ÄKS

Näin haet poliisin aseluvan helpoiten

24.05.2014 08:08
Sisä-Suomen poliisilaitoksessa valmistaudutaan jokasyksyiseen aseluparuuhkaan ja kehottaa ihmisiä hakemaan luvat ajoissa kesän aikana.

 

Metsästysaseisiin haetaan eniten lupia elo-lokakuussa, jolloin poliisin lupapalvelu ruuhkautuu.

Aselain muutoksen jälkeen jokaiselta aselupaa hakevalta vaaditaan henkilökohtaisen soveltuvuuden arvio, joka voidaan todeta lääkärintodistuksen perusteella tai poliisin soveltuvuustestillä.

SOVELTUVUUSTESTIN TULOS on voimassa kolme vuotta, joten sen voimassaolon aikana sitä ei suoriteta uudelleen.

— Soveltuvuustestiin pääsy ruuhkautuu metsästyskautena, joten metsälle aikovan kannattaa olla ajoissa lupahakemuksensa jättämisen kanssa, sanoo aselupia Sisä-Suomen poliisilaitoksessa käsittelevä ylikonstaapeli Jari Helo.

Ensimmäistä lupaa hakeva myös haastatellaan kokeneen poliisimiehen toimesta. Haastattelussa käydään läpi hakijan perehtyneisyys aseturvallisuuteen ja kerrataan sääntöjä aseiden säilyttämisestä. Lisäksi hakijan elämänhallintataidot kiinnostavat.

Aselain mukaan ampuma-aseeseen ei voida myöntää hallussapitolupaa, jos hakijaa pidetään terveydentilaltaan tai käyttäytymiseltään sopimattomana pitämään hallussaan aseita.

Hakijan taustat tutkitaan tarkasti poliisin rekistereistä.

YLIKONSTAAPELI HELON vinkit aselupien hakijoille:

– Ole ajoissa. Ensin varataan netistä aika hakemuksen jättämistä varten.

– Valmistaudu tarvittavin liittein: hakemusta jätettäessä vaaditaan sotilaspassi, metsästyskortti, seurojen jäsenyystodistukset sekä poliisin nettisivuilta tulostettu perustelulomake.

– Päätä etukäteen minkälaiseen aseeseen haluat hakea lupaa. Asetyyppi, toimintatapa ja kaliiperi kysytään hakemusta vastaanotettaessa.

– Rinnakkaislupaa hakevan tulee esittää pääluvan haltijan suostumus.

– Hakemuksen jättämisen yhteydessä varataan aika soveltuvuustestiin ja ensimmäistä lupaa hakevalle haastatteluun. (Ota siis kalenterisi mukaan!)

– Luvan saadessasi varaudu esittämään ase poliisille 30 päivän kuluessa kaupantekopäivästä. Aseita tarkastetaan vain ajanvarauksella, joten aika tulee varata tarpeeksi ajoissa.

Vastaa

  1. Aulis Turunen sanoo:

    Missään ei kerrota missä seurassa pitää olla joka hyväksytään jos haluaa aloittaa harrastuksen? Helsingissä? Mihin seuraan? Tai clubiin kuluminen hyväksytään jotta voisi hakea aseen osto lupaa? 2 vuoden harrastuksen jälkeen. Toimistossa käytös oli yli mielissä. Eräs joka haluaisi aloittaa harrastuksen jo eläkeläisen! ?

  2. Aulis Saarinen sanoo:

    Varkaat veivät 3haulikkoa ja2 kivääriä, poliisit saivat yhden kiväärin takaisin ei niitä mikään pidättele turhia ovat asekaapit, nämäkin olivat betonisesa pannuhuoneessa voimatongilla lukon sanga poikki.kysynkin pitääkö tässä tapauksessa olla lupa jos täydentää, kantolupa on mutta aseet puuttuu?

    1. Lassi Marttinen sanoo:

      Suomessa on valtava ja byrokraattinen lainsäädäntö aseasioissa. Eipä ihme että pimeät asemarkkinat kukoistavat.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy