ÄKS

Musakorneri: Scars of Solitude – Empty Canvas

31.05.2019 18:00
Scars of Solituden edellisen julkaisun, Relapsen, kanssa samoissa sessioissa äänitetty Empty Canvas on puoliakustinen, tuore versio perinteisestä voimaballadista, ”henkilökohtaisella, itsetutkiskelevalla tekstillä”.

 

Basisti Lassi Pollari valottaa kappaleen ottaneen lopullisen muotonsa edellistalvisissa studiosessioissa:

– Empty Canvas on käytännössä päivitetty versio yhdestä aivan ensimmäisistä Scars of Solitude -biiseistä, ikään kuin ’power ballad 101’, josta kasvoikin paljon, paljon enemmän. Meillä oli pohjat nauhoitettuina, minkä jälkeen kaikki oli kiinni biisin saattamisesta seuraavalle tasolle tekemällä siitä isompi tuotannollisesti.

Tuomo Laulainen (kitara/laulu] ja tuottaja Juho Kunelius tekivät suurimman osan työstä lisäämällä raita raidan perään kauniita ja aavemaisia E-Bow-soundeja, oikeita jousia, ja upeita kaikuja, joilla kappaleen fiilis saatiin tunnelmalliseksi.

– Muistan istuneeni tarkkaamon perällä siemailemassa olutta, ja yrittäneeni pidätellä kyyneleitä, koska biisi vain kuulosti niin kauniilta. Tiesin, että meillä on hyvä kappale käsissä, mutten ollut ajatellut, että siitä tulisi niin hyvä, Lassi huokailee.

– Ja jos muuten bändin kuulumisia kaipaa, niin ollaan aktivoitumassa takaisin keikkamoodiin kun ollaan uusittu vähän kokoonpanoa. Suolahden Route 69:ssa on eka keikka ja syksymmällä lisää.

Musakorneritoimituksessa hiljennytään kuulolle.

– Suosittelemme isoja areenoja. Hieno biisi ja bändi toimii.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy