paljon liikuntaryhmiin.

Kivijärvi: Juha Minkkinen
Juha Minkkinen pyöräili Kivijärven perinteisessä mestaripyöräilijäkampanjassa kesän aikana ennätykselliset  10 910 km. Minkkinen on ollut myös pitkän linjan urheiluseuratoimija.

Kyyjärvi: Niklas Vuorenmäki ja Jarkko Parkkonen; Frisbeegolf-toiminta
Niklas Vuorenmäki Ja Jarkko Parkkonen ovat aktiivisesti vaikuttaneet frisbeeradan saamiseksi Kyyjärvelle. He ovat saaneet eri-ikäiset kuntalaiset innostumaan fisbeegolfin pelaamisesta ja osallistumaan järjestämiinsä viikkokisoihin. Kuntalaisten liikunta-aktiivisuus on toiminnan myötä merkittävästi lisääntynyt.

Laukaa: Tapio Valkonen
Toiminut Vihtavuoren Pamauksen puheenjohtajana v. 1995 lähtien ja jalkapallovalmentajana.

Luhanka: Pirkko Sievänen ja Hellä Kristo
Pirkko Sievänen ja Hellä Kristo ovat esimerkillisiä ja aktiivisia kuntoliikkujia!

Multia: Markku Lappi
Markku Lappi on toiminut pitkään Multialaisessa urheiluelämässä, salibandyvalmentajana, ohjaajana ja MultiAntsien puheenjohtajana. Valmis tulemaan aina tarvittaessa talkoisiin ja yhteisiin rientoihin

Muurame: Teuvo Takula ja Sami Niemi ; Pihalle pelaamaan – ulkopelikentän rakentaminen
Muuramelaisten urheiluseura-aktiivien ansiosta Muurameen rakennettiin kesän 2014 alussa kaikille avoin ulkopelikenttä. Muuramen Yrityksen hallinnoiman Leader-hankkeen avulla Koulumäelle rakentui säänkestävä Bergö ECO MULTISPORT salibandy-, koripallo- ja tenniskenttä. Kenttähankkeessa tehtiin myös seurayhteistyötä Muuramen Urheilijoiden koripalloilijoiden kanssa. Kentän keskeinen sijainti mahdollistaa urheiluseurojen lisäksi laajat käyttäjäryhmät niin koulu- kuin omaehtoisessa liikunnassakin.

Petäjävesi: Tomi Rahikainen; FrisbeeGolf radan suunnittelu ja talkootyön johtaminen
Tomi Rahikainen antoi mittavan vapaaehtoisen työpanoksen Kettulanvuoren 18-väyläisen frisbeegolfradan suunnittelussa ja talkooporukan vetäjänä.

Pihtipudas: Pudis RY:n lapsi- ja nuorisotoiminta
Toiminta laajentunut ja kasvanut huimasti perustamisesta (loppuvuodesta 2012) lähtien. Pudiksella on monipuolista liikunta- ja urheilutoimintaa reilun pelin hengessä. Toiminnassa on huomioitu myös tasapuolisuus ja kasvatukselliset näkökulmat.

Saarijärvi: Saarijärven Lions Clubit;  Kusiaismäen fresbeegolf radan rakentaminen
Vaikeaan ja haasteelliseen Saarijärven Kusiaismäen maastoon rakennettiin täysmittainen rata. Yhdistykset rahoittivat rakentamisen itse. Kokonaiskustannusarviolaskettuna  talkootyön arvolla n. 50.000€. Rata on profiililtaan erinomainen, haastava ja kuntoa kohottava. Radan suunnitteli Petri Saarinen.

Toivakka: Jonne Kilpikoski, Kimmo Nieminen ja Olli Muurainen; Toivakan junnujen salibandybuumi
Kolmikko on jaksanut valmentaa isoa poikalaumaa ja ennakkoluulottomasti ottaneet uusia pelaajia mukaan toimintaan kaudelle 2014-2015

Uurainen: Uuraisten Urheilijat /LiiNa- jaos
Uuraisten LiiNa-jaos tarjoaa suosittuja liikuntaharrastusryhmiä Uuraisilta kaiken ikäisille, pienistä lapsista aikuisiin. Tasokasta, ja hyvin ohjattua toimintaa, koulutettujen ja innostuneiden ohjaajien vetämänä. Tästä tarjonnasta nauttivat kaikki!

Viitasaari: Viitasaaren Keilaharrastus
Viitasaaren keilaharrastus on kasvanut merkittäväksi eri ikäryhmiä kokoavaksi toiminnaksi. Yhteisöllisyyttä vaaliva toimintatapa on tuonut uutta voimaa paikkakunnan harrastustoimintaan.

Äänekoski: Frisbeegolf-yhdistyksen toiminta
Osittain talkoolla tehdyn, suositun frisbeegolf-radan tekeminen yhdessä Äänekosken kaupungin kanssa.

Vuoden Urheiluteot lajeittain 

Golf: Arto Teittinen
Arto on nykyisen suomalaisen tuomarikoulutusjärjestelmän kehittäjä ja hän on omalla tuomaritoiminnallaan saavuttanut merkittävää menestystä niin kotimaassa kuin kansainvälisissä kilpailuissa

Hiihto: Vaajakosken SM-hiihdot

Jalkapallo: Timo Onatsu
Timo on ollut pitkään mukana kansallisella ja kansainvälisellä tasolla FIFAN Futsal toiminnassa erotuomaritehtävissä.Kansainvälisen tason tehtävät ovat erotuomaritoiminnassa merkittäviä saavutuksia ja harvinaista herkkua meille suomalisille.Timon huippuhetkiä viime vuonna oli pääsy tuomitsemaan Futsalin EM-lopputurnauksessa Belgiassa, tammi-helmikuun vaihteessa. Timo Onatsu on aktiiviesti myös Palloliiton Keski-Suomen piirin ja Keski-Suomen erotuomarikerhon toiminnassa.

Lentopallo: Kaikkien aikojen biitsikesä Jyväskylässä, JyväsLentis
Beach Volleyn SM- turnauksien sekä kansainvälisen turnauksen järjestäminen Jyväskylässä. Beach Volley pelaamisen organisointi jo useana kesänä, jonka seurauksena lajin harrastaminen on laajentunut Jyväskylässä.

Melonta- ja soutuliitto: Pirjo Vuorenpää ; Sylvi Saimosta kertovan kirjan ”Tahto ratkaisee voittajan” kirjoittaminen ja julkistus Sylvin 100v syntymäpäivänä
Keski-Suomen voimanaisesta, Olympiavoittajasta ja kansanedustajasta kertovan kirjan huomiointi, tallentaminen ja kirjoittaminen on sankariteon arvoinen suoritus.

Pesäpallo: Hippoksen pesäpallo-olosuhteiden parantaminen
Hippoksen pesäpallo olosuhteita parannettiin  Jyväskylän kaupungin ja pesäpalloseurojen  hyvällä  yhteistyöllä. Jyväskylän kaupunki uudisti  Hippoksen hiekkatekonurmen ja tulostaulun. Jyväskylän pesäpalloseurojen talkooryhmä kunnostivat katsomotilat, sisääntuloportin, lipunmyyntitilat sekä kioskit sekä ehostivat ympäristöä  viihtyisämmäksi.

Ratsastus: Alueiden välisen kenttäratsastuksen joukkuekilpailun hopeamitali 2014
Keski-Suomen alueen kenttäjoukkue 2014 on hyvin nuori ja jäsenistä puolet hyvin kokemattomia sekä lajissa, että kyseisellä tasolla kilpailemisessa. Joukkue ylis lähtökohtiinsa nähden erinomaiseen saavutukseen hyvän valmistautumisen ja joukkuehengen ansiosta. Mitali on osoitus hyvän joukkueen rakentamisen merkityksestä.

Salibandy: Happeen miesten Suomen Mestaruus kaudella 2013-2014
Ensimmäinen salibandyn miesten Suomen mestaruus. Ratkaiseva voitto komeasti Hirviteatteriksi muunnetussa jäähallissa täyden kotiyleisön edessä. Happeen menestys on tuonut Keski-Suomen alueelle lisää salibandyn aktiivisia harrastajia ja uusia paikkakuntia mukaan kilpailutoimintaan. Happee on positiivinen salibandyilmiö ja brändi, jonka etujoukossa kulkee miesten edustusjoukkue.

Kari Jauhiainen, O2JKL
Mika Juvakka, Salibandyseura Jokilaakson Kikka -74, Jämsä

Suunnistus: Misa Tuomala
Misa voitti kultaa hiihtosuunnistuksen nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Virossa pitkällä matkalla ja viestissä keväällä 2014. Misa edustaa seuratasolla Suunta Jyväskylää.

Tanssi: tanssipari Antti-Pekka Pitkänen ja Simone Lehikoinen
Pari on pitkällä ja määrätietoisella työllä vakiinnuttanut paikkansa champion-luokan(yleinen luokka) lattareiden aivan terävimmässä kärjessä.

TUL: Jyväskylän Seudun Palloseura ry:n miesten joukkue
Mitali on Keski-Suomen ensimmäinen SM -tason mitali

Uinti: Leo Lähteemäki
Leo saavutti MM-pronssia 2013 samassa lajissa ja hän on varteenotettava paraolympiauimari kohti Rioa 2016

Voimistelu: Palokan Naisvoimistelijat
Seura on erityisesti panostanut laadun kehittämiseen, saaneet sekä Sinetin että aikuisten harrasteliikunnan Priima sertifikaatit. Seura on aktivoinut kaikella tasolla, osallistunut liiton järjestämään toimintaan (mm. seurapäivä, seurakohtaamiset), kouluttanut ohjaajia entistä enemmän ja ovat kaikella lailla osoittaneet seuran kehittyneen merkittävästi.

Yleisurheilu: Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Kalevan maljan voitto
105-vuotiaan Kalevan maljan ensimmäinen voitto Keski-Suomeen, kalevan maljasta on kilpailtu vuodesta 1910. Vain 12 muuta voittajaa 1910-2014. Mukana kaikki SM-kilpailut N/M16-N/M aikuiset.

Keski-Suomen Urheiluakatemian opintostipendi:
– Vuoden 2014 opiskelijaurheilijat ovat: Minna Laukka, Aku Nikander ja Johanna Salmela.

Vuoden valinnat:

Vuoden lasten liikuttaja: Laukaan kunnan vapaa-aikatoimi
Perustelu: Laukaan kunnan vapaa-aikatoimi järjestää monipuolista leiritoimintaa. Kaikkien leirien ohjelmaan on sisällytetty liikuntaa. Liikuntaa toteutetaan leireillä laadukkaasti juuri kuhunkin ikäryhmään sopivalla tavalla.

Vuoden nuorisourheiluseura: Jyväskylän Kenttäurheilijat
Perustelu: JKU oli kaikilla mittareilla mitaten Suomen paras yleisurheiluseura; nuorten Vattenfall-cupin ykkönen jo toisen kerran peräkkäin sekä Kalevan malja -voittaja.  JKU palkittiin myös vuoden 2014 sinettiseurana.  JKU:n valinta vuoden nuorisourheiluseuraksi oli helppo.

Vuoden seuratoimihenkilö: Juha Tuikkanen
Perustelu: Tarmokas työ lumiolosuhteiden varmistamiseksi niin ensi lumen ladulle Laajavuoreen kuin vuoden 2014 SM-hiihtoihinkin erittäin haastavissa lumiolosuhteissa ei Juhaa lannistanut missään vaiheessa, vaan välillä tuntui että lunta tehtiin lähes tyhjästä. Juha on toiminut aktiivisesti myös Huhtasuon Hiihdon toiminnassa sekä piiritasolla Keski-Suomen Hiihdossa.  Tämän lisäksi mies järjestää hiihtoreissuja ulkomaille osallistuen itsekin niihin aktiivisesti.

Vuoden joukkue: Happee
Perustelu:  salibandyn Suomen Mestaruus, joka ratkesi huikeassa finaaliottelussa Jyväskylän jäähallissa.

Vuoden nuori urheilija: Mimosa Jallow
Perustelu: Mimosa edustaa nuorta suomalaista huippu-uimarisukupolvea ja on samalla osoitus Swimming Jyväskylän hyvästä uintivalmennusosaamisesta. Vuonna 2014 Mimosa ui suomenennätysvauhtia haastaen tosissaan jo vanhemmat uintikollegansa altaassa.  Hänet valittiin mm. Suomen maajoukkue-edustajaksi loppuvuodesta olleisiin Dohan MM-uinteihin. Lyhyen radan MM-uinnit saivat suomalaisittain uskomattoman upean päätöksen kisojen viimeisessä lajissa, kun naisten viestijoukkue Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen, Emilia Pikkarainen ja Hanna-Maria Seppälä sijoittuvat naisten 4×100 metrin sekauintiviestissä MM-finaalin kuudenneksi!

Vuoden valmentaja: Seppo Pulkkinen
Perustelu: Seppo Pulkkinen on tehnyt pitkäjänteistä ja tuloksellista työtä Happeen valmentajana, joka palkittiin viime keväänä suomenmestaruudella huikeassa finaalipelissä Jyväskylän jäähallissa. Hänen valmennustaidoistaan on vuosien varrella saatu nauttia myös muissa lajeissa kuten lentopallossa. Valmennusura Sepolla alkoi lentopallon pelaajavalmentajana Vaajakosken Terässä vuonna 1974. Jyväskylän Kiri, PeVe, Minonette, Blue Eyes Team, Palokan Pyry, Metso-Lentis, Savonlinnan Ajo, OrPo ja naisten maajoukkue… Siinä joukkueita Sepon valmennusuran varrelta.  Seppo on hienolla tavalla osannut myös yhdistää rehtorin työnsä ja valmennusosaamisensa palvelemaan toisiaan suorittamalla kasvatustieteen väitöskirjan ”Valmentajataustan merkitys rehtorin työssä”. Nyt on oikea hetki kiittää ja onnitella keskisuomalaista huippuvalmentajaa.

Elämänura-palkinto: Kalevi ”Häkä” Häkkinen
Perustelu: Kalevi ”Häkä” Häkkinen on alppihiihto- ja nopeuslaskulegenda, joka toi aikoinaan lajin Suomeen ja on tehnyt urallaan useita ennätyksiä. ”Häkä” on edustanut Suomea jo talviolympiakisoissa Cortinassa 1956. 1960-luvulla hän siirtyi nopeuslaskuun ja 1970-luvulla hän valmensi Suomen alppihiihtojoukkuetta kuusi vuotta.  Häkkisen nopeuslaskuennätys lumella on huikea 205,011 km/h, jonka hän laski 60-vuotiaana Les Arcsissa Ranskassa. Kalevi Häkkinen on toiminut Kansainvälisen hiihtoliiton nopeuslaskukomitean puheenjohtajana. Hän on toiminut aktiivisesti myös nuorisotyössä päihteitä ja dopingia vastaan. Hänelle myönnettiin Hannu Koskivuori -mitali vuonna 2005, ja vuoden 2012 Suomen Urheilugaalassa hän sai erikoispalkinnon pitkästä urastaan.

Vuoden vammaisurheilija: Minna Leinonen
Perustelu: Minna Leinonen on kuluvana vuonna voittanut vammaisampumaurheilussa ilmakiväärin makuuasennon maailmanmestaruuden SE-tuloksella. Samalla hän hankki Suomelle maapaikan Rio de Janeiron paralympialaisiin vuodelle 2016. Ampumaurheiluliitossa Minnan menestys on huomioitukin jo nimeällä hänet kaksi kertaa peräkkäin Vuoden ampumaurheilijaksi. Menestyksen, taitojen ja erinomaisten kilpailuhermojen lisäksi Minna on esimerkillinen urheilija ja ihminen: ei selittele epäonnistumisiaan, kannustaa aina joukkuetovereitaan ja kilpakumppaneitaan.

Vuoden urheilija: Hanna-Maari Latvala
Perustelu: Hanna oli Zurich’in  EM-kisoissa 200 metrillä sijalla 7. ensimmäisenä keskisuomalaisena. MM-välieräpaikka Sopotissa Puolassa 60m pikamatkalla. Hanna-Maari osallistui seitsemään lajiin SM-kisoissa ja otti seitsemän voittoa. Kolme SE-tulosta 4×100 m viestijoukkueessa. Maaotteluvoittaja ja niin edelleen. Ei ole epäilystäkään kuka on tämän vuoden paras keskisuomalainen urheilija!

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy